Neljä yötä jouluun on..

Se on oikeasti totta, joulu lähestyy ja tämä tyttö pääsee kotiin! Huomenna pakkaan kassin täyteen vaatteita sekä muita tavaroita, ja suuntaan kohti Nokian juna-asemaa ja kotia. Viime päivinä on koti-ikäväkin latistanut fiiliksiä hiukan normaalia useammin joten olen nyt sitä mieltä, että joululoma kotona tulee todellakin tarpeeseen!

 

 

 

Koulu on tältä vuodelta pulkassa. Huomenna olisi vielä joulujuhla ja puurojuhla, jonka jälkeen astun koulun ovista seuraavan kerran sisään vasta ensi vuoden puolella. Eilen oli vuorossa myös tämän vuoden viimeiset joukkueen yhteiset treenit, joissa itse koripallon pelaamisen sijaan jumppailin kyllä vain kättäni... Joka ei muuten ole lääkärin lupauksista huolimatta parantunut "parissa päivässä", vaan on edelleen todella kipeä. Jomottava särky on onneksi vähän helpottanut, joten nukkuminen ja yleinen eläminen ja oleminen sujuu jo paljon paremmin. Reenien lopuksi oli vielä tarjolla pipareita ja glögiä, toivotettiin kaikille hyvät joulut ja poistuttiin palloiluhallin ovista myös viimeisen kerran tämän vuoden aikana. :)

 

 

 

Kaikki joululahjat on ostettu, osa jo paketoitukkin. Asunto siivottu tip-top joulukuntoon, imuroitu, tiskattu, pesty pyykkiä, pedattu sänky, pyyhitty pölyt ja pesty jopa vessakin. Kahviteltu ja vaihdettu viimeiset kuulumiset ystävän kanssa, ennen molempien suuntamista kotiseuduilleen jouluksi. Olen myös yrittänyt parhaani mukaan syödä jääkaappia tyhjäksi, jotta sinne ei jäisi mitään pilaantuvaa muhimaan poissaoloni ajaksi. Vielä pitäisi paketoida loput joululahjat, viettää ihana ilta poikaystävän kanssa rentoutuen, vaihtaa joululahjat, pakata ja tottakai selvitä huomisesta maailmanlopusta. En jaska edes muistella monestako olen jo näiden 19,5 elinvuoteni aikana selviytynytkään? ;)

 

 

Olemme muuten poikaystäväni kanssa päättäneet tehdä yhdessä pienen muistotaulun tästä vuodesta, lehdistä kuvia ja tekstejä leikkaillen, sekä kirjoittaen. Yhteisiä inside-juttuja, muistoja tämän vuoden tapahtumista, tärkeiden kappaleiden lyriikoita, kuvia ja kaikkea muuta ihanaa mitä mieleen juolahtaa. Toivottavasti aikataulumme pitää ja saamme taulun tänä iltana edes jotenkuten aluille. Vaikka mihinkäs tässä sinällään on kiire, aikaa sitä on vielä ensi vuonnakin. Olen kuitenkin itse niin innoissani ideasta, etten millään malttaisi odottaa iltaan asti yhteistä askarteluhetkeä :) Otan taulusta tietysti kuvan tännekin, kunhan joskus saamme sen valmiiksi!

 

 

 

 



Pain can always be healed

Kipu on epämiellyttävä aistimus ja tunnepohjainen elämys. Siihen liittyy kudosvaurio tai sen uhka tai sitä voidaan kuvata kudosvaurion käsittein.

 

Valmispastan tekemiseen kului melkein tunti. Poikaystävä joutui tekemään elämänsä ensimmäisen poninhäntänsä minun hiuksiini, sillä itse en siihen pystynyt. Nukuin viime yönä ehkä viisi tuntia, 10 minuutin pätkissä. Hotkin buranaa toivoen edes jonkinlaista helpotusta, mutta turhaan. Kokonaisuudessa olen koittanut selvitä elämästä ja kotiaskareista yksikätisenä.. Eilen pelasimme vuoden viimeisen pelin, kotona Hyvinkään Pontevaa vastaan. Peli oli koko joukkueelta loistava ja päätimme vuoden hienosti voittoon. Ikävä kyllä lähes kaiken voitto fiiliksen onnistui pilaamaan yksi pieni isku (isoon) hauis lihakeeni ;) Koko käsi puutui samantien, sormissa pisteli, niskaan asti sattui ja kättä ei tehnyt mieli liikuttaa senttiäkään. Pelaaminen loppui tähän ja viimeisen erän sain vain nauttia muiden hyvistä suorituksista!

Eilisestä asti olen siis sinnitellyt super kipeän käden kanssa ja yrittänyt parhaani mukaan selvitä liikuttamatta kättä liikaa. Kipu yltyi yön ja aamupäivän aikana kuitenkin liian kovaksi, eivätkä buranatkaan tuntuneet tehoavan, joten näin ainoaksi vaihtoehdoksi suunnata jälleen kerran lääkäriin, toivoen edes pientä helpotusta jatkuvaan jomottavaan särkyyn.

Tampereen Mehiläisen ovesta takaisin ulos astuessani en kuitenkaan huokaissut helpotuksesta, vaan kaivoin kännykän laukustani niin nopeasti kuin pystyin ja soitin itkun ja vihan sekaisen puhelun äidilleni. Olin suunnannut lääkäriin luottavaisin mielin: "ne jos jotkut osaavat auttaa mua ja antaa apua tähän kipuun"... Todellisuudessa mieslääkäri katsoi minua pieni virne naamallaan koko vastaanoton ajan, selitin vaivani, hyvä ettei lääkäri ruvennut nauramaan. Kyseli kuin lapselta, olinko minä "tyttökulta" koskaan saanut iskua esim. reiteeni? Samallainen vamma oli nytkin kyseessä, puuhauis. Selitin lääkärille ettei kipu tuntunut yhtään "puuhauikselta", sormet puutuvat ja kipu vetää niskaan asti... Lääkäri oli kuitenkin päätöksensä tehnyt. Kipu kuulemma häviäisi parissa päivässä ja buranaa voisi ottaa jos välttämättä tarvitsee, omistan kuulemma vain matalan kipukynnyksen... Katsoin lääkäriä epätoivon vallassa, loukkaantuneena, nolona, pettyneenä. Olin tullut vastaanotolle uskoen kivun viimein helpottavan, saisin edes kantoliinan tai vahvempia kipulääkkeitä. Lähdin lääkäristä kuitenkin kyynel silmässä ja entistä suuremman kivun kanssa, lääkärin tietysti väänneltyä kipeää kättäni vastaanotolla. Tunsin olevani lääkärille vain yksi potilas muiden joukosta, nopeasti sisään, nopeasti ulos ja raha juoksee. Minua ei kuunneltu, ei otettu tosissaan, olin vain kipuherkkä pikkutyttö, joka tuli vastaanotolle hakemaan sääliä ja päähäntaputtelua..
Mutta kun minua oikeasti sattuu. Kipu ei ole samallaista kuin selkäkipu, migreeni, vatsakipu, varpaanlyönnin jälkeinen kipu, kuume, palovamma tai kieleenpuraisemisen aiheuttama kipu. Tämä on täysin erillainen kipu, jomottava särky ei helpota hetkeksikään ja liian suuri liike vihlaisee niin että jalat meinaavat lähteä alta ja pala nousee kurkkuun. Lääkäri ei minua kuitenkaan uskonut, joten pakko kai vain purra hammasta ja taistella viimeiset koulupäivät läpi ennenkuin pääsee rentoutumaan, sivistyksen pariin, KOTIIN ja ehkä jos kipu ei ole siihen mennessä helpottanut, kunnon lääkärin vastaanotolle :)

 

Koripallossa, päätimme vuotemme siis upeasti voittoon. Torstainakin ehdimme käydä Forssassa pelailemassa Alkua vastaan yhden sarjapelin, joka tiukkojen vaiheiden jälkeen kääntyi taas lopulta vastustajalle.. Sunnuntaina olimme kuitenkin häviöstä vain entistä karaistuneempia, ollen lopulta n. 20 pistettä HyPoa parempia. Näin ollen saatoimme lähteä joulutaolle tyytyväisin mielin. :) Voittosta huolimatta ilmassa oli kuitenkin myös haikeutta, sillä molemmat jenkki vahvistuksemme lähtevät kotiin joulun viettoon, mutta vain toinen palaa takaisin. Ikävä kyllä vain osa joukkueesta saattoi sanoa heipat kotiin lopullisesti jäävälle pelurille ja osa lukea lähdöstä vasta tänään Nokian uutisista, jenkkien istuessaa jo lentokoneessa Atlantin yllä. Jokatapauksessa, pakko kiittää koko joukkuetta mukavasta syyskaudesta, josta on hyvä jatkaa ensi vuoden puolella, vielä useampien voittojen siivittämänä tietenkin ;)

Koulua on enää tänä vuonna jäljellä 4 vaivaista päivää ja koristreenejäkin enää kolmet (tuskin pystyn reenaamaan, mutta katsomista ei kukaan kiellä). Ne pitäisi vielä jaksaa, jonka jälkeen koittaa ihana 2 viikon joululoma, perheen parissa, ihmisten ilmoilla, Helsingissä! Luumukiisseliä, lahjoja, joulutorttuja, lumileikkejä koiran kanssa, pitkään kaivattuja pieniä sisaruskinoja pikkuveljen kanssa, joululauluja, äitin kanssa joulu hääräämistä, oma pehmeä sänky, pipareita, isin vitsien kuuntelua. Kaikkea ihanaa, jota olen kaivannut viime vierailusta lähtien, mutta pienillä lisämausteilla, sillä joulun voi kokea vain kerran vuodessa, jouluna! <3

Tällä hetkellä makoilen sohvalla, käsi itserakennetussa "kantositeessä" ja harrastan kanava surffailua, kylläkin erittäin huonolla menestyksellä. Aina elämä ei ole ruusuilla tanssimista, mutta pienten ja vähän isompienkin vastoinkäymisten jälkeen, osaa ehkä olla tyytyväinen myös pieniin positiivisiin hetkiin. Nyt on käsi kipeä, poikaystävä flunssassa, ei ketään auttamassa minua, tylsää, telkkarista ei tule mitään, kohta pitäisi mennä nukkumaan vaikka tiedän ettei nukkumisesta tule käden kanssa mitään, huomenna pitää herätä liian aikaisin, sekä raahautua tunniksi kouluun, pyykkiä pitäisi pestä ja ulkonakin on pimeää ja kylmää.
Minulla on kuitenkin nyt edessäni uunituoretta joulutorttua ja lämmintä glögiä, ja kaiken huipuksi Nokian seurakunta muisti minua tänään ihka ensimmäisellä, omaan kotiin saapuunella joulukortilla! 

 

 

If you want to be happy, be!

Täällä istuu nyt yksi, äidinkielen yo-kirjoituksia vaille, valmis ylioppilas. Elämäni toiseksi viimeinen koeviikko on takana ja viimeiset pakolliset kurssi on samalla suoritettu kiitettävin arvosanoin. Kaikki lukion pakolliset ja valtakunnalliset syventävät kurssit on siis käyty ja jäljellä ovat enää äidinkielen tekstitaidon kurssi (jota käyn jo toista kertaa), matikan kertauskurssi ja kevään yo-kirjoitukset, pakollinen äidinkieli ja vapaaehtoinen pitkä matikka. Lukion päättötodistuksessani tulee komeilemaan 87 käytyä kurssia, arvosanoilla 8-10 ja keskiarvolla 9.10. Jos näitä numeroita vertaa tähänastisiin yo-tuloksiini, voisi kysyä onko joku fiksumpi käynyt puolestani koko lukion, vai onko joku tyhmempi osallistunut puolestani yo-kirjoituksiin... Ikävä kyllä ei, minä itse olen sekä käynyt kaikki lukiokurssit huippu hyvillä arvosanoilla, että kirjoittanut lopulta "päättökokeessa" 5-8 arvoiset tulokset :o No, tiedänpä ainakin että ylppärit eivät ole minun juttuni. Päähäni mahtuu selvästi vain yhden kurssin asiat kerralla ja kun yo-kirjoituksiin pitäisi päntätä kerralla 10 kurssin asiat, lopputulos on yhtä sekamelskaa. Olen kuitenkin mielestäni selviytynyt kiitettävästi lähes neljästä vuodesta kahdessa eri lukiossa, ja jo neljistä kirjoituksista ja enää kaksi on jäljellä. Viimeisiä siis viedään, joten toivotaan että olen valkolakin ensi keväänä lopulta, viimein ansainnutkin!

Viimeviikon niskakivuista selvittyäni olenkin koko loppuviikon taistellut, vaihteeksi, flunssapöpöä vastaan. Nenä on muurautunut umpeen, korvia ja päätä särkee, yskittää ja lima tuntuu tukkivan kaikki hengittystiet.. Kuume ei kuitenkaan ole taaskaan missään vaiheessa noussut ja sempä takia tuntuu koko tauti junnaavan paikoillaan. Kaikenlisäksi olen koko syksyn niistänyt ja köhinyt tasaisin väliajoin ilman sen suurempia oireita, joten nyt isomman flunssan iskettyä päälle, päätin suunnata tieni lääkärisedän vastaanotolle selvittämään josko sairauskierteeseen löytyisi minkäänlaista selitystä. Tohtori kuunteli ja mittaili, mutta mitään virustautia ja erittäin ärtyneitä limakalvoja suurempaa vaivaa ei hän onnistunut löytämään. Olen kuulemma vain sattunut olemaan erittäin huonotuurinen tänä syksynä ja onnistunut nappaamaan jokaisen liikkeellä olevan flunssa viruksen riesakseni. Parempaa tuuria jatkossa toivotellen lääkäri lätkäisi käteeni vain nasonex -nenäsumutin reseptin ja antibiootit siltä varalta, että tämä tauti ei parissa päivässä lähde parempaan suuntaan. Näinä hetkinä sitä todella muistaa arvostaa omaa terveyttä, sitä tunnetta kun mihinkään ei kolota, ei yskitä, niiskuta, eikä aivastuta.. Toivotaan nyt kuitenkin että antibiootteja ei lopulta tarvitakkaan ja tämäkin virus häipyy elimistöstäni lopullisesti ensi torstaihin mennessä.

Omasta "pikku" sairasteluistani huolimatta ehdimme koripallon saralla pelata viime viikon sunnuntaina "4 pisteen" kotiottelun Turun Rientoa vastaan. Ottelun voittaja siis nousisi pois suoran putoajan paikalta ja kohentelisi myös näin ollen asemiaan ensi kautta ajatellen. Kuitenkin, ennakko paineista ja hyvästä valmistautumisesta huolimatta hävisimme tiukan ja värikkään ottelun lopulta vain kolmen, vaatimattoman pisteen erolla. Turku kasvatti näin ollen etumatkaansa meihin nähden jo neljään pisteeseen.. Onneksi kausi on vielä pitkä ja vasta puolet kaikista runkosarja peleistä on pelattu. Me noustaan vielä! :)
Itse pelasin jälleen hyvän ottelun ja sain toteutettuja omia juttujani, hyvällä itseluottamuksella. Parhaimpana mieleeni jäivät onnistuneet kaukoheitot (kolmoset 3/6), joista kaksi onnistuin upottamaan vielä melko tärkeään paikkaan. Ikävä kyllä sekään ei tällä kertaa riittänyt, mutta parhaamme me koko joukkueen voimin yritimme!

Tällä viikolla on kuitenkin vielä kaksi mahdollisuutta hankkia vuoden viimeiset voitot plakkariin, kun torstaina kohtaamme vieraskentällä Forssan Alun ja sunnuntaina kotona Hyvinkään Pontevan. Ensimmäisellä kierroksella pelatuissa peleissä Forssa oli meitä noin 20 pistettä parempi ja me taas noin 20 pistettä Hyvinkäätä parempia. Jokainen peli on kuitenkin uusi mahdollisuus, sillä komeileehan tulostaululla, joka kerta ylösheiton aikaan tilanne 0-0. Tavoitteella kaksi voittoa kahdesta viimeisestä pelistä, kohti tämän viikon koripallohaasteita!

Iloa näihin hiukan tunnelmaltaan harmaisiin päiviin ovat tuoneet elämän pienet ilon ja huumorin hetket:

• Äiti lähetti minulle vihdoin viimein oman Haribo joulukalenterini (josta sainkin avata 10 luukkua kerralla)
• Kävin poikaystäväni kanssa ihailemassa itsenäisyyspäivän ilotulitusta Tampereella (kylläkin liian suuressa pakkasessa, mutta rakkaus lämmittää)
• Palloiluhallilla oli sunnuntaina niin kylmä että istuimme vaihtopenkillä vilttien alla (ja hauskalta varmasti näytti)
• Otin sunnuntain kotipeliin mukaan vain mustan peliasun ja jouduin lähtemään hakemaan keltaista asua kotoa kesken alku-ulkoilun (ja joukkuekavereita ja itseäni nauratti oma hajamielisyyteni)
• Lainasin kirjastosta jos toisen Eppu Nuotion kirjan (ja olen siihen jo täysin koukussa)
• Ostin kaupasta paketin KELTAISTA piparkakkutaikinaa (josta olen jo syönyt puolet)
• Pääsin taas tanssahtelemaan wanhojen musiikin tahdissa ja hiomaan askelkuvioita kuntoon (ja edelleen tanssiminen on yhtä kivaa kuin kaksi vuotta sitten) 

Pienet asiat voivat tehdä onnellisiksi :)

 

 

 

Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Elämä hymyilee! Päivät vilahtavat ohi täysin huomaamatta ja ylihuomenna on jo itsenäisyyspäivä. Ikävä kyllä, ensimmäistä kertaa elämässäni, joudun viettämään päivän ja katsomaan linnanjuhlat yksin.. Kenen kanssa voin nyt jakaa mielipiteeni rumista ja ihanista mekoista, ja kelle voin huomauttaa vieraiden erillaisista etikettimokista? En kenellekkään, sillä äitini ei ole tällä kertaa television ääressä kanssani, eikä poikaystävänikään innostunu ajatuksesta viettää romanttinen ilta yhdessä linnanjuhlia katsellen :D Tämän vuotinen itsenäisyyspäivä tulee siis olemaan hyvin erillainen kuin aiempina vuosina, mutta vaihtelu virkistää! Sovimme kyllä äidin kanssa olevamme hätätilanteessa valmiit pitämmään skypetreffit juuri linnanjuhlien aikaan, glögiä juoden ja mekkoja arvostellen ;)

Ennen itsenäisyyspäivään keskittymistä on kuitenkin viime viikollakin ehtinyt tapahtua jo sitä sun tätä. Torstaina ja perjantaina totuttelin palaamaan takaisin koulunpenkille, molempina päivinä kyllä vain vaivaisen yhden tunnin ajan. Torstain 8.15-9.30 koulupäivän jälkeen minulla oli hyvin aikaa suunnata Koskikeskukseen katselemaan hyviä joululahja vinkkejä ja myös pari pakettia tarttui kuin tarttuikin lopulta mukaan. Shoppailujen jälkeen käväisin vielä syömässä elämäni ensimmäisen jugurtti jäätelön, mansikoiden, kiwin, kaurakeksin ja hunajan kera.. Ja sen voin sanoa että onneks tätä jäätelöä ei myydä missään kotini lähellä, sillä muuten syksyn aikana painoa olisi kertynyt kevyesti viisi kiloa lisää :D

 

Uuden jakson kunniaksi, perjantaina, alkoivat myös vanhojen tanssi harkat. Vaikka olen vanhat jo kerran, kaksi vuotta sitten, tanssinut on pakko sanoa että tanssien reenaaminen on tälläkin kertaa ihan yhtä kivaa kuin viimeksikin. Odotan jo nyt innolla ensi perjantaita jolloin pääsen seuraavan kerran pyörähtelemääb cicapon ja tangon tahdissa. Mutta jospa silti teen itselleni lupauksen, että toinen kerta toden sanoo, ainakin tässä asiassa! Tanssien jälkeen suuntasin kaverini takaisin Tampereelle ja elokuviin katsomaan viimeisen Twilightin, Aamunkoi osa 2. Pakko sanoa kaikki Twilightit nähneenä, että tämä viimeinen osa oli kyllä kieltämättä paras. Eli suosittelen sen katsomista, jopa niille jotka ovat hiukan skeptisiä kyseisiä elokuvia kohtaan! Leffan jälkeen piti vielä kiirehtiä "lepakko vuorolle", viikon viimeisiin koristreeneihin, mutta onneksi elokuvan aikana oli myös Tampere saanut kauniin lumikerroksen ja kaikki näytti paljon valoisammalta pimeästä ja kylmästä säästä huolimatta.

Viikonloppuna ehdimme myös pelata vahteeksi kaksi peliä, lauantaina kotona Kotkan Pelikarhuja ja sunnuntaina vieraissa Tapiolan Honkaa vastaan. Molemmat ottelut olivat tiukkaa vääntöä viimeiseen neljännekseen asti, mutta lopulta kokeneempi joukkue otti sen ratkaisevan viimeisen loppukirin ja me jäimme n. 10pisteen takaa-ajo asemaan, josta emme kummassakaan pelissä enää nousseet. Sunnuntain vieraspelissä Espoossa tuomareilla oli vielä kaiken lisäkse pilli niin herkässä että neljä joukkueemme yhdeksästä pelaajasta, itseni mukaan lukien, joutui jättämään pelin kesken viiden virheen rasittamana. Ilman virhevaikeuksia olisimme voineet jopa voittaa, sen verran hyvältä se näytti, mutta onneksi on vielä yksi kohtaaminen jäljellä! ;)

Itse pelasin jälleen hyvän viikonlopun niin puolustuksen kuin hyökkäyksenkin saralla. Kuuluin molemmissa peleissä aloitusviisikkoon, puolustin hyvin, tein 11 ja 14 pistettä ja pelasin lähes 30minuuttia. Lauantain kotipelissä minut palkittiin myös joukkueen parhaan pelaajan palkinnolla. Nämä ovat niitä viikonloppuja joista en osannut edes haaveilla tänne tullessani, mutta jotka saavat itseluottamukseni nousemaan ja näyttävät että ehkä minusta vielä on pelaamaan tällä tasolla ihan oikeasti! :) Ehdin myös lauantaina oman pelin jälkeen kannustamaan poikaystävääni hänen peliinsä. Olemme siis pelanneet koko syksyn samassa seurassa ja harjoitelleen samassa hallissa päivittäin, mutta en silti ole nähnyt kuin yhden kokonaisen miesten pelin... Tuntuu että ehdin katsomaan hänen pelejään paremmin kun asuimme 200km päässä toisistanme, kuin nyt. Sitä se liika läheisyys teettää :D Jokatapauksessa, poikaystäväni pelasi parhaan pelinsä tänä syksynä ja saatoin ylpeänä tyttöystävänä katsella hänet palkittavan pelin jälkeen joukkueensa nälkäisimpänä pelaajana. Hyvä me! :D

 

Tämän viikon alun olen vain rentoutunut ja nauttinut olostani. Onneksi äiti kävi lauantaina kyläilemässä ja täyttämässä jääkaapin, joten ruuasta ei ainakaan ole pulaa! Rentoutumisen vastapainoksi olen tietenkin myös "ahkeroinut" koulussa kahden tunnin ajan (ja onneksi vasta perjantaina on seuraava yhden tunnin koulupäivä) ja pomputtanut koripalloa. Ikävä kyllä eilen reenien jälkeen palloiluhallilla istuskellessani ja miesten treenejä katsellessani, niskani jäätyi jonkun näköiseen totaali lukkoon. En pysty kääntämään päätä vasemmalle enkä oikealle, ylös enkä alas, joten voitte varmasti kuvitella millaista viime yönä nukkuminen oli... Toivotaan nyt kuitenkin että jumitus häviäisi yhtä nopeasti kuin se tulikin, sillä tänään illalla olisi vielä yhdet treenit ennen huomista, itsenäisyyspäivän aikaansaamaa lomapäivää! :)

Parin päivän lomailun jälkeen palataankin sitten taas perjantaina asiaan, tanssi harjoitusten, koulupäivän ja koristreenien merkeissä. Viikonloppu tulee olemaan sillä tavalla leppoisa että pelaamme vain yhden kotipelin, sunnuntaina Turun Rientoa vastaan. Ottelusta lopputuloksena, ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin voitto, jolla myös nousisimme Turun ohitse sarjataulukossa 9 sijalle ja pois putoamisuhan alta. Näillä miettein siis katse ensin kohti parin päivän lomailua ja sitten tärkeää viikonloppua!!

 

Nokia connecting pipes

Miten hyvin jouluvalot sopisivatkaan pervekkeeni kaiteelle? Kuinka ihanalta näyttäisikään kynttelikkö keittiön ikkunalaudalla? Voisikohan makuuhuoneen ikkunaan laittaa roikkumaan yhden joulutähden? Kauankohan joulukukkaset säilyisivät hengissä omassa hoivassani, eli voisinko jo ostaa edes yhden sellaisen, ihan vaan tyhjää ruokapöytääni koristamaan? Pitäisiköhän minunkin hankkia kotiini edes jonkin näköinen pieni joulukuusi, ehkä pieni pöytämalli? Miten minulla ei ole vielä yhtään kunnon joulukalenteria, vaikka joulukuuhun on vain pari päivää aikaa?

Minusta, ehkä yhdestä maailman tylsimmistä jouluihmistä on paljastumassa oikea jouluhullu! Olen jo monena päivänä, reeneistä piemeällä kotiin kävellessäni, ihaillut erillaisia joulukoristeita joita asuntojen terasseilla/parvekkeilla näkyy jo olevan. Tunnen jopa pientä kateutta näitä parvekkeita ja terasseja kohtaan, sillä omaanihan koristavat vain kuolleiden kesäkukkasten raadot ja aurinkotuolien metalliset rungot. Onneksi äiti lupasi ensi viikonloppuna tuoda hiukan joulukoristeita tännekkin suuntaan, joten ensi viikolla omien ikkunoideni ja parvekkeeni joulukoristeet vilkkuvat kilpaa muiden kanssa! :)

Joulu fiilistelyn siivittämänän olen myös ahertanut koeviikon eli koulun parissa. Torstaina aloitin urakkani äidinkielen kokeella, jonka jälkeen olikin enää vuorossa vain kaksi matikan koetta eilen ja tänään. Tämän päiväinen koe sujui juuri niinkuin olin ajatellutkin, mutta eilinen matikka 13 kurssin koe ei mennyt aivan putkeen sillä minun täytyi todeta koepaperi, pitkän tuijotus kilpailun päätteeksi, voittajaksi ja poistua luokasta tyhjän vastauspaperin kanssa. Onneks tästä kurssista oli myös mahdollista saada pelkkä S-merkintä todistukseen, näyttämällä että vihossa on 100 tehtävää tehtynä kurssiin liittyen. Tehtävien täytyy olla tehtynä itsenäisyyspäivään mennessä, joten minulla on vielä viikko aikaa saada puuttuvat 20 tehtävää kasaan.

 

Viime viikko ja tämän viikon alku ovat olleet taas vaihteeksi henkisesti hiukan vaikeita. Koeviikkostressin vuoksi mielialat ovat heitelleet laidasta laitaan, ja välillä elämä on tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta. Yhtenä hetkenä kaikki sujuu kuin rasvattu, mutta vain hetkeä myöhemmin koko maailman ongelmat tuntuvat kaatuvan päälle. Milloin olen lähes nukkunut pommiin kertaustunnilta, milloin kroisantit ovat palaneet pohjaan ja milloin olen sotkenut juuri pestyt ja kuivatut hiukseni käsisaippuaan.. Onneksi poikaystäväni on urhoollisesti kestänyt lähes jokaisen itku- ja kiukkukohtaukseni, ja saanut minut lopulta aina nousemaan ylös kuopasta. Toivottaavasti nyt koeviikon loputtua, henkinen stressinikin helpottaa ja aurinko alkaa jälleen paistaa pääni sisällä, ulkona vallitsevasta sysiharmaasta, pimeästä säästä huolimatta.

Piristystä tähän tasaisen tylsään ja harmaaseen arkeen toi kuitenkin viime torstainen vesi"kriisi". Vapaapäivän kunniaksi olin päättänyt hoitaa kotityöt pois alta heti aamutuimaan, jotta voisin pyhittää koko loppu päivän vain löhöilyyn ja rentoutumiseen. Yllätyksekseni, hanaa tiskaamista varten avatessani ei vettä tullut ollenkaan. Vääntelin ja kääntelin kahvaa, mutta hana pysyi aivan hiljaa. Tarkistin samantien myös kylpyhuoneen kraanan ja suihkun, mutta myös ne vaikuttivat harvinaisen kuivilta. Lyhyen internetin selailun jälkeen paljastuikin että viereisellä tietyömaalla oltiin onnistuttu, kaivuutöiden yhteydessä, katkaisemaan iso vesiputki jota kautta myös oman kerrostaloni vesien olisi tarkoitus kulkea. Onneks hätä ei ollut tämän näköinen vaan kanisterin ja vesiauton avulla saatiin lopulta vedet aamuteetä ja mehuakin varten. Puolenpäivän jälkeen alkoi vihdoin kraanakin näyttää elon merkkejä ja vettä alkoi lopulta virrata, mutta millaista..? Vesilaitoksen mukaan "vesi saattoi aluksi olla hiukan sumeaa sakan vuoksi, mutta parin minuutin juoksutuksen pitäisi tehdä siitä täysin käyttökelpoisen". Kuitenkin itse vettä pari minuuttia (todellisuudessa 30-60 minuuttia) juoksutettuani totesin veden edelleen aivan ruskeaksi ja käyttökelvottomaksi. Näin ollen päivän suihku täytyi hoitaa reenien päätteeksi palloiluhallilla ja tiskaus sai jäädä toiseen päivään. Onneks seuraavan aamuna vesi oli lopulta normaalin oloista, sillä kanisterin vedetkin oli juuri sopivasti käytetty loppuun! Näin meillä Nokialla, eli jos joskus joku sattuu tulemaan käymään luonani suosittelen varmuuden vuoksi omaa juomapulloa mukaan ;)

 

 

 

Viikonloppuna ehdimme koripallon sarallakin palata taas normaaliin ottelurytmiin, pelaamalla vaihteeksi tuplakierroksen. Lauantaina kotiluolassa saimme vastaamme Keravan Energia Teamin, jolle olimme ensimmäisellä kierroksella hävinneet vieraissa noin kahdenkymmenen pisteen verran. Lauantaina meno oli kuitenkin aivan toinen ja lopulta tiukan, jatkoajallekkin venyneen, kamppailun voittajaksi selviydyimme me! Voittoputki oli näin ollen jatkunut jo kahden ottelun mittaiseksi ja heti sunnntaina päästiin taas koittamaan josko se saisi edelleen jatkoa. Ikävä kyllä meno oli sunnuntain pelissä aivan toinen kuin lauantaina. Tällä kertaa Honsu hallitsi hienokseltaan kaikkia pelitapahtumia, eivätkä pelin loputtua taululla komeilevat lukemat 70-55 jättäneet epäselvyyksiä joukkueiden paremmuudesta.
Omalta osalta viikonloppu oli jälleen, pitkästä aikaa, onnistunut. Palasin omalle tasolleni niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Sain isoa vastuuta varsinkin puolustuspäässä, saamalla puolustettavakseni molemmissa otteluissa vastustajan nopeat takamiesvahvistukset ja mielestäni onnistuinkin heidän puolustamisessaan jopa yli omien odotusteni! :) Tästä onkin hyvä lähteä kohti ensiviikonlopun tuplakierrosta, Pelikarhuja ja Tapiolan Honkaa vastaa. Vastus tulee olemaan aivan sarjan kärkipäätä, mutta meidän joukkueellamme on kuitenkin aina mahdollisuus yllättää!

http://www.nokianuutiset.fi/Urheilu/1194779552776/artikkeli/bc+nokian+naisille+nayttava+jatkoaikavoitto.html

http://www.nokianuutiset.fi/Urheilu/1194779555572/artikkeli/honsu+kahdesta+vasyneesta+virkeampi.html

Kokonaisuudessaan elämäni on ollut hyvin tylsää sen jälkeen kun palasin reilu viikko sitten Helsingin reissultani, eikä lisää kirjoitettavaa vain löydy. Mutta toisaalta miksi pitäisikään jaaritella niitä sun näitä, jos todellista asiaa ei ole. Itse olen päättänyt että kirjoitan mileluummin vaikka harvoin ja asiaa, kuin hyvin usein ja kovin pitkästi, mutta tylsästi ja ilman minkäänlaista pointtia. Toivotaan siis että tämä viikonloppu ja ensi viikko tuovat jotain mielenkiintoa ja tapahtumia mukanaan, jotta pääsen pian taas kirjoittelemaan. Löysin myös eilen lipastoni alta pitkään jo "kateissa" olleen järjestelmäkamerani, joten aijon ainakin näillä näkymin lähteä heti kun aikaa riittää kokeilemaan sen toimivuutta. Joten toivottavasti saan näpsäistyä sillä sellaisia kuvia joita kehtaa tännekkin laittaa! :)

 

Your home is where your heart is

Viikonloppu kotona on ohi ja yksi koulupäivä jo takana päin. Aika menee aivan liian nopeasti jos minulta kysytään.

Torstaina heti koulun jälkeen hyppäsin Tampereelta junaan kohti Tikkurilaa, josta äiti tuli minut hakemaan pari tuntia myöhemmin. Matkalla, junassa, ehdin tehdä lähes kaikki matikan läksyt, joten saatoin ahkeruuteni ansiosta unohtaa kaikki kouluhommat koko viikonlopuksi. Ensimmäisen ilävöimäni tunteen koin avatessani kotioven... Ihana, pikku karvapalloni ryntäsi häntä heiluen minua heti ovelle vastaan, eikä innostuksesta meinannut millää tulla loppua! Koko pieni vartalo heilui hännän jatkeena, eivätkä rapsutukset ja pusut millään tuntuneet riittävän. Vasta sinä hetkenä todella muistin kuinka paljon olen kaivannut Alma koiraani ja kaikkea sitä mistä tulen tänä viikonloppuna nauttimaan! :)

Nopean tavaroiden purkamisen jälkeen olikin aika vaihtaa treenikamat päälle ja suunnata kohti Helmi Centeriä ja Capitalsin koristreenejä... Oli niin haskaa päästä pitkästä aikaa treenaamaan viime vuotisten tuttujen joukkuetovereiden kanssa ja kuuntelemaan entisten valmentajien opastuksi ja naljailuja ;) Mitä kaikkea sitä oikeasti tuleekaan ikävä? :D Puolentoista tunnin reenien jälkeen saatoin hyvällä omalla tunnolla sanoa olleeni aivan kuollut! 1vs1, 2vs2, 3vs3 ja 4vs4 puolustus- ja hyökkäysharjoituksia, juoksemista, heittämistä ja vähän jopa pelaamista, ja tämän kaiken päälle vielä vähän kuntosalia. Näiden reenien jälkeen saattoi tämä tyttö ryömiä hyvillä mielin saunan kautta omaan sänkyyn nukkumaan.

Perjantaina päivääni kuului ulkona syömistä ja juorujen jakamista kahden parhaan ystäväni kanssa, kampaaja reissu (jonka tuloksena sain täydellisen ihanan värin ja leikkauksen hiuksiini), sekä tietysti toiset treeni Capitasin kanssa. Tänä päivänä treeneissä keskityttiin enemmän 5vs5 hyökkäykseen ja kun treeneissä oli vain 9 pelaajaa + minä, sain minä roolin toimia toisen joukkueen takamiehenä.. Siinä olikin sitten aivotyötä kerrakseen minun päälleni, kun piti yhtäkkiä 5minuutissa koittaa painaa mieleen joukkueen uudet kuviot ja muistella edes osa viime vuoden vanhoista kuvioista! Lopputulos oli kuitenkin suhteellisen siedettävä, enkä juoksennellut aivan täysin päättömästi ympäri kenttää :D Tämänkin päivän päätteeksi, kun kello 22 jälkeen raahauduin treeneistä kotiin, olin täysin valmis painamaan pääni omaan tyynyyn ja vaipumaan untenmaille keräämään lisää energiaa viikonlopun viettoon!

Lauantai päivä alkoi vanhojen tanssi puvun pienennys reissulla. Äidin työtuttu, joka tysökenteli myös ompelijana, oli suostunut pienentämään tanssipukuani, jotta se pysyisi päällä ensi helmikuussa pyörähdellessä! Tiedoksi vielä kaikille jotka eivät tiedä, olen siis tanssimassa vanhat poikaystäväni kanssa uudemman kerran vielä näin abi-vuoden kunniaksi! Eihän se tosiaan mitenkään normaalia ole että joku haluaa tanssia vanhat penkkareiden sijaan, mutta ovatko minun tekemiseni muutenkaan kovin normaaleja, joten tämä sopii joukon jatkoksi oikein hyvin? :D Joka tapauksessa, puku saatiin pienennettyä ja ompelimolta jatkoimmekin sitten matkaamme äidin kanssa kauppaan valitsemaan herkkuja joita söisimme illalla tyttöjen illan kunniaksi. Isä ja pikkuveli lähtivät siis la-su jääkiekko turnaukseen, joten kotona olimme vain minä, äiti ja Alma. Girls night IN -illan kunniaksi ostimme koko ostoskorin täydeltä sisäfilepihviä, ranskalaisia, omenapiirakka aineksia, karkkia, vaniljajäätelöä sekä vitamiini vettä, ja jäimme vesi kielellä odottamaan iltaa. Ennen herkuttelua oli vuorossa ukin synttäri ruusujen hankinta ja onnittelu kyläily, paljon onnea siis ukki 81v! Tämän jälkeen oli aika capitals II-joukkueen pelin, jonka jälkeen nopea kiinalainen ruokailu kaverin kanssa, hänen pikkusiskonsa korispeliä katsellen. Vatsa täynnä, tällä kertaa kiinalaista, olikin sitten hyvä palata kuuden jälkeen kotiin, aiemmin ostettujen herkkujen ääreen! Ensin leivoin valmiiksi omenapiirakan jonka kimppuun iskimme maailman parhaiden sisäfilepihvien ja ranskisten jälkeen! Jos tämän päivän jälkeen ei paino noussut vähintään 3 kilolla, niin sitten se ei kyllä nouse millään! :D Päivän päätteksi katselimme vielä äidin kanssa Top Gun -elokuvan ja ihailimme Tom Cruisen komeutta ;)

Sunnuntai aamuna heti herättyäni mieleni valtasi ikävä haikeus siitä kuinka illalla oli vastassa jo kotimatka Nokialle.. Päätin kuitenkin ottaa päivästä kaiken irti ja jättää synkistelyn myöhemmälle.
Aamupäivällä lähdimme äidin kanssa Kisahallille katsomaan Topo2-Pyrintö naisten 1.divarin peliä ja tällä kertaa näkemän parin vuoden takaisia valmentajia ja joukkuekavereita :) Pelin jälkeen suuntasimme kotiin aloittelemaan hiukan joulutunnelman luomista, jouluvalojen muodossa ja lenkittämään omaa pikkuista, nelijalkaista tuholaistamme! Sitten olikin jo aika lähteä jälleen kohti Helmi Centeriä katsomaan vanhan joukkueeni naisten 1.divarin peliä. Helmen pihassa sanoin heipat äidille, sillä hän lähti itse pelailemaan vähän koripalloa viereiselle hallille eikä ehtinyt pelistä kotiin ennen junani lähtöä.. :( Jännän pelin jälkeen, Capitalsin voitettua yhdellä vaivaisella pisteellä EBT:n, oli minun aika jo kiiruhtaa kotia hakemaan tavarat ja sen jälkeen kohti Tikkurilan asemaa. Viimeiset rapsutukset ja pusut tuli Alma koiran kanssa vaihdettua kyyneleet silmissä, mutta lopulta junassa istuskellessani totesin viikonlopun olleen lähtö haikeudesta huolimatta, ehkä paras pitkiin pitkiin aikoihin! Päätinkin etten surkuttele kotiin lähtöä, sillä niitä posiitiivisia ja ihania osioita joita mietiskellä oli viikonloppu enemmän kuin pullollaan :)

Viikonlopun aikana tulin kokoajan enemmän ja enemmän siihen tulokseen että vaikka olen kotiutunut Nokialle enemmän kuin hyvin, tulen silti aina sisäisesti olemaan kaupunkilaistyttö. Metrot, raitiovaunut, ruuhkat, isot ihmismassat, paljon kaikkea ympärillä.. Tajusin noiden neljä päivän aikana kuinka paljon olen kaikkea tätä kaivannut. Nokialla olo on mukavaa kun ei ole mitään mihin verrata, mutta kun alkaa vertaamaan Nokiaa pääkaupunkiseutuun, pesee pääkaupunkiseutu Nokian 100-0. Onneksi nämäkin ovat kaikki mielipidekysymyksiä ja jokainen voi olla asioista täysin erimieltä :) Tänään juuri totesin poikaystävälleni että elämäni olisi täydellistä jos hän asuisi Nokian sijata pääkaupunkiseudulla, tai jos Nokia yksinkertaisesti olisi paljon lähempänä Helsinkiä ja "sivistystä"! Mutta toisaalta, elämä ei saa olla liian täydellistä, joten olen tähänki tilanteeseen ihan tyytyväinen. Minulla on kotoisa asunto, mukava joukkue, ihana poikaystävä ja muutama uusi ystäväkin täällä Pirkanmaalla. Pääkaupunkiseudulla minulla olisi toisaalta lähes nämä kaikki ja vielä paljon muuta... Mutta ainoa keino kasvaa ja kehittyä ihmisenä on jättää tuttu ja turvallinen ja kokeilla omia rajojaan! Ehkä ensi keväänä pyörrän tänne tänään kirjoittamani mielipiteen täysin, eikä minua saa liikuttettua Nokialta mihinkään ;)

Täydellinen viikonloppu, täydellisten ihmisten kanssa! Voiko sen enempää toivoa? Nähtävästi voi, sillä tänään YO-tuloksia hakiessani paljastui sieltäkin niin ihana yllätys että en uskaltanu siitä edes etukäteen haaveilla! Tänä syksynä kirjoittamani terveystiedon ja englannin pisteet olivat molemmat nousseet. Terveystieto 3pisteellä ja Englanti jopa 20pisteellä?! :o Näin ollen molempien arvosanatkin nousivat yhtä korkeammiksi kuin ne olivat alustavina olleet!!! Voi tätä onnen päivää! Vaikka tulokset eivät varmasti monen päätä olisi huimenneet, olen minä kuitenkin onnenni kukkuloilla :) Vihdoin olen myös kirjoittanut ensimmäisen M:n!! Rankan kolmen tunnin koulupäivän jälkeen palkitsinkin itseni tästä suorituksesta Subway patongilla. Tällä fiiliksellä on hyvä jaksaa rämpiä jakson viimeiset tunnit ja koeviikko läpi.

Huomenna olisi sitten vuorossa vapaapäivä koulusta, eli minulle tarkoittaen koeviikkoon lukua ja matikan kertaustehtäviä, sekä illalla palaaminen tositoimiin eli palloiluhallin parketille. Rentouttavan ja erillaisen viikonlopun jälkeen koripallokin toivottavasti luistaa uudella innolla, sillä neljien harjoitusten jälkeen ensi viikonloppuna olisi taas vuorossa tuplakierros ja mahdollisuus voittoputken jatkamiseen :) Jotta energiani riittäisi kaikeen tämän toteuttamiseen, täytynee minun sammuttaa televisio ja tietokone, ja käpertyä lämpimän peiton alle, joten hyvää yötä! <3

Smile because you can!

VOITTO! Sieltä se tuli! Tänään on vihdoin viimein avattu meidänkin joukkueemme voittitili komealla 22 pisteen voitolla Hyvinkään Pontevasta. Upea peli, upea voitto ja upea joukkue! Eilinenkin peli Äänekoskella Huimaa vastaan olisi voinut kääntyä joukkueemme voitoksi, mutta monien vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen vastustaja oli parempi yhden pisteen erolla. Viikonloppu oli siis erinomainen näyttö siitä mihin joukkueemme todella pystyy. Tästä on hyvä jatkaa kautta ja avaamaamme "voittoputkea" eteenpäin! ;) Mummi ja ukki olivat äidin kanssa ajaneet tänään, isänpäivän kunniaksi ensimmäistä kertaa elämässään Nokialle katsomaan asuntoani ja peliäni. Vaikka en kentällä kovin paljon itse viipynytkään, oli silti ihana nähdä tuttuja naamoja katsomossa, ja todistamassa vielä meidän ensimmäistä voittoakin! Oli myös ihana saada isovanhemmat vihdoin viimein kahvittelemaan ihan oman ruokapöytäni ääreen ja päästä hääräämään keittiössä kuin mikäkin kodinhengetär keittämässä kahvia ja teetä! Parasta kyläilyssä oli kuitenkin ehkä se, että sain pakkotavan syyn siivota asuntoni putipuhtaaksi ennen mummin tupatarkatusta ;)

Koulukin on alkanut taas pikkuhiljaa tuntua oikealta koulunkäynniltä. Matikan läksyjä saa väsätä, lähes joka päivä, yön pikkutunneille asti ja äidinkielen esseitäkin on täytynyt kirjoitella pelimatkojen aiheuttamien poissaolojen korvaukseksi. Kaikki läksyt olen saanut kuitenkin tehtyä ja kaikki tehtävät on palautettu ajallaan. Kuitenkin, takaisin normaaliin koulurytmiin palaaminen muutaman yli rennon viikon jälkeen tuntuu aina yhtä rankalta. Motivaation säilyttämiseksi olen kuitenki tasaisin väliajoin muistuttanut itseäni ensi keväässä siintävistä ylioppilasjuhlista, joissa minäki voin vihdoin viimein painaa valkolakin päähäni ja todeta ylpeänä olevani ylioppilas! Toivottavasti kaikki meneekin juuri näin kun olen kuvitellut ja ikäviltä yllätyksiltä vältytään. Kaiken tämän kruunuksi kävin torstaina ilmoittautumassa kevään yo-kirjoituksiin, joten siitäkään ei lakki voi jäädä kiinni. Enää ei puutu kuin viimeisten kurssien ja kirjoitusten hoitaminen siististi kotiin ja se on sitten siinä! Näillä mietteillä kohti elämäni toiseksi viimeistä koeviikkoa ;)

Tällä viikolla olen miettinyt lähes joka päivä viime vuosia ja elämääni ennen Nokialle muuttoa. Olen ikävöinyt vanhoja kavereita, perhettä, pikkuveljeä, omaa rakasta pikku koiraa, sukulaisia, vanhaa koulua, kotiruokaa, viime vuoden joukkuekavereita ja jopa omaa pehmeää sänkyä. Miten helppoa kaikki olikaan kotona asuessa ja kuinka paljon ihania ihmisiä jouduin jättämään 200 kilometrin päähän. Olen selannut tietokoneeni ja puhelimeni kuvatiedostot miljoonaan kertaan läpi, löytänyt ihania arkiston helmiä ja itkenyt koti-ikävää.. Välillä on rankkaa olla itsenäinen yksin asuva opiskelija, kaukana kotoa. Kuvatiedostoja katsellessani nousi hymy huulille miljoonaan kertaan ja täytyy vain olla kiitollinen siitä kuinka ihana perhe ja kuinka ihania ystäviä minulla on! Toivottavasti ette ole unohtanut minua ihan kokonaan, koska itse en ainakaan ole unohtanut ketää <3

Ensi viikolla olisi edessä kolme koulupäivää (maanantaina, keskiviikkona ja torstaina) sekä kahdet korisreenit, jonka jälkeen suuntaan nokkani kohti pääkaupunkiseutua ja kotia! Ajoin viettää ruhtinaalliset neljä kokonaista päivää tutusta ja turvallisesta ympäristöstä nauttien, ystävien ja perheen keskellä! Aijon myös tehdä comebackin Helmi Centeriin ja Capitalsin treeneihin pitkästä aikaa! Olen iloinen että saan mahdollisuuden reenata vanhan joukkueeni kanssa kotona ollessani, sillä silloin voin paremmin mielin jättää oman jengin reenit välistä, kun tiedän että pääsen harjoittelemaan jokatapauksessa vaikka lähtisinkin kotiin. Kiitos siitä vanhoille valmentajilleni! :) Intoa ja jännitystä puhkuen kohti ensiviikkoa.
Kohta poikaystävänkin pitäisi saapua kotiin Turun pelireissulta. Joten, jospa sitten viimein pääsisi käpertymään hänen kainaloonsa ja vaipumaan untenmaille, valmistautumaan ensi viikkoon ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin! :)

Hikipisaroita ja kauhun kiljahduksia

Ei tullut avausvoittoa vielä viime sunnuntainakaan, vaikka koko joukkue sitä varmasti hartaasti toivoi. Kotkan ylpeys, Pelikarhut oli tällä kertaa parempi pistein 65-83. Positiivista kuitenki löytyy siitä että ottelun alku ja ensimmäinen erä oli varmasti koko kauden paras. Ensimmäisen erän jälkeen olimme tappiolla vain kaksi pistettä ja toisen erän alussa nousimme jopa tasoihin! :) Tämän jälkeen Peka kuitenkin otti ohjat rauhallisen varmalla pelityylillään ja kasvattikin johtoaan loppu ottelun ajan melko tasaisesti. Joten lopulta voittajasta ei ollut minkäänlaista epäselvyyttä.

Ottelun jälkeen, tappiosta huolimatta suuntasimmekin koko joukkueen voimin syksyn kolmanen saunaillan viettoon! Saunoimme, söimme hyvin ja kuuntelimme musiikkia. Paitsi että saunoessa meltä loppui heti lämmin vesi, joten hiukset pestiinkin sitten kylmän veden alla ja ruuaksi oli Pirkanmaalaisten lempiherkkua siipiä, jotka eivät ikävä kyllä kuulu, eivätkä tule kuulumaan tämän tytön lempiruokiin vaikka täälä asunkin! :D Näiden pienten vastoinkäymisten ei kuitenkaan annettu haitata menoa ja ilta sujuikin mallikkaasti hyvästä seurasta nauttien. Ehdimme vielä tutustua toisiimme paremmin kysymysleikin muodossa, ennekuin oli minun aikani poistua paikalta kotiin poikaystävän kainaloon ja jättää energisemmät henkilöt jatkamaan iltaa Tampereen yöelämään! :)

 

Koripallon ulkopuolella viime ja tämä viikko ei ole juurikaan tarjonnut minkäänlaista kerrottavaa. Koulua, harjoituksia, läksyjä ja kotitöitä, niistä ovat oikeastaan kaikki päiväni koostuneet. Ainoa hiukan kaavaa rikkova päivä oli viime sunnuntain. Meillä, naisten joukkueella ei ollut peliä ja miesten joukkue oli vieraspelimatkalla Espoossa, joten poikaystävien poissaollessa, päätimme ystäväni kanssa lähteä kuluttamaan hiukan kaloreita Pispalan rinteille ja katselemaan kauniita maisemia! :) Pari tuntia hurahti kuin siivillä kiivetessä portaita ja rinteitä ylös ja alas ja ylös ja alas... Kun olisi ollut fiksumpi, olisi ottanut askel- tai sykemittarin mukaan, sillä olisi ollut hauska katsoa kuinka paljon oikeasti kävelimme ja paljon kaloreita tuli kulutettua! Mittareita ei nyt kuitenkaan ollut, joten näin omien tuntemuksieni perusteella voisin veikata että kävelyä tuli parin tunnin aikana kuitenkin noin 10 kilometrin verran, joten reissu sopi oikein hyvin vapaapäivän pieneksi lenkkiharjoitukseksi.

 

Maisemat olivat kuitenkin se upein osa koko reissua! Kiipesimme aivan harjun korkeimmalle kohdaalle ja näkymä alas Pyhäjärvelle, jonka toiselta puolelta saattoi bongata jopa Nokian tehtaiden piiput, oli aivan upea! Päiväkin oli oikein kaunis, pilviä oli kyllä taivaalla mutta silti aurinko paistoi. Ikävä kyllä järvellä oli hiukan sumuista, joten selkeänä päivänä maisema olisi voinut siis olla vieläkin upeampi. Täytynee siis tehdä samallainen lenkki vielä joskus toiste ;)

 Eilen suuntasimme poikaystäväni kanssa, molempien vapaapäivän kunniaksi Tampereelle, Plevnaan katsomaan Pranormal Activity 4 -elokuvaa. Poikaystäväni oli suostutellut minua mukaansa katsomaan kyseistä leffaa jo ensi-illasta lähtien, joten lopulta minä murruin paineen alla ja suostuin... Ennen näytöksen alkua jännitin lähes pissat housussa, mutta elokuvan loputtua pystyin toteamaan ettei se ollut läheskään nii pelottava kuin olin alunperin kuvitellut. Vihaan kaiken näköisiä kauhuleffoja joten on todella suuri yllätys että olen tätä mieltä :D Mielestäni elokuva oli melko epärealistinen, jonka vuoksi en ehkä kokenut sitä niin pelottavana! No, nyt se on kuitenkin katsottu ja olen sitä mieltä että tästä hyvästä poikaystäväni on minulle yhden valitsemani elokuvan velkaa! Ja tiedänkin jo minkä leffa haluan hänen kanssaan mennä, ihan kiusallanikin katsomaan. Jää nähtäväksi saanko lopulta suostuteltua hänet sinne (mitä todella epäilen), mutta parhaani ainakin yritän ;)

Huomenna olisikin sitten edessä vuosisadan koitos, nimittäin erittäin mukava arkipelireissu, Suomen Cupin merkeissä, Lappeenrantaan! Lähtö Nokialta on 12 maissa ja takaisin kotona olemme toivottavasti siinä 1-2 aikaan yöllä... Reissun jälkeen olemme kuitenkin taas yhtä kokemusta ja ehkä jopa yhtä voittoa rikkampia ;) Lets Go Nokia!

Luuserit luovuttaa

Kaikki ei aina mene niinkuin olisi suunniteltu, mutta toisaalta onko kukaan sanonut että elämä olisi helppoa?
Aivan putkeen ei mennyt myöskään joukkueemme viikonloppu koripallon saralla. Tavoitteenahan siis oli lähteä vihdoin viimein metsästämään kauden avauspisteitä viikonlopun tupla kierrokselta. Mahdollisuus oli jopa neljään sarjapisteeseen, mutta näin pelien jälkeen, maanantaina sarjataulukkoa katsellessa, komeilee joukkueemme pistesarakkeessa edelleen pyöreä nolla. Kaikkein karuinta on katselle voitettujen ja hävittyjen pelien suhdetta, joka ei jätä mitään kaunistelun varaan, saldo 0/7 kertoo kaiken..
Lauantaina kohtasimme Keravalla myös sarjan häntäpäässä majailevan kotijoukkueen Keravan energia teamin. Meille oli kaikki avaimet jopa voittoon, mutta lopulta viimeisen erän ja alkupelin hiukan haluton ja energiaton puolustus ja matalat heittoprosentit koituivat joukkueemme kohtaloksi. Näin ollen täytyi todeta vastustaja tälläkin kertaa paremmaksi pistein 73-53.
Sunnuntaina, jo viikon kolmannessa pelissä, saimmekin Nokialle vieraaksemme Turun Riennon, jolle ottelu oli vasta viikon ensimmäinen. Palloiluhallin hyytävässä n. 15 asteen sisälämpötilassa pelattu ottelu ei silti jättänyt varmasti yhtään katsojaa kylmäksi. Parhaimmillaan johdimme hiukan ennen puoliaikaa jo 22 pistettä, mutta lopulta toisen puoliajan kämmäilyjen ja vieraiden hurjan kirin jälkeen jouduimme jälleen toteamaan olevamme se joukkue joka oli saanut 40 minuutissa taottua vähemmän pisteitä taululle. Tällä kertaa eroa vastustajaan oli vain yksi vaivainen piste, mutta totuus on, koripallossa sekin riittää! No, onneksi vielä on hurjasti pelejä jäljellä ja mahdollisuus pistetilin avaamiseen on jälleen ensi viikonloppuna kotiottelussa Kotkan ylpeyttä, viime vuoden pronssi joukkuetta, Pelikarhuja vastaan.

"Se mikä ei tapa, vahvistaa"

"Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!"

 

"Aina on liian aikaista antaa periksi"

 

"Kun elämä antaa sinulle tuhat syytä itkeä, osoita, että sinulla on tuhat ja yksi syytä hymyillä."

 

"Älä ota elämää liian vakavasti, kukaan ei ole vielä selvinnyt siitä hengissä."

 

"Aina on mahdollista yrittää uudelleen; lujemmin tai toista kautta!"
 

Itse koin hyvin ristiriitaisia tuntemuskia viikonlopun aikana, sillä joukkueemme häviöistä ja huonosta pelistä huolimatta, omalta osaltani viikonloppu oli yksi parhaista viikonlopuista koripallourallani. Sain lauantain vierasottelussa parhaan pelaajan palkinnon, tein 10 pistettä ja sain pelata 18minuuttia! Sunnuntaina taas koin erään koripallourani mieleenpainuvimman ja ainutlaatuisimman hetken, kun ensimmäistä kertaa elämässäni sain kunnian kuulua nasiten sm-sarjaa pelaavan joukkueeni aloitusviisikkoon. Niihin viiteen pelaajaan jotka aloittavat pelin, juoksevat pelaajaesittelyssä viimeisenä kentälle, kättelevät tuomarit pelin alussa ja ovat valmiina pelaamaan heti aloitusheitosta. Monelle minua nuoremmallekkin lahjakkaalle pelaajalle tämä on arkipäivää, mutta minulle ei. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta naisten sm-sarjan aloitusviisikossa ja siksi päätinkin olla aloitusviisikko paikkani arvoinen ja tehdä parhaani niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin. Tuloksena 8 pistettä, 26 minuuttia peliaikaa ja kotijoukkueen "nälkäisimmän" pelaajan palkinto! :) Nyt joku varmasti miettii miten en ole yhtään pettynyt joukkueemme tappioihin, vaan hehkutan vain omia hyviä suorituksiani. Tottakai olen harmissani jokaisesta hävitystä ottelusta, tottakai minua harmittaa kun joukkuellamme ei ole vielä yhtään pistettä, tottakai minua harmittaa kun koko joukkueella on mieli maassa jokaisen ottelun jälkeen, tottakai minua harmittaa! Mutta toisaalta, koko tämä syksy, jokaikinen peli ja jokaikinen harjoitus on ollut minulle kuin yhtä, pitkään jatkunutta unta. Olen onneni kukkuloilla joka kerta kun puen keltaisen tai mustan peliasun päälleni, joka kerta kun solmin koriskenkieni nauhoja, joka kerta kun saan juosta pelaajaesittelyssä kentälle katsomon taputtaessa, joka kerta kun valmentaja sanoo minun nimeni ja käskee minut kentälle, jopa joka kerta kun en edes pääse kentälle vaan istun vaihtopenkillä kannustamassa joukkuetovereitani hyviin suorituksiin. Kaikki tämä on minulle jo niin paljon enemmän kuin olisin vuosi sitten voinut edes toivoa! Elvis Presleyn sanoin "When things go wrong, don't go with them.”

 

Lauantai päivä menikin itse eestään, lähes koko päivän kestäneen Keravan pelireissun takia. Pakko todeta nyt sama, mitä olen todennut joukkueelle bussissa viime lauantainakin reissatessa: kyllä pelimatkat on raskaita! Olen tämän syksyn aikana reissanut jo lähes yhtä paljon kuin koko viimekaudella yhteensä! Sitä se teettää kun asuu pääkaupunki seudulla ja lähes kaikki joukkueet joita vastaan on pelannut ovat myös olleet lähiseuduilta. Tottuu liian hyvään! Muistan kun b-tyttö ikäisenä joukkueen kanssa mietimme pitäisikö mennä ABC:lle syömään kotiin tultaessa, kun matkaa pelipaikalle Espoonlahteen kertyi kuitenkin reilusti yli puolituntia! :D Viime kaudenkin ainoat matkapelit suuntautuivat Vimpeliin, Tampereelle, Nokialle ja Turkuun, kun tällä kaudella olemme jo ehtineet reissata kertaalleen Helsingissä, Keravalla ja Jyväskylässä, sekä Forssassa kahteen kertaan. Kaiken huipuksi reilun viikonpäästä olisikin sitten vuorossa varsinainen matkapelien kuningatar, kun Suomen Cupin viikkopelin johdosta joukkueemme matka suuntautuu Lappeenrantaan. Matkaa Nokialta Lappenrantaan kertyy vajaa 300 km eli noin 4 tuntia, joten mikä olisikaan parempi tapa viettää keskiviikko päivää (ja yötä) kuin pikku bussissa, peppu puuduksissa istuskellen? ;)

Sunnuntaina olin päättänyt suunnata palloiluhallille jo klo 12 katsomaan b-tyttöjen sm-peliä Bc Nokia vs. Wartti Basket. Jälleen kerran istuin katsomossa ristiriitaisissa tunnelmissa, miettien kumpaa joukkuetta minun tulisi kannustaa. Bc Nokia on paikallinen joukkue ja nykyisin myös oma seurani, mutta toisaalta Wartti on kasvattaja seurani ja b-tyttöjen penkin päässä istui vielä vanha juniori aikainen valmentajani.. Päätös oli liian vaikea, joten tyydyin kannustamaan molempia joukkueita tasapuolisesti (paitsi tietysti hiukan enemmän warttia, sillä olenhan kuitenkin sisäisesti vielä helsinkiläinen). Omaksi ilokseni tai toisaalta pettymyksekseni Bc Nokia kuitenkin voitti pelin tiukkojen ja jännittävien vaiheiden jälkeen muutamalla pisteellä! Pelin jälkeen ehdin vaihtaa vielä muutaman sanasen vanhan valmentajani kanssa ja toivottelemaan molemmin puolisesti tsemppiä loppu kauteen, ennekuin oli aika alkaa valmistautumaan omaan peliin!

Kauhean paljon muuta kuin koripalloa ei viikonloppuun sitten mahtunutkaan! Toisaalta välillä on ihan mukava kun ei oikeasti ehdi edes tekemään muuta kuin keskittymään koripalloon. Mielestäni ehkä paras tapa karkottaa arjen stressi on buukata koko viikonloppu täyteen koripalloa! Toiseksi paras tapa on kutsua äiti katsomaan pelejä ja saada yökylä seuraa. Hyödynsin siis tänä viikonloppuna molempia tapoja, kun äitikin saapui toivomusteni mukaisesti lauantai iltana Nokialle yhden yön pikavisiitille. Äidin kanssa sai juteltua pään tyhjäksi kaikista mieltä askarruttaneista asioista ja viettää ihanaa äiti-tytär laatuaikaa yhdessä! Sain äidiltä myös apua äänestämiseen, sillä enhän minä tiennyt Nokian politiikasta tai ehdokkaista yhtään mitään, mutta koska äänestää olin päättänyt oli joku ehdokas löydettävä, ja pienten pohdintojen jälkeen sopiva ehdokas löytyikin aika helposti. Olen kotoa oppinut että kun äänestää, voi myös sen jälkeen valittaa asioista, mutta jos ei käytä äänioikeuttaan ei ole mitään oikeutta myöskään marista sen jälkeen asioista. Näin ollen olen nyt siis nyt lunastanut oman "marisemis" oikeuteni! ;) Toivotaan kuitenkin että Nokian uusi kunnanvaltuusto (jonne myös oma ehdokkaani hienosti pääsi!) tekee fiksuja päätöksiä, eikä minun tarvitse olla asioista erimieltä.

Vaalien ja koripallon täyteisen viikonlopun jälkeen olikin tänään taas aika palata arjen pariin. Koulua, koripalloa ja kotiaskareita tulee myös tämä viikko pitämään sisällään, mutta juuri nyt en jaksa välittää kaikesta tulevasta, vaan nautin vapaaillasta lempi-iltapalaani vadelmia ja hunajaa nautiskellen ja 007-Kun maailam ei riitä, elokuvaa katsellen.