Se oli sitten siinä

Nyt sekin on sitten takana, pitkä ja tunnerikas koripallokausi 2012-2013.

Viime lauantaina matkustimme joukkueen kanssa viimeistä kertaa tällä kaudella, ihanassa mini mini bussissamme Keravalle. Jokainen joukkueen jäsen oli lähtenyt mukaan joko pelamaan tai kannustamaan. Bussi starttasi aamu"varhaisella" Nokian palloiluhallin pihasta, yhden eväspysähdyksen kautta kohti Keravaa ja Killan koulua. Hiukan normaalista aikataulusta myöhässä saavuimme pelipaikan pihaan, mutta onneksi olimme super nopeita vaihtamaan pelikamppeet päälle ja lopulta alkulämmittelyn ja palaverien jälkeen nousi aloitusheitto tuomarin kädestä ilmaan. Kauden viimeinen peli oli alkanut.

Peli oli meille sikäli merkityksetön, että olimme varmistaneet jo sarjan toiseksi viimeisen eli 10 paikkamme. Olimme silti lähteneet peliin kiusaajan roolissa, sillä Keravalle peli oli elämän ja kuoleman kamppailu viimeisestä pudotuspelipaikasta. Voitto meistä varmistaisi heidän joukkueelleen historian ensimmäisen pudotuspelipaikan, mutta tappio saattaisi huonoimmassa tapauksessa tiputtaa heidät juuri pois pudotuspeleistä. Onneksi tämä kiusaajan rooli oli meille tuttu ja otimme haasteen mielellämme vastaan.

Pelin alku mentiin Keravan suvereenissa johdossa, tilanteen ollessa ensimmäisen erän jälkeen jo 32-13 kotijoukkueelle. Tästä me emme kuitenkaan hätkähtäneet, vaan toisessa erässä aloimme pikkuhiljaa näyttää omaa osaamistamme ja hivutimme eroa hyvällä hyökkäys- ja puolustuspelaamisella kokoajan pienemmäksi. Itsekkin pääsin kolmeksi minuutiksi kentälle kirmailemaan tuloksena yksi ohi heitetty lay-up ja menetys...:D
Kolmas ja neljäs erä jatkuivat ihan yhtä tiukkoina kuin toinenkin ja pienensimme eroa piste pisteeltä, tullen aivan pelin viimeisillä minuuteilla tasoihin. Kämmenet hikosivat ja tunnelma vaihtopenkillä oli varmasti jännittyneempi kuin yhdessäkään kauden aikaisemmassa pelissä.
Meidän hyökkäys ja alle minuutti peliaikaa. Monien syöttöjen ja harhautusten jälkeen nousi kolmonen ilmaan (itse minun oli pakko sulkea silmät tässä kohtaa, sen verran jännitti) ja upposi kuin upposikin sukan pohjalle. Heti perään vielä upea riisto ja lay-up koriin. Nyt eivät enää edes aikalisä, Keravan viime sekunttien kolmonen kuin meidän pallonmenetyskään kotijoukkuetta johtoon nostanut ja tulostaululla komeili lopputulos 77-79.

Kyllä, meidän joukkueemme päätti kuin päättikin kauden lopulta upeaan voittoon ja pudotti (Turun avustuksella) Keravan pois pudotuspeleistä! Tärkeintä ja ihaninta tässä pelissä oli siis tietenkin vasta kauden viides voitto, mutta kyllä se kiusaajan homman kotiin hoitaminen tuntui lähes yhtä hyvältä ;) Voiton siivittämänä olikin hyvä jatkaa matkaa kohti Nokiaa ja viimeistä yhteistä saunailtaa. Sunnuntaina kävimme vielä yhdessä joukkueen kesken "viimeisellä aterialla" eli brunssilla Hullussa Porossa ja sitten olikin aika sanoa heipat jenkille ja todeta koripallokauden 2012-2013 todella olleen siinä.

Kausi oli täynnä niin iloja kuin pettymyksiäkin. Toisinaan tappioita tappion perään ja toisinaan taas ihanan virkistäviä satunnaisia voittoja. Tällä kaudella on tullut valehtelematta vieritettyä kyyneliä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin enemmän kuin kaikkina edellisvuosina yhteensä. Toisinaan kyyneleet ovat olleet onnen kyyneleitä, mutta hyvin usein syynä on ollut joko epäonnistuminen, osaamattomuuden tunne, kipu, jännitys tai ihan vain suunnaton väsymys. Välillä olen ollut heittämässä jo koriskengätkin naulaan, mutta aina seuraavana päivänä olen pyörtänyt päätökseni tajuttuani kuinka paljon tätä lajia oikeasti rakastan.

Olen kauden aikana heittänyt tuhansia heittoja, suurimman osan ohi mutta myös muutaman sisään. Olen syöttänyt satoja harhasyöttöja, menettänyt pallon jopa kymmeniä kertoja samoissa harjoituksissa ja lyönyt päätä seinään kun mikään ei ole vain tuntunut onnistuvan. Olen istunut vaihtopenkillä suurimman osan peleistä, kuitenkin kokoajan valmiina odottamassa josko valmentaja jossain vaiheessa sanoisi minunkin nimeni. Olen päässyt kentälle vain heitelläkseni palloja seinille ja ottaakseni askeleita. Olen hikoillut kuin pieni sika juostessani kenttää päästä päätyyn lajitreeneissä tai nostellessani liian painavaa kahvakuulaa ylös-alas fysiikka harjoituksissa.

Toisaalta olen myös pelannut fyysisesti kovempia pelejä ja harjoitellut miljoona kertaa kovempaa kuin koskaan ennen. Olen ottanut vastaan satoja mustelmia vain tehdäkseni itsestäni kovempaa ja taitavampaa peluria. Olen jopa päässyt useammin kuin yhden kerran kauden aikana avausviisikkoon ja osoittanut olevani sen paikan arvoinen. Olen tuntenut sen mahtavan tunteen pelatessani huippupelin tai onnistuessani treeneissä. Olen saanut monia uusia ystäviä, joiden kanssa tulen toivottavasti pitämään yhteyttä jatkossakin. Ja kaiken kukkuraksi olen saanut oman pärstäni pariinkin otteeseen paikallisuutisiin :D

Kokonaisuudessaan kauteen sisältyi mielestäni enemmän negatiivisia kuin positiivisia tuntemuksia, mutta silti en vaihtaisi hetkeäkään pois. En olisi tässä ja nyt juuri tällainena vahvana ja itsenäisenä nuorena naisena ilman tätä vuotta ja kaikkia sen mukana tuomia tapahtumia. Tiesin viime kesänä tehneeni elämäni isoimman päätöksen, kun päätin muuttaa Nokialle pelaamaan naisten SM-sarjaa. Tiesin että kausi ei tulisi olemaan lähellekkään sitä mihin olen aiemmin tottunut ja tiesin joutuvani tekemään niskalimassa töitä jokaisen peliminuutin eteen. Mutta olin enemmän kuin valmis ottamaan tämän askeleen.

Voisin kiittää kymmeniä ihania ihmisiä, jotka ovat auttaneet ja rohkaisseet minua tämän kuluneen vuoden aikana. Ilman heitä en varmasti olisi selvinnyt järjissäni loppuun asti. Silti kaikkein suurimmin haluan kiittää ihan omaa ihanaa itseäni. Olen täysin yllättynyt kuinka rohkea, itsevarma, seikkailunhaluinen, vahva, itsenäinen, positiivinen ja aikuinen minä olen ollut tai minusta on tullut. Ja lopuksi minun täytyy enemmän kuin lämpimästi suosittelella tälläistä kokemusta ihan jokaiselle jolla siihen on mahdollisuus.

Today my life begins

I've been working hard so long
Seems like pain has been my only friend
My fragile heart's been done so wrong
I wondered if I'd ever heal again

Ohh just like all the seasons never stay the same
All around me I can feel a change (ohh)

I will break these chains that bind me, happiness will find me
Leave the past behind me, today my life begins
A whole new world is waiting it's mine for the takin'
I know I can make it, today my life begins

Yesterday has come and gone
And I've learnt how to leave it where it is
And I see that I was wrong
For ever doubting I could win

Ohh just like all the seasons never stay the same
All around me I can feel a change (ohh)

I will break these chains that bind me, happiness will find me
Leave the past behind me, today my life begins
A whole new world is waiting it's mine for the takin
I know I can make it, today my life begins

Life's too short to have regrets
So I'm learning now to leave it in the past and try to forget
Only have one life to live
So you better make the best of it

 

-Bruno Mars-

 



• Noin kello 8.50 eilen keskiviikkona 20. päivä maaliskuuta nostin ensimmäistä kertaa isoa konsepti nippua ja opettaja sujautti hartaasti varjellun, salaisen matikan ylioppilaskokeen tehtäväpaperin nippuni alle. 
• Tasan kello 9.00 loin ensimmäiset katseeni tehtäväpaperin etusivulla komeileviin funktioihin ja epäyhtälöihin.
• Yhteentoista mennessä olin saanut tehtäväpaperin etusivulla olleet neljä suhteellisen helppoa tehtävää tehtyä, käänsin hyvillä mielin sivua ja siirryin hiukan vaikeampien tehtävien pariin.
• Kello 12 ensimmäiset nopeimmat, henkilöt palauttelivat jo papereitaan. Itse katsoin samalla omia papereitani.. Tunnissa en ollut saanut mitään tehtyä ja edelleen vain neljä tehtävää oli valmiina.
• Kun kello alkoi lähestyä kolmea loin nopeat katseet ympärillä oleviin laskijoihin. Muutamilla näki paniikin iskevän ihan niillä hetkillä, laskuaikaa kun oli jäljellä enää reilu kymmenen minuuttia. Itse olin saanut aherrettua huimat 6 ja puoli tehtävää valmiiksi konseptille, mutta onneksi saisin itse jatkaa laskemista aina viiteen asti.
• Kello löi kolme ja kaikki muut paitsi me lisäaikalaiset poistuivat joko helpottuneina tai masentuneina salista.
• Varttia yli kolme loppuivat evääni..!!
• Neljän jälkeen aloin olla loppu suoralla. Konsepteille oli ilmestynyt jo 9 enemmän ja vähemmän oikeassa olevaa tehtävää vastauksineen.
• Kello löi lopulta tasan 17.00 ja nostin peppuni kahdeksan tunnin istumisputken jälkeen penkistä. Palautin 9,5 valmista tehtävää omalla nimelläni varustettuun tarkistuslaatikkoon ja kävelin yllättävän hyvin mielin vihdoin viimein pois salista.
• Laudaturia on turha odotella, mutta mikä ihaninta MINUN LUKIONI ON OHI!

 

Neljä pitkää vuotta, kahdessa eri lukiossa. Kuudet eri kirjoitukset, tuhansia tunteja puurtamista, opiskelun vuoksi vierätettyjä verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta lopulta tämäkin kaikki on ohi! Enää ei toivottavasti tarvitse koskaan aukaista lukion historian, matikan tai äidinkielen kirjoja. Ei tarvitse lukea koeviikolle tai selvitellä wilman yms. kautta poissaoloja. Mitenhän minä nyt osaankaan olla kun ei ihan oikeasti tarvitse luke yhtään sivua matikkaa tai äidinkieltä? Nyt muutaman viikon ennen valmennuskurssin alkua voi vain nukkua pitkään, käydä valmentamassa, tehdä kotitöitä ja tietysti pelata vielä koripalloakin kaksien treenien ja yhden pelin verran.

 

 

Jotenkin en nyt osaa kirjoitella tähän yhtään mitään. Leijailen fiilisteni kanssa vieläkin jossain pilviä korkeammalla. Elämä on ihanaa, olo on niin kevyt, mikään ei stressaa ja kokoajan on pakko hymyillä Tiedän että aika pian on taas palattava maan pinnalle, mutta miksipä en nyt ottaisi kaikkea iloa irti tästä tunteesta? Olen jo niin pitkään kamppaillut erilaisten stressien ja jännityksen tunteiden kanssa, että olen tämän tunteen mielestäni ansainnutkin!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten koska kirjoitus ei nyt luista pätkääkään niin säästän teidät tylsiltä jaaritteluiltani ja annan kuvein puhua puolestani! Elämä on ihanaa!

Dear stress, let´s break up!

Derivaattoja, integraaleja, yhtälöpareja, vektoreita, avaruus geometriaa, polynomeja, koordinaatistoja, prosenttilaskuja ja todennäköisyyksiä. Näitä ja paljon muita matikan termejä ovat kaikki päiväni täynnä. Tänäänkin olen jo käyttänyt neljä tuntia reilun 15 geometria tehtävän tekemiseen... Viime yönä näin unta matikan laskuista ja viime viikolla painajaista kuinka olin unohtanut ottaa laskimen ja Maolin kirjoituksiin mukaan. Pientä stressiä siis ilmassa?

Äidinkielen kirjoitukset ovat kuitenkin nyt ohi! Pahin stressi ajottui sunnuntai iltaan, mutta maanatai aamuna tarjotin kädessä saliin kävellessäni kaikki jännitys oli tipotiessään. Tottakai vähän jännitti minkälaisia tehtäviä olisi tänä keväänä koepaperiin keksitty, mutta yleisesti olo oli yllättävän rento. Kun tehtäväpaperi lätkäistiin eteeni ei olo ollutkaan enää niin rento.. Katselin läpi kaikki tehtävänannot ja totesin jokaisen aineistopohjaisen tehtävän liian monimutkaiseksi omille aivoilleni. Ainoa vaihtoehto oli siis kirjoittaa vasta toista kertaa elämässäni otsikko essee! Kaiken lisäksi valitsin vielä valmiin otsikon Hyvä, paha yksinäisyys. Satuilin konseptille neljän sivun verran tarinaa omasta yksin muutostani ja sen tuomista yksinäisyyden tuntemuksista sekä yksinäisyyden syistä. Kerroin myös laajasti yksinäisyyden hyvistä ja huonoista puolista ja annoin paljon esimerkkejä. Vajaan neljän tunnin kirjoittamisen jälkeen poistuin salista tyytyväisin mielin. Essee ei ehkä ollut paras koskaan kirjoittamani, mutta voin luottavaisin mielin sanoa sen silti olleen parhaasta päästä.

Koripallon saralla kaikki rullaa eteenpäin omalla painollaan. Viime viikon lauantaina kävimme Lappeenrannassa ottamassa turpiin sarjan kärkitilaa itsellään pitävältä Catzilta reilun 40 pisteen verran. Omasta pelistäni ei oikein kehtaa sanoa mitään. Pallo ei pysynyt mukana, syötöt eivät menneet perille ja korin altakaan en pelin kahdesta ainoasta korinteko paikastani saanut sisään.. Kevätkausi ei ole kulkenut itselläni yhtään niin hyvin kuin syyskausi. Joulutauon jälkeen en ole yhdessäkään pelissä päässyt omalle tasolleni ja motivaation ja harjoitusinnon ylläpitäminen onkin siksi toisinaan ollut melkoisen työn ja tuskan takana.. En kuitenkaan ole luovuttaja luonne, joten olen hammasta purren taistellut läpi niin huonot kuin vielä vähän huonommat treenit ja pelit. Olen kuitenkin tänä vuonna oppinut että mikään ei opeta niin paljon kuin vastoinkäymiset. Mitä useammista vastoinkäymisistä ja haasteista selviän, sitä vahvemmaksi ja viisaammaksi tulen! Vielä on vajaa kymmenen harjoitusta ja kaksi peliä jäljellä ennekuin tämä kausi on sarjapelejä myöten paketissa. Vieläkään ei siis ole myöhäistä nostaa itseni kuopasta ja pamauttaa kauden kaksi parasta peliä tämän ja suraavan viikon lauantaihin ;)

 

 

Blogin kirjoitustauon aikana ehtivät myös kaksi parasta kaveriani kipaista vierailemassa luonani täällä Nokialla. Viime maanataina, äidinkielen kirjoitusten jälkeen suuntasin vauhdilla keskustaan sillä kaverini olivat tulleet jo aamujunalla Tampereelle, jotta meillä olisi koko maanantai aikaa tyhjentää keksustan parhaat vaatekaupat! Aikaa kului ja rahaa paloi, vaikka itse en sortunutkaan ostamaan kuin kauan himoitsemani pinkin jakun ja mustan topin. Rankan viisituntisen shoppailu urakan jälkeen pääsimme vihdoin syömään Siperiaan, American Dineriin. Poikaystäväni oli suositellut paikkaa ja voin vain sanoa etten milloinkaan aikaisemmin ollut syönyt yhtä hyvää hampurilaista kuin täällä. Nams, suosittelen! :) Ruuan jälkeen suunnattiin Makuunin kautta minun kotisohvalleni katselemaan leffaa ja vaihtamaan kuumimmat Helsinki-Nokia juorut.
Tiistaiksi olimme suunnitelleet uintireissun Nokian Edeniin. Uimareita koko kylpyläosastolla ollessa vain rielu tusina, saimme rauhassa koluta läpi niin rengas- kuin tavallisetkin liukumäet, pore-, ulko- ja kylmäaltaat, aaltokoneen sekä erilaiset tuoksusaunat. Parasta koko reissussa oli varmasti kuitenkin nopeuslasku kilpailu liukumäessä vanhempaa herrashenkilöä vastaan. ;)
Tiistai iltana oli minulla vielä vuorossa viikon ensimmäiset koristreenit ja HULLU kahavkuula/voimatanko pyramidi kuntopiiriharjoitus... Treenein jälkeen olikin ihana vain lysähtää sohvalle ja keskustella pitkälle yli puolenyön kaikesta enemmän ja vähemmän mielenkiintoisesta, yhdessä parhaiden ystävien kanssa.

Parin vanhojen kavereiden kanssa vietetyn päivän jälkeen olo oli paljon virkeämpi, energisempi ja iloisempi kuin viime päivinä muuten. Ystävien voima onkin ihmeellinen. Miten ihminen perjäisi ilman ystäviä? Minä en ainakaan. Olen monesti ikävöinyt vanhoja kavereitani pääkaupunkiseudulla ja ollut surullinen sillä voin nähdä heitä vain hyvin harvoin. Pelkään että ystäväni unohtavat minut ja tipahdan kokonaan pois heidän elämästään. Toisaalta olen nyt myös oppinut ymmärtämään keitä todelliset ystäväni ovat. Nämä henkilöt eivät anna 200 välissämme olevan kilometrin häiritä ystävyyttämme. Soittelevat tai tekstailevat silloin tällöin, joko jonkin asia takia tai vain kyselläkseen kuulumisia. Nämä ystävät tahtovat nähdä minua kun olen käymässä pääkaupunkiseudulla, jos vain suinkin on aikaa. Nämä ystävät muistavat syntymä-, nimi- ja muut tärkeät päiväni vanhasta tottumuksesta ja tulevat jopa kyläilemään luokseni sopivan paikan tullen! Tiedän että nämä ystävät eivät tule unohtamaan minua, vaikka haluaisivatki! ;)

Kaikki elämä pyörii tällä hetkellä koripallon ja ylioppilaskirjoitusten ympärillä, mutta toivottavasti viikon pääsät minulla on jo oikeasti jotain muutakin kirjoitettavaa kuin ainaista koulustressi valitusta!
Toisaalta ylppäreiden jälkeen alkaakin sitten hurja pänttääminen pääsykokeita varten. Onneksi olen ilmoittautunut valmennuskurssille, joten sen avulla uskon että saan itseni jaksamaan tsempata vielä pääsykokeisiin lukemisenkin läpi. Tällä hetkellä ylioppilaskirjoitukset ovat kuitenkin se pääasia ja olen päättänyt että keskityn jatko-opintoihin vasta kun kirjoitukset on hoidettu kunnialla pois alta! Kaikilla siis nyt peukut ja varpaatkin pystyyn, jotta tämä tyttö on viikon päästä valkolakkia vaille ylioppilas!

I wish I was a child again

Tiedättekö sen tunteen kun tajuaa, että aika kuluu aivan liian nopeasti? Havahduin taas vaihteeksi tänään itse tuohon fiilikseen. Se löi päähän kuin metrin halko, äidinkielen ylioppilaskirjoituksiin on aikaa viikko? Ja matikan kirjoituksiin kaksi ja puoli viikkoa? Mihin minun lukulomani on kulunut? Vastahan minä fiilistelin kun äidinkielen tekstitaidon koe oli takanapäin ja seuraaviin kirjoituksiin yli kuukausi aikaa.. Mutta mihin se kuukausi on näin nopeasti mennyt? Olen toki ehtinyt varata tästä kuukaudesta viikon vanhojen tansseille, viikon hiihtoloman vietolle ja muutamia muita päiviä vaan kaikelle muulle turhalle.. Silti en vain tajua mihin se aika aina katoaa!!

Ylioppilaskirjoituksiin lukeminen on siis sujunut vaihtelevasti. Toisina päivinä otan intoa puhkuen matikan kirjan käteeni jo heti herättyäni ja imen tietoa kuin sieni. Toisina taas vältän kirjaan koskemista, kuin se pitäisi sisällää jonkin vieläkin tappavamman taudin kuin tylsyyteen kuolemisen. Näinä hetkinä taistelu minun ja derivaattojen välillä tuntuu menevän 10-0 derivaatalle. Hyvällä itseluottamuksella varustettuna tyttönä minä kuitenkin uskon sanontaan: "Loppu hyvin, kaikki hyvin!" Tiedän, että kyllä tämä tuska vielä lopulta iloksi muuttuu ;)

Viime viikko vietettiin yo-stressistä huolimatta hiihtolomaa. Eihän minulla toki enää mitään virallista hiihtolomaa ole, mutta poikaystävän ollessa virallisesti lomalla kouluhommista päästiin yhdessä niin pulkkamäkeen kuin luistelemaankin. Ikävä kyllä pulkkamäessä paljastui eräs karu totuus, minä alan oikeasti tulla jo vanhaksi :D Eivät kestäneet niin polvet, selkä kuin peppukaan enää mäessä olleita töyssyjä ja jo muutaman ylös-alas ravaamisen jälkeen oli pakko suunnata takaisin kotiin lepäämään ja vaihtamaan kuivat vaatteet ylle. Miten ihmeessä sitä lapsena jaksoikaan ravata yhtä ja samaa mäkeä ylös-alas vaikka kuinka kauan?

Ikävä kyllä tällä kertaa sanonta "Itku pitkästä ilosta" kävi toteen, poikaystävän ollessa lopulta loppuviikon kuumeessa. Onneksi olimme ehtineet tehdä kaikkea hauskaa jo alku viikosta, joten välillä oli mukava olla ihan vain itsekseenkin. Harmi vaan että lomailu oli jäänyt niin pahasti päälle, että en hyvästä yrityksestä huolimatta vain pystynyt tarttumaan tiskiharjaan saatika imuriin. Näin ollen loma siivous jäi nyt ikävästi tekemättä, mutta onneksi sen ehtii tehdä myöhemminkin :)

Hiihtolomasta huolimatta ehdin viettää palloiluhallilla ihan yhtä paljon aikaa kuin normaalistikkin. Harmillisesti flunssa- ja vatsatautipöpöt olivat kuitenkin onnistuneet iskemään kyntensä joukkueeseemme oikein olan takaa ja täydellä kokoonpanolla ei päästy treenaamaan kertaakaan viikon aikana. Tekemisen taso treeneissä oli sairasteluista huolimatta hyvä ja hyvillä mielin päästiin lähtemään viikonlopun tuplakierrokselle.

Lauantaina matkustimme Hyvinkäälle kamppailemaan sarjan jumbofinaalin mestaruudesta! :D Hypo siis oli sarjass viimeisenä ja me toiseksi viimeisenä, joten panoksia ainakin löytyi. Peli oli molemmin puolin hyvin ailahtelevaa ja puoliaikaan asti sinnittelimme hyvin mukana pelissä. Kolmannessä erässä Hypo kuitenkin nykäisi 20 pisteen kaulan meihin nähden, emmekä enää onnistuneet kuromaan eroa umpeen. Tälläkään kertaa ei siis ollut kotiin tuomisena yhtään sarjapistettä, mutta onneksi jo seuraavana päivänä oli uusi mahdollisuus kun Äänekoski saapui palloiluhallille meidän vieraaksemme. Aiemmat kamppailut Huimaa vastaan olivat molemmat päättyneet Äänekosken eduksi, mutta vain 1 ja 11 pisteen erolla joten nyt meillä oli paikka maksella kalavelkoja. Puoliaikaan asti pelasimme hyvää koripalloa ja taululla näkyvä tulos vahvisti asian, johdimme puoliajalla neljällä pisteellä. Sitten, jo lauantaina koettu, kolmannen erän katastrofi iski taas. Huima nakutti neljä peräkkäistä kolmosta sisään meidän nollaa pistettämme vastaan ja karkari reilun kymmenen pisteen johtoon. Tämän mustan hetken jälkeen emme enää löytäneet aseita eron umpeen kuromiseksi ja näin ollen pisteet matkasivat tälläkin kertaa vierasjoukkueen mukana Äänekoskelle.

Viime viikonlopun tappiot varmistivat nyt tippumisemme takaisin 1.divariin, sillä meillä on enää kolme peliä jäljellä ja kahdeksan pisteen kaula seuraavaan joukkueeseen. Muistetaan kuitenkin, että mukavahan se olisi ikävistä tulevaisuuden näkymistä huolimatta päättää kausi kolmeen voittoon, sillä siihen on edelleen mahdollisuus!

Hyvin vaiherikkaan viikonlopun jälkeen aloitin tämän viikon Eskari baskettien merkeissä. Eilen ja tänään olin vetämässä pari koristuntia erään päiväkodin kahdelle eskari ryhmälle. :) Olen huomannut, että mikään ei piristä niin paljon kuin pienten 5 ja 6-vuotiaiden iloisuus ja huolettomuus. Välillä sitä vaan on kateellinen noille pienille sponttaaneille koripalloilijan aluille. Olisipa oma elämäni yhtä huoletonta ja ihanaa! Hyppisin onnesta jos suurin murheeni tällä hetkellä olisi se löydänkö barbini vihreän mekon, vai onko minun pakko pukea se punaiseen?! :)