Vuosikatsaus 2014

Hyvää uutta vuotta kaikille! Joulu oli ja meni ja nyt on vuorossa jo uudenvuoden hulinat. Itse makoilen tällä hetkellä Nokialla, Shawnin sängyssä, peiton alla ja poden vaihteeksi, mitäs muutakaan kun flunssaa.. Shawn taas lähti viettämään iltaa kavereiden kanssa ensiksi synttäribileisiin ja sitten Tampereen yöhön. Alustavasti oli tarkoituksena, että olisin itsekin juuri tällä hetkellä joraamassa jossain päin pirkanmaata parhaiden teinihittien tahtiin, mutta kroppa päätti tällä kertaa toisin. Ehdin jopa toissa päivänä käydä piiitkästä aikaa ihan oikeasti urheilemassa kun pääsin Nokian palloiluhallin punttisalille nostelemaan vähän rautaa. Rinnallevetoa, jalkaprässiä, leukoja, vatsoja ja paljon muuta tuli tehtyä reilun tunnin treenin aikana ja ehtihän hallilla nähdä vähän vanhoja joukkuekavereitakin parin vuoden takaa. Vointiakin kyseltiin joulua edeltävään kirjoitukseeni liittyen ja vielä silloin saatoin sanoa, että kyllä kunnossa ollaan vihdoin… Mutta kuinkas sitten kävikään? Treenin jälkeen illalla iski pieni kurkkukipu ja flunssainen olo, seuraavana aamuna olivat lihakset kipeät niin puntista kuin flunssastakin ja eilen illalla päätti sitten kuumekin nousta kaveriksi.. Tänään ei kuumetta ole näkynyt, mutta muuten voin ilokseni todeta että ei, en näköjään ollutkaan vielä tervehtynyt… Noh, ei sitä uutta vuotta ole ennen näinkään aloitettu, eli jotain jännää tähänkin vuoden vaihteeseen.

Kulunut vuosi on ollut mielestäni aika rankka. Toki monella on varmasti ollut paaaljon rankempi vuosi ja elämän myllerrys on ollut sata kertaa kovempaa kuin minulla, mutta omalla kohdallani aiempaan verrattuna on tähän vuoteen mahtunut paljon uutta ja haastavaakin aikaa. Toki jotkin asiat ovat toki pysyneet täysin samana, kuten reissaaminen Jyväskylä-Nokia-Helsinki akselilla, mutta se kuuluu asiaan.

• Vuosi alkoi Nokialla rakettien räiskeessää yhdessä Shawnin, hänen äitinsä ja Bc Nokian miesten joukkueen kahden jenkkivahvistuksen kanssa. Ei juhlintaa vain ainoastaan rauhallinen koti-ilta tinaa valaen ja siipiä syöden.
  
• Heti tammikuun alussa arkisia päiviä tuli sotkemaan jalkavamma. Sain väännettyä 27 pelisekunnin jälkeen polveni, nilkkani ja sääreni siihen kuntoon, että kolmiolääkkeet olivat parhaita kavereitani jonkin aikaa ja kentille päästiin takaisin vasta runkosarjan viimeiseen peliin.
  
• Alkukeväästä kohtasin myös uudenlaisen haasteen työhaastattelun muodossa. Elämän ensimmäinen haastattelu ei mennyt ihan putkeen, mutta lopulta sillä heltisi kuitenkin kesätyöpaikka golfkentän caddiemasterina.
• Kevään aikana luulin yliopisto-opiskelun olevan rankkaa. Tenttejä oli jopa pari kuukaudessa ja jotain kirjojakin piti lukea. Silloin tuntui, että kylläpä yliopistossa on rankkaa…
  
• Kevään koulu tuskailun väliin mahtui myös yksi vuoden huippu tapahtumista, nimittäin opintoihin kuuluva ensimmäinen virallinen harjoittelu. Vietin harjoitteluni, kaksi viikkoa eräässä Keskisuomalaisessa ala-koulussa, pääsääntöisesti starttiluokalla, mutta pääsin myös tutustumaan laajasti koulussa toimiviin muihin erityisopetusympäristöihin. Harjoittelu toi loistavaa vaihtelua tavalliseen kirjojen kanssa puurtamiseen ja synnytti entistä isomman halun saada opiskelut valmiiksi ja päästä äkkiä oikeisiin töihin.
• Koriskausi huipentui huhtikuun alussa elämäni ensimmäisiin naisten korisliigan pleijareihin. Pelit pelattiin paras viidestä systeemillä ja mehän pelasimmekin sitten koko rahan edestä täydet viisi peliä + muutama jatkoaika, mutta jouduimme lopulta myöntämään Äänekosken Huiman juuri sen verran paremmaksi, että jatkopaikkaa ei irronnut vaan oli meidän aikamme siirtyä katkeran tappion saattelemana kesälomalle. Yleiset muistot tästä koriskaudesta olivat kuitenkin älyttömästi plussan puolella. Vielä tänäkin päivänä olen sitä mieltä että en antaisi mitään viime kaudesta pois ja olen älyttömän iloinen että sain olla mukana juuri tässä joukkueessa :)
  
  
• Toukokuun alussa, koulun ja koriksen päätyttyä lähdimme Shawnin kanssa yhdessä pakoon etelän ihmisvilinää mökillemme Saariselälle. Ehdittiin poiketa ajomatkalla moikkaamassa joulupukkia ja paikan päällä päästiin kylpylöimään, vaeltelemaan kansallispuistossa, juhlimaan vuosipäivää ravintolaillalliselle, nauttimaan yhteisestä ajasta ja rauhasta ja tietysti sairastamaan yksi vatsatauti alta pois.
  
  
• 21v. synttäreitä juhlittiin yhdessä äitin ja mummin kanssa, sillä tänä vuonna oli samalle päivälle syntymäpäivieni kanssa osunut myös äitienpäivä. Näin ollen koko perheen naiset saivat viettää yhteistä juhlapäivää miesten passatessa.
• Kesäkuun alussa olikin sitten aika juhlia jotain sellaista mitä en olisi ikinä kuvitellut oikeasti juhlivani, nimittäin Shawnin ylioppilasjuhlia. Kevät rämmittiin läpi kirjoitus stressien ahdistamana, mutta lopussa kiitos seisoi ja sain vihoin viimein antaa pusun valkolakki päiselle komealle nuorelle miehelle.
  
  
  
  
• Ylppärijuhlien jälkeen kipaistiin katsomassa myös kohuttu Miley Cyruksen konsertti. Huh huh..
  
• Kesä hurahti ohi töitä tehden. Työpaikka oli ihana ja kaikki työkaverit todella mukavia. Kesän aikana ehdin caddiemaster hommien lisäksi toimia catwalk mallina uusien golf vaatteiden muotinäytöksessä, pestä varmaan 5000 koneellista pyyhkeitä, tutustua ihaniin golffareihin, ratkaista monen monta ristiriita tilannetta ja paljon kaikkea muuta. Asiakkaita clubilla riitti kummallisesta kesäsäästä huolimatta, sillä eihän juhannuksen nollakelit ja lumisateet ihan ihanteellisia olleet golfin peluuseen.. Elokuun lopussa joutui oikeasti haikein mielin sanomaan heipat kaikille clubin työtekijöille ja asiakkaille toivoen, että tulemme näkemään vielä toiste. Toivottavasti jo ensi kesänä! :)
• Suurin osa kesästä kuluikin töiden parissa, mutta minun töideni lisäski ehti Shawn huhkia taas yhden maajoukkuekesän läpi tällä kertaa U20-joukkueen mukana. Kesäkuun alusta heinäkuun loppuun kestävät leiritykset ja pelit täyttivätkin herran kesän mukavasti ja yhteistä aikaa koitettiin saada sumplittua molempien aikataulujen tyhjiin aukkoihin.
• Elokuun alussa lähdimme jälleen arkea pakoon, tällä kertaa ei pohjoiseen vaan etelään, Barceloonan vilinään. Neljän päivän pikaloma kului alta aikayksikön, olihan kaupungissa niin hurjasti nähtävää ja tehtävää. Rahat saatiin kulutettua niin shoppailuun kuin kulttuurimatkailuun, nähtävyyksien katseluun. Tuli nähtyä Tibidabon-kukkulat ja huvipuisto, Sagrada Familian kirkko, Torre Agbar pilvenpiirtäjä sekä Arc de Triomf, Barcelonan oma riemukaari. Myös rannalla ehdittiin käväistä ja elämän ensimmäinen sangriakin tuli nautittua.
  
  
• Elokuun puolessa välissä saateltiin perheemme kuopus, pikkuveljeni omalle matkalleen kohti tuntematonta, eli suomeksi sanottuna vaihto-oppilas vuodelleen Coloradoon, Yhdysvaltoihin. En yleensä ole kovin tunteikaan ihminen, mutta kyllä siinä lentokentällä kello 6.00 aamulla vilkutellessa tuli haikea olo myös isosiskolle.. ;)
  
• Vietettiin kesän aikana pariinkin otteeseen äiti-tytär aikaa. Toisella kertaa käytiin tutustumassa kauniiseen Helsinkiin ja toisella kertaa käytiin ihan pöytävarauksen kera syömässä kolmen ruokalajin illalliset.
  
• Koska työt olivat kesän ajan pääkaupunkiseudulla piti minun "muuttaa" kesäksi takaisin äitin ja isin hoiviin. Aluksi koko ajatus siitä, että nyt täytyisi sopeutua parin yksinään vietetyn vuoden jälkeen taas asumaan samojen seinien sisällä kolmen muun ihmisen kanssa pelotti. Mutta kesän lopussa olin kotiutunut kotiinkotiin jo niin hyvin, että oli todella vaikea palata taas takaisin Jyväskylään.
  
• Syyskuun alussa palattiin takaisin Jyväskylään, aloitettiin toinen vuosi yliopistossa ja totuteltiin uusiin koriskuvioihin. Edellisen vuoden joukkueemme oli kuivunut kasaan ja jo kesän aikana ehdittiin moneen otteeseen stressata tulevan syksyn koriskuvioita, jotka loppujen lopuksi kuitenkin selvisivät mallikkaasti. Tämä syksy totutetltiin uuteen joukkueeseen Äänekoskella ja vajaan tunnin mittaisiin treenimatkoihin. Treenihin lähdettiin klo 16, treenit alkoivat klo 17 ja loppuivat noin klo 19, kotona oltiin lopulta illalla noin klo 20-20.30 aikoihin..
  
• Ostinhan minä itselleni myös uuden puhelimen. Iphonen käyttäjä siirtyi yhdellä hyppäyksellä Androidiin ja pakko myöntää, että vieläkään en osaa puhelinta kunnolla käyttää mutta siitä huolimatta olen oikein tyytyväinen.
  
• Syksy rämmittiinkin sitten läpi täydessä sumussa. Oli pimeää, yksinäistä, raskasta niin koulussa kuin koris rintamallakin. Milloin oli kolme tenttiä neljän päivän sisään ja milloin piti viikossa saada luettua kaksi 300 sivuista kirjaa ja kirjoitettua niistää neljä sivuinen aine. Tämä syksyn jälkeen en enää miettinyt viime kevättä rankkana, sillä tähän syksyyn verrattuna en ole ikinä tehnyt niin paljon kouluhommia kuin nyt.. 
  
• Kaiken kouluahdistuksen lisäksi marraskuun alussa tapahtuu paljon muitakin ikäviä asioita lähipiirissä, vahvinpana mielessä tietsyti Shawnin revennyt munuainen. En varmaan ikinä tule unohtamaan sitä hetkeä kun matkustamme rennosti bussissa kohti kotia vieraspelin jälkeen ja Shawn soittaa minulle ja kertoo tilanteen. Pari päivää myöhemmin herra sitten makasikin TAYS:issa tarkkailussa, täydessä liikkumiskiellossa.
• Marraskuuhun mahtui myös kivoja juttuja joukkueen yhteisen Peurungan reissun ja Apulannan konsertin merkeissä. Ja ehdittiinhän siinä saada tuntumaa myös uuteen koripallosarjaan nimittäin naisten keskisen alueen 2.divariin. Mukava kokemus sekin.
• Joulukuun alussa, koriskuaden ollessa täydessä huipussaan kuuden tappiottoman pelin jälkeen, alkoikin minun sairasteluni. Ensiksi podettiin noin viikon verran tavallista flunssaa, jonka takia missain yhden pelin. Tästä parannuttuani ehdin treenata 1,5 treenit kun olinkin taas uudestaan kipeänä. Tällä kertaa pusutaudin ja angiina voimin. Antibiootteja syödessä ja levätessä missasinkin sitten jo toisenkin pelin joulun alla.. Onneksi sain itseni lopulta siihen kuntoon että ehdin treenata yhdet treenit ja pelata viimeisen pelin ennen joulutaukoa, jonka jälkeen kerkesin olla jopa vajaan viikon melkein kokonaan terveenä kunnes nyt taas makaan kuumeessa sängyn pohjalla.. Onneksi nyt on loma eikä pelejä muutenkaan, mutta kyllä tässä alkaa silti pikkuhiljaa sietokyky olla koetuksella.
• Joulu vietettiin sairastelujen lomassa yhdessä perheen ja isovanhempien kanssa kotonakotona Helsingissä täysin perinteiseen malliin ja tapanina suunnattiin tietysti mummolaan moikkaamaan isin puoleista sukua.

Siinä olisi sitten minun vuoteni 2014 tiivistettynä. Vielä reilu tunti jäljellä ja sitten saadaan virallisesti sanoa heipat vuodelle 2014 ja toivottaa tervetulleeksi vuosi 2015! Toivottavasti siitä tulee monella osaa parempi kuin edeltäjästään. Paljon uusia kokemuksia ja toivottavasti myös jotain tuttua ja turvallista! :) Nyt käännän internetin välilehden veikkaustv:n puoleen ja alan kunnolla seuraamaan Indianan ja Miamin välistä uudenvuoden ottelua ja odottelen että herra soittelee minulle puolenyön tuntumassa, jotta voidaan vaihtaa uudenvuoden pusut tällä kertaa vain puhelimen välityksellä.. :D

Meidän joulu kuvina

Aamu aloitettiin joulurauhan julistuksella

Ei löytynyt matelia minun lautaseltani tänäkään vuonna..

Almakin saatiin maksamakkaran voimin poseeraamaan pari sekunttia jouluisesti :D 

Sisäfilé, perunat ja makaroonilaatikko kelpaavat mainiosti jouluruuaksi !  

Ja ilman luumukiiseliä ei joulu tule !

Joulupukki oli tuonut kilteille lapsille myös muutamia lahjoja :)

Sisko ja sen veli.. ;)

Meidän perhe toivottaa kaikille mahtavaa joulua! <3

Sitä sun tätä

Kuten viime kerralla kerroin, olen saanut nauttia ihanasta joulunalus flunssasta tässä viime viikkojen aikana. Tämän viikon alussa kuvittelin oloni jo olevan paranemaan päin, mutta kroppa olikin lopulta toista mieltä. Tiistaina ja keskiviikkona ehdin kevyesti treenata, mutta keskiviikon ja torstain välisenä yönä heräsinkin sitten pahimpaan kurkku- ja korvakipuun mitä olen ikinä kokenut. Yö menikin sitten vessassa istuskellessa ja sylkeä lavuaariin sylkiessä, koska sillä kurkulla ei pystynyt nielaisemaan mitään, ei mitään. Aamulla olo oli edelleen aivan yhtä kaamea ja mitään muuta ei ollut tahtävissä kuin suunnata lääkäriin. Verikokeita ja nielunäytteitä otettiin ja lopulta lääkärisetä totesi, että olen ollut erityisen "onnekas" napatessani samalla kertaa sekä mononukluoosi viruksen että angiina bakteerin riesakseni. Angiinaan sain antibiootteja, mutta viruksiin kun ei lääkkeitä ole niin mononukleoosin kanssa täytyy vain pärjätä buranan voimin ja odotella että se päättää parantaa itsensä. Voiko ärsyttävämpää olla? 

Viikonlopun korispeli jäi minulta sairastelun takia jo toista viikkoa väliin, mutta onneksi joukkuekaverit hoitivat puolestani voiton kotiin Kotkan Pelikarhuista. Peka majailee tällä hetkellä sarjataulukossa toisena, joten voi sanoa että tämä oli todella iso voitto meidän joukkueellemme! :) Viime viikollakaan en siis päässyt pelaamaan ja tällöin olisi vastassa ollut sarjakärki Lappeenrannan Catz. Tästä pelistä emme ihan onnistuneet voittoa nappaamaan, mutta kun Pekakin on nyt kaadettu tulee Catzinkin olla keväällä varuillaa! Tulipahan nyt muuten mieleen, että olemme tällä kaudella onnistuneet nyt voittamaan kaikki muut korisliigajoukkueet paitsi Catzin. Toposta tuli voitto preseasonilla ja kaikista muista itse sarjapeleissä. Nyt puuttuu siis enää Catzin päänahka, jonka saalistamme sitten kevään kohtaamisessa. Ainiin ja onhan ensi viikonloppuna vielä mahdollisuus kaataa Topokin ihan sarjakaudella, kun vuoden viimeisessä sarjapelissä saamme kotiin vieraaksemma juuri Topon. ;) Jospa minäkin saisin itseni siihen mennessä sellaiseen kuntoon että voisin pukea pitkästä aikaa peliasun ylleni!

Joulukin lähestyy niin nopeasti että oikein hirvittää. Viikon päästä tähän aikaan olen jo puolessa välissä matkalla etelään, kotiin viettämään joulua. Ensiksi kuitenkin pysähdyn puolimatkaan Nokialle kannustamaan Shawnin joukkuetta vuoden viimeisessä pelissä ja vasta sitten käännän katseet kokonaan pois koripallon parista muutamaksi viikoksi ja keskityn vain lomailuun. Kouluakin on enää vain ensi tiistaina parin tunnin loppuseminaarin muodossa, joten jo nyt voisin hyvillä mielin sanoa että selvisin tästäkin syksystä. Välillä käytiin todella reunalla ja olin jo aivan varma että tästä ei kunnialla selvitä. Tenttejä oli triplasti enemmän kuin viime vuonna yhteensä, oppimistehtävät olivat oikeasti yliopistoluokkaa toisin kuin ensimmäisenä vuonna, koripallo vei tuplasti enemmän aikaa kuin aiemmin sillä piteniväthän treenimatkat entisestä 5km nykyiseen 45km.. Tästä kaikesta huolimatta tässä ollaan, elossa ja valmiina viimeisiin koitoksiin ennen joululomaa! Voittaja fiilis :)

Enää reilu viikko niin pääsen näkemään tätkin karvakuonoa pitkästä aikaa! <3

Viime perjantaina väsättiin vuoden viimeinen liikunnantentti pois alta. Tämä tentti oltiin järjestetty ensimmäistä kertaa hiukan erilaisena, e-tentin muodossa, jonka sai tehtä kotona ja kirjatkin saivat olla mukana. Tenttiohjeessa luki, että vastaamiseen menisi noin 2-3 tuntia.. Aloitimme tentin teon yhdessä muutaman koulukaverin kanssa heti 12.00 kun tenttikysymykset aukesivat ja lopulta palautin vastaukseni vastauskansioon 17.40 "vain" viisi ja puoli tuntia myöhemmin. Mitenkäs oli se parin tunnin vastausaika? No tentti tuli jokatapauksessa tehtyä ja toivottavasti ihan hyväksytystikin, joten lopputulos oli vaivan arvoinen.

Vuoden viimeiseen liikunnan tenttiin piti panostaa ihan kunnolla, sillä tenttikirjat tuntuivat olevan kiven alla..

Ja ylpeä olen myös tästä! Itsetehtyjä valkosipuli lohkoperunoita, fetalihapullia ja hunajaisia uuniporkkanoita ;)

Olipa kerran onnellinen tyttö

Olipa kerran tyttö, tai oikeastaan jo nainen, sillä olihan tällä tytöllä ikää jo 21-vuotta. Tämä tyttö oli asunut yksin jo useamman vuoden, mutta piti silti todella paljon kun hän sai vieraita luokseen, eikä hänen näin ollen tarvinut olla yksin. Parhaita vieraita olivat ehdottomasti rakastava äiti ja komea poikaystävä, jotka onnistuivat aina piristämään tytön mieltä.

Oltiin rämmitty läpi pimeän ja raskaan syksyn, kun kuin palkintona kaikesta aherruksesta nämä tytön lempivieraat ilmottivat molemmat tulevansa kylään, peräkkäisinä viikonloppuina. Tyttö ei olisi voinut olla onnellisempi ja alkoikin jo hyvissä aloin valmistautua vieraita varten. Äiti oli vierasvuorossa ensimmäisenä ja kyllähän kaikki tietävät mitä kaikkea pitää laittaa valmiiksi ennen äitien kyläilyjä. Erityisen tarkka tämän tytön äiti oli vessan siisteydestä, joten tyttö kuurasikin vessan oikein erityisen tarkasti. Niin tarkasti, ettei äidillä ollutkaan mitään huomautettavaa. 

Äiti oli niin ilahtuntu tyttärensä siivoustaidoista, että vastapalvelukseksi hän ehti viikonlopun aikana hinkata keittiöstä kaikki rasvatahrat pois, ostaa jääkaapin täyteen ruokaa, kokata tytölle herkullista ruokaa niin aamupalan, lounaan, päivällisen kuin iltapalankin merkeissä sekä toimia tytön yksityisenä terapeuttina ja juttukaverina kaikkiin mieltä askarruttaviin asioihin liittyen. Tyttö oli valtavan onnellinen äidin vierailusta ja kun äidin Onnibussi oli sunnuntai-iltana kaartanut kohti Helsinkiä  (vain) 45minuuttia myöhässä jäi tyttö jo innolla odottamaan seuraavaa vierastaan. 

Vain pari päivää äidin lähdön jälkeen olikin alkusuunnitelmista poiketen vuorossa jo toinen vieras viikon sisään. Alun perin tyttö oli odottanut tätä toista vierasta, omaa komeaa poikaystäväänsä luokseen vasta viikonlopuksi, mutta pojalle olikin tullut omia bisneksiä viikonlopuksi joten hän oli raivannut aikaa tytön näkemiselle aiemmin viikolta. Tytön oli ollut aina vaikea sopeutua nopeisiin suunnitelman muutoksiin, joten tälläkin kertaa häneltä meni pari päivää sulatellessa asiaa, mutta otti kuitenkin lopulta pojan avosylin vastaan. Ja hyvä että ottikin, sillä poika oli keksinyt vaikka mitä kivaa tekemistä tytön päänmenoksi.

Poika ehti vierailunsa aikana viedä tytön keilaamaan, syömään pannukakkuja, katsomaan elokuvia niin elokuvateatteriin kuin ihan vain kotisohvalle, fanittamaan koripallopeliin sekä flunssan yllätettyä tytön haki hän ritarillisesti tälle pizzaa ja peitteli päiväunille. Flunssaa ei poikakaan saanut vierailunsa aikana vielä voitettua, mutta muutoin hänen vierailunsa oli täydellisesti onnistunut ja toi hymyä tytön huulille niistämisen ja yskimisen lomassa. 

Molempien vieraiden poistuttua omille teilleen jäi tyttö taas itsekseen kotiin lueskelemaan liikuntapedagogiikka kirjaa tulevia koulutehtäviä varten, niistämään, yskimään sekä valmistautumaan tuleviin koripallokoitoksiin. Koulu, niistäminen ja yskiminen eivät kuitenkaan olleet niin lähellä tytön sydäntä kuin koripallo, joten enimmäkseen tyttö halusi keskittyä siihen. Itseasiassa äidin vierailun aikana tyttö pelasi elämänsä jännimmän koripallopelin, joka päättyi hänen joukkueensa voittoon huimalla viime hetkien kaukoheitolla. Voiton lisäksi tytölle oli jäänyt pelistä käteen kortti, kaksi lahjapakettia ja avaimen perää sekä pari purkkaa, jotka kaikki olivat ihanien pikkufanien käsialaa. 

Tyttö oli onnellinen niin rakastavan äidin kuin komean poikaystävänkin vierailuista, voitetuista koripallopeleistä sekä ihanista pikkufaneista ja heidän lahjoistaan. Tämän kaiken onnellisuuden kanssa tyttö eli elämänsä iloisena loppuun asti (tai ainakin siihen asti kun seuraava tentti siinsi edessä viikon päästä..). The end.

 

Loppuun vielä Robinin sanoja lainaten tyttö haluaa kertoa miten voivatkaan mielialat vaihtua kirjoitusten välillä.. Mutta eivätkö tytöt ja naiset saaneet olla juuri tällaisia, ihania omia itsejään, omine mielialoineen?

Kun aamulla herään,
Mä tuntee voin sen,

Tää on kaunis päivä,

Mä oon onnellinen.

Sama mulle vaik satais,

Taivas ois pilvinen,

Tää on kaunis päivä,

Mä oon sopivasti onnellinen.

Every day, every hour, turn the pain into power

Viimeisten neljän päivän sisään on mahtunut reilu 300 sivua lukemista, 3 tenttiä, 3 omaa peliä ja yhdet treenit, 2 pikkusten peliä ja yhdet treenit sekä uimista, syömistä ja Apulantaa Peurungassa. Nukuttua on tullut viimeisen kolmen yön aikana yhteensä ehkä reilu 10 tuntia, joten voitte varmasti kuvitella fiilikset näiden päivien aikana.

Viime perjantaina herätessäni olin aivan varma etten tule selviämään hengissä seuraavista päivistä, mutta tässä sitä vielä kirjoitellaan, joten toisin taisi käydä. Pitihän sitä kuitenkin vähintään kerran näiden päivien aikana menettää hermonsa kun eilen illalla meinasin saada täydellisen hermoromahduksen englanninkielisen tenttiaineiston kanssa. Mitään en ymmärtänyt ja niin Shawn kuin äitikin saivat puhelimen välityksellä kuunnella vuodatukseni. Oli muuten hyvin ironista, että tämä katastrofaalinen teksti koski lukivaikeutta ja juuri tämän tekstin parissa eräs lukivaikeuksinen meinasi menettää hermonsa kun tekstiä vain oli liian vaikea ymmärtää..

Viime viikot ovat menneet muutenkin yhdessä sumussa niinkuin viime kirjoituksessa jo kerroinkin. Tekemistä on ollut aivan liikaa vaikka puoliakaan kaikista tehtävästä en ole edes tehnyt. Koulujutut olen kuitenkin hoitanut tunnollisen opiskelija tavoin ajoissa ja parhaani mukaan, mutta esimerkiksi imurointi ja astioiden pesu ovat tupanneet olemaan ne asiat jotka on hyvällä omalla tunnolla voinut aina jättää "huomiseen".
Tänään tenttien ja pikkutyttöjen treenien jälkeen päätin kuitenkin ensin palkita itseni viime päivien ja viikkojen uurastuksesta ja sen jälkeen ottaa itsenäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä kodinhengettärenä. Ensiksi kävin ostamassa itselleni 30 senttisen tonnikalasubin, asetuin sohvan nurkkaan syömään sen, pistin Millerit leffan pyörimään ja vain olin, melkein kehden tunnin verran. Tämän jälkeen nousiin reippaana tyttönä sohvalta, laitoin likaiset astia koneesee, laitoin koneen pyörimään, otin rätin käteen ja pyyhin kaikki keittiön tasot puhtaiksi, heitin panttipullot kassiin pois pöydiltä lojumasta, viikkasin vaatteet kaappiin, tyhjensin jo viikkoja lattialla lojuneet puolityhjät matkakassit, pesin vessan, järjestelin pinnien, ponnareiden, korujen ja meikkien sekamelskan kylppärinpöydältä, vaihdoin lakanat ja vein välissä petivaatteet muutamaksi tunniksi tuulettumaan, maksoin pöydälle kerääntyneet laskut ja siivosin ylimääräiset roskat ja paperit pois kaikilta asuntoni pöydiltä pyörimästä.
Elämä taitaa alkaa voittaa taas viime viikkojen masentelun jälkeen ja normaali, iloinen ja pirtsakka Noora nostaa taas päätään. Äitikin on tulossa kylään ensi viikonloppuna, joten jos se ei herättele viimeistäkin osaa minusta syysmasennuksen kourista niin ei sitten mikään :)

Unikaveritkin laitettiin järjestykseen

Ainiin ja pitihän sekin vielä mainita että viime viikonlopun kiireen keskellä ehdin myös avata koripallourani naisten keskisen alueen 2.divarissa sekä tämän kauden virallisen valmentajauran minityttöjen alueturnauksen merkeissä. Lauantai aamuna suunnattiin jo aikaisin Äänekoskelle Honsun minityttöjen kanssa haastamaan Oulun ja Äänekosken joukkueita. Tytöt pelasivat hienosti ja saavuttivat molemmista otteluista tiukat voitot. Tämän jälkeen olikin minun vuoroni astua kentän rajojen sisäpuolelle kun joukkueemme kohtasi korisliigassa, kotikentällä Turun riennon. Koripallo oli kivaa, pelattiin joukueena ja itsekin sain heitettyä pallon korirenkaan läpi useammankin kerran. Tuloksena noin kolmenkymmenen pisteen voitto, itselle 12pistettä ja 5levypalloa sekä kassillinen tsempparipalkinto homejuustoja taas jääkaappia täyttämään.
Sunnuntaina olikin sitten se jännempi päivä, aivan uudenlaisten pelien merkeissä. Naisten 2 joukkue kaipasi apupelaajia, joten pääsin auttamaan heitä kahteen peliin Oulua ja Kuopiota vastaan. Myös näistä molemmista peleistä saavutettiin hienot 1 ja 30 pisteen voitot, joten ne täydensivät loistavasti lauantaina aloitetun voitokkaan korisviikonlopun.

Eli siis loppu hyvin kaikki hyvin. Kaikille kolmelle tenttipaperille tuli kirjoitettua ainakin jotain, jopa yksi lottorivi erääseen monivalintapaperiin ;), kaikista viime peleistä, niin omista kuin pikkutyttöjenkin tuli voitto ja Apulannankin musiikki tuli tutuksi ihan live-konsertin muodossa. Tämän lisäksi päästiin taas vähän touhuamaan joukkueena, syömään hyvää ruokaa (ja tietysti Huiman piikkiin, mikä miellyttää opiskelijan lompakkoa), laskemaan vesiliukumäkiä, oppimaan itsestä ja omasta paineidensietokyvystä lisää ensi kertoja ajatellen sekä tietysti tärkeimpänä ollaan selvitty hengissä ja jopa lähes täysissä järjissä kaiken tämän syksyisen kaameuden läpi tähän päivään asti. Nyt ei ole kuin suunta ylöspäin ja katse kohti jo muutaman viikon päässä siintävää joululomaa! <3

Näissä "yksinkertaisissa" lauseissa on kiteytettynä koko viime viikkojen opiskelu, EI MITÄÄN HAJUA MISTÄÄN!

Fall seven times, stand up eight

Joskus tuntuu että koko maailma on sinua vastaan. Kaikki mikä toimi edellisenä päivänä, ei toimi tänään ja kaikki mikä oli hyvin viime viikolla on täysin vinksallaan tällä viikolla. Tottakai välillä tulee huonoja ja raskaitakin päiviä ja ne kuuluvat elämään, mutta toisinaan tällainen huono päivä saattaa muuttuakin useammaksi huonoksi päiväksi tai jopa huonoiksi viikoiksi. Itselläni tällainen huono päivä on viime viikkojen aikana muuttunut useammaksikin huonoksi päiväksi. Itse elämä ei niinkään ole masentavaa vaan erilaisilla pienillä osa-alueilla on onnetar ollut minua vastaan.

Koulutehtäviä on ollut palautettavana useampia samassa sumassa ja kirjoitettavia sivuja on ollut useampi kymmenen. Kun kirjoittaminen ja varsinkin omien, fiksujenkin ajatusten saaminen pään sisästä papaerille on normaalistikin lukivaikeuden takia hankalaa, niin voitte varmasti kuvitella miten vaikeaa kirjoittaminen hirveän stressin ja ahdistuksen keskellä on. Muutamia kyyneltä on vieritetty tietokoneen näppäimistölle taistellessa sanajärjestyksien ja oikeinkirjoituksen kanssa. 

Koripallon saralla on taistelu käyty oman pään sisällä. Välillä on motivaatio ollut ihan pohjalukemissa, mutta aina on silti treeneihin raahauduttu siinä toivossa että josko tänään olisi se parempi päivä.. Valoa on kuitenkin ollut näkyvillä tämän tunnelin päässä sillä viime viikonloppu toi jo hymyn huulille koripallokentän viivojen sisäpuolellakin. Kahden voiton viikonloppu takana ja itsekin saatoin olla ihan tyytyväinen omiin suorituksiini, joten ehkäpä tämä este on jo ainakin puoliksi ylitetty. :)

Kotiottelun valiopelaajana sain mukavan kassillisen juustoja maisteltavaksi 

Tältä se koripallo on sitten aiemmin viime viikkoina näyttänyt..

Ulkona tuntuu olevan pimeää, märkää ja kylmää 24/7 ja ensimmäistä kertaa pitää minunkin myöntää että olen sairastunut jonkun tasoiseen kaamosmasennukseen. Aamulla herätessä on pimeää, koululle mennessä sataa ja on harmaata ja  koululta pois lähdettäessä kello 15 on jo taas pimeää.. Kotona ei jaksaisi tehdä mitään, mutta ruokaa on pakko tehdä ja pyykkejäkin joskus pestä että on jotain päälle laitettavaa. Muuten imuroinnit, tiskaukset ja yleinen siivoilu tai tavaroiden järjestely on jäänyt ihan minimiin viimeisten viikkojen aikana. Lauantaina sain kyllä jonkin ihmeellisen siivousbuustin ja imuroin koko kämpän, pyyhin pölyt, pesin koneellisen pyykkiä ja laitoin astianpesukoneen hurraamaan. Tämä saattaa tarkoittaa sitä että alan pikkuhiljaa selvitä voittajan puolelle myös tämän kaamosmasennusta vastaan käytävän taistelun kanssa.

Vaikka ulkona on tähän vuodenaikaan jo pimeää, tuntuu että nukkuminen on itselleni silti kokoajan vaikeampaa. Uni ei meinaa tulla illalla, yöllä heräilen ainakin kahdesti juomaan ja kerran muuten vain pyörimään, ja silti olen aamulla automaattisesti pystyssä jo kukonlaulun aikaan. Toisaalta en ole mistään järkyttävästä väsymyksestä silti kärsinyt, mutta varsinkin iltaisin sängyssä pyöriminen on todella ärsyttävää. Lampaat on laskettu niin pitkälle kuin laskutaitoni riittää, pimennysverhot rullattu alas ja huone viilennetty sopivaksi, mutta nukkumatti on silti kiertänyt makuuhuoneeni kaukaa. Jos joku bongaa hänet niin voitte vinkata että tännekin päin saa hipsiä!

Pisteenä I:n päälle Shawnkin makaa tällä hetkellä TAYS:issa ja itse haluaisin olla kaikialla muualla kuin toimettomana täällä Jyväskylässä, 200km päässä potilaasta. Sunnuntain pelissä saatu kolhu osoittautuikin astetta pahemmaksi ja nyt herra on munuaisen repeämän takia lääkäreiden valvovan silmän alla. Voitte vain kuvitella kuinka sydän syrjällään täällä kaukana ja avuttomana on oltu. Tänään olin yhdessä kohtaa jo melkein paniikkikohtauksen partaalla kun pelko purkautui ja kyyneleet virtasivat hallitsemattomana virtana pitkin poskia ja henki ei meinannun kulkea itkemisen lomassa. Ehdin soittaa läpi äitin, isin ja Shawninkin äidin ennen kuin nämä saivat minut rauhoittumaan ja iskän sanojen mukaan "keräämään itseni"! Kukaan ei kuitenkaan ole tällä hetkellä hengenvaarassa, joten yritän pitää mielikuvitukseni kurissa ja suhtautua tilanteeseen yhtä rauhallisesti ja positiivisesti kuin potilas itse :) Pikaisia paranemisia!

Olipas negatiivinen kirjoitus, mutta toisaalta jos elämä ei juuri nyt ole ruusuilla tanssimista niin ainakin omasta mielestäni sen voi myös kertoa. Niin hyvät kuin huonotkin ajat kuuluvat elämään,  mutta niistä on aina selvitty ja tullaan selviämään jatkossakin. Tämäkin katsaus oli vain pieni osa kaikkea sitä mitä päiviini kuuluu. Herään aamulla iloisena ja yleisesti olotilani on suhteellisen pirteä, nämä pienet negatiiviset jutut vain heittävät toisinaan varjonsa tämän positiivisuuden ylle.

Älkääkä siis pelätkö, en ole kokoajan surullinen vaan elämässäni on myös paljon positiivisia asioita, jotka saavat minut aina hymyilemään ja unohtamaan surulliset ja ahdistavat asiat. Esimerkiksi, vaikka itse koripallo onkin viime aikoina ollut henkisesti todella raskasta saavat ihanat koriskaverit minut joka päivä raahautumaan treeneihin. Kyyneleiltä ei toki ole koristreeneissäkään säästytty, mutta 90% harjoituksista olen ollut oma iloinen itseni sivurajojen ulkopuolla, hauskojen kavereiden innostamana. Koriksen lisäksi minulla on koulussa mahtavia ystäviä, joiden kanssa pystyy puhumaan lähes kaikesta. Joskus ruokailut venyvät pari tuntisiksi kun vuodatettavaa on niin paljon, mutta koskaan kukaan ei ole kesken pois lähtenyt. :)

EIköhän tämäkin tästä pikkuhiljaa iloksi muutu kun kouluhommat saadaan pois alta, Shawn terveeksi ja koris taas rullaamaan vanhalla painollaan. Ensi viikonlopuksi on kuin pyynnöstä siunautunut vapaa viikonloppu, jolloin minun on aivan pakko lähteä Nokian suuntaan rutistamaan munuaispotilasta niin kovaa kuin vain suinkin mahdollista. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, vai miten se nyt meni ;)