Every day, every hour, turn the pain into power

Viimeisten neljän päivän sisään on mahtunut reilu 300 sivua lukemista, 3 tenttiä, 3 omaa peliä ja yhdet treenit, 2 pikkusten peliä ja yhdet treenit sekä uimista, syömistä ja Apulantaa Peurungassa. Nukuttua on tullut viimeisen kolmen yön aikana yhteensä ehkä reilu 10 tuntia, joten voitte varmasti kuvitella fiilikset näiden päivien aikana.

Viime perjantaina herätessäni olin aivan varma etten tule selviämään hengissä seuraavista päivistä, mutta tässä sitä vielä kirjoitellaan, joten toisin taisi käydä. Pitihän sitä kuitenkin vähintään kerran näiden päivien aikana menettää hermonsa kun eilen illalla meinasin saada täydellisen hermoromahduksen englanninkielisen tenttiaineiston kanssa. Mitään en ymmärtänyt ja niin Shawn kuin äitikin saivat puhelimen välityksellä kuunnella vuodatukseni. Oli muuten hyvin ironista, että tämä katastrofaalinen teksti koski lukivaikeutta ja juuri tämän tekstin parissa eräs lukivaikeuksinen meinasi menettää hermonsa kun tekstiä vain oli liian vaikea ymmärtää..

Viime viikot ovat menneet muutenkin yhdessä sumussa niinkuin viime kirjoituksessa jo kerroinkin. Tekemistä on ollut aivan liikaa vaikka puoliakaan kaikista tehtävästä en ole edes tehnyt. Koulujutut olen kuitenkin hoitanut tunnollisen opiskelija tavoin ajoissa ja parhaani mukaan, mutta esimerkiksi imurointi ja astioiden pesu ovat tupanneet olemaan ne asiat jotka on hyvällä omalla tunnolla voinut aina jättää "huomiseen".
Tänään tenttien ja pikkutyttöjen treenien jälkeen päätin kuitenkin ensin palkita itseni viime päivien ja viikkojen uurastuksesta ja sen jälkeen ottaa itsenäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä kodinhengettärenä. Ensiksi kävin ostamassa itselleni 30 senttisen tonnikalasubin, asetuin sohvan nurkkaan syömään sen, pistin Millerit leffan pyörimään ja vain olin, melkein kehden tunnin verran. Tämän jälkeen nousiin reippaana tyttönä sohvalta, laitoin likaiset astia koneesee, laitoin koneen pyörimään, otin rätin käteen ja pyyhin kaikki keittiön tasot puhtaiksi, heitin panttipullot kassiin pois pöydiltä lojumasta, viikkasin vaatteet kaappiin, tyhjensin jo viikkoja lattialla lojuneet puolityhjät matkakassit, pesin vessan, järjestelin pinnien, ponnareiden, korujen ja meikkien sekamelskan kylppärinpöydältä, vaihdoin lakanat ja vein välissä petivaatteet muutamaksi tunniksi tuulettumaan, maksoin pöydälle kerääntyneet laskut ja siivosin ylimääräiset roskat ja paperit pois kaikilta asuntoni pöydiltä pyörimästä.
Elämä taitaa alkaa voittaa taas viime viikkojen masentelun jälkeen ja normaali, iloinen ja pirtsakka Noora nostaa taas päätään. Äitikin on tulossa kylään ensi viikonloppuna, joten jos se ei herättele viimeistäkin osaa minusta syysmasennuksen kourista niin ei sitten mikään :)

Unikaveritkin laitettiin järjestykseen

Ainiin ja pitihän sekin vielä mainita että viime viikonlopun kiireen keskellä ehdin myös avata koripallourani naisten keskisen alueen 2.divarissa sekä tämän kauden virallisen valmentajauran minityttöjen alueturnauksen merkeissä. Lauantai aamuna suunnattiin jo aikaisin Äänekoskelle Honsun minityttöjen kanssa haastamaan Oulun ja Äänekosken joukkueita. Tytöt pelasivat hienosti ja saavuttivat molemmista otteluista tiukat voitot. Tämän jälkeen olikin minun vuoroni astua kentän rajojen sisäpuolelle kun joukkueemme kohtasi korisliigassa, kotikentällä Turun riennon. Koripallo oli kivaa, pelattiin joukueena ja itsekin sain heitettyä pallon korirenkaan läpi useammankin kerran. Tuloksena noin kolmenkymmenen pisteen voitto, itselle 12pistettä ja 5levypalloa sekä kassillinen tsempparipalkinto homejuustoja taas jääkaappia täyttämään.
Sunnuntaina olikin sitten se jännempi päivä, aivan uudenlaisten pelien merkeissä. Naisten 2 joukkue kaipasi apupelaajia, joten pääsin auttamaan heitä kahteen peliin Oulua ja Kuopiota vastaan. Myös näistä molemmista peleistä saavutettiin hienot 1 ja 30 pisteen voitot, joten ne täydensivät loistavasti lauantaina aloitetun voitokkaan korisviikonlopun.

Eli siis loppu hyvin kaikki hyvin. Kaikille kolmelle tenttipaperille tuli kirjoitettua ainakin jotain, jopa yksi lottorivi erääseen monivalintapaperiin ;), kaikista viime peleistä, niin omista kuin pikkutyttöjenkin tuli voitto ja Apulannankin musiikki tuli tutuksi ihan live-konsertin muodossa. Tämän lisäksi päästiin taas vähän touhuamaan joukkueena, syömään hyvää ruokaa (ja tietysti Huiman piikkiin, mikä miellyttää opiskelijan lompakkoa), laskemaan vesiliukumäkiä, oppimaan itsestä ja omasta paineidensietokyvystä lisää ensi kertoja ajatellen sekä tietysti tärkeimpänä ollaan selvitty hengissä ja jopa lähes täysissä järjissä kaiken tämän syksyisen kaameuden läpi tähän päivään asti. Nyt ei ole kuin suunta ylöspäin ja katse kohti jo muutaman viikon päässä siintävää joululomaa! <3

Näissä "yksinkertaisissa" lauseissa on kiteytettynä koko viime viikkojen opiskelu, EI MITÄÄN HAJUA MISTÄÄN!

Fall seven times, stand up eight

Joskus tuntuu että koko maailma on sinua vastaan. Kaikki mikä toimi edellisenä päivänä, ei toimi tänään ja kaikki mikä oli hyvin viime viikolla on täysin vinksallaan tällä viikolla. Tottakai välillä tulee huonoja ja raskaitakin päiviä ja ne kuuluvat elämään, mutta toisinaan tällainen huono päivä saattaa muuttuakin useammaksi huonoksi päiväksi tai jopa huonoiksi viikoiksi. Itselläni tällainen huono päivä on viime viikkojen aikana muuttunut useammaksikin huonoksi päiväksi. Itse elämä ei niinkään ole masentavaa vaan erilaisilla pienillä osa-alueilla on onnetar ollut minua vastaan.

Koulutehtäviä on ollut palautettavana useampia samassa sumassa ja kirjoitettavia sivuja on ollut useampi kymmenen. Kun kirjoittaminen ja varsinkin omien, fiksujenkin ajatusten saaminen pään sisästä papaerille on normaalistikin lukivaikeuden takia hankalaa, niin voitte varmasti kuvitella miten vaikeaa kirjoittaminen hirveän stressin ja ahdistuksen keskellä on. Muutamia kyyneltä on vieritetty tietokoneen näppäimistölle taistellessa sanajärjestyksien ja oikeinkirjoituksen kanssa. 

Koripallon saralla on taistelu käyty oman pään sisällä. Välillä on motivaatio ollut ihan pohjalukemissa, mutta aina on silti treeneihin raahauduttu siinä toivossa että josko tänään olisi se parempi päivä.. Valoa on kuitenkin ollut näkyvillä tämän tunnelin päässä sillä viime viikonloppu toi jo hymyn huulille koripallokentän viivojen sisäpuolellakin. Kahden voiton viikonloppu takana ja itsekin saatoin olla ihan tyytyväinen omiin suorituksiini, joten ehkäpä tämä este on jo ainakin puoliksi ylitetty. :)

Kotiottelun valiopelaajana sain mukavan kassillisen juustoja maisteltavaksi 

Tältä se koripallo on sitten aiemmin viime viikkoina näyttänyt..

Ulkona tuntuu olevan pimeää, märkää ja kylmää 24/7 ja ensimmäistä kertaa pitää minunkin myöntää että olen sairastunut jonkun tasoiseen kaamosmasennukseen. Aamulla herätessä on pimeää, koululle mennessä sataa ja on harmaata ja  koululta pois lähdettäessä kello 15 on jo taas pimeää.. Kotona ei jaksaisi tehdä mitään, mutta ruokaa on pakko tehdä ja pyykkejäkin joskus pestä että on jotain päälle laitettavaa. Muuten imuroinnit, tiskaukset ja yleinen siivoilu tai tavaroiden järjestely on jäänyt ihan minimiin viimeisten viikkojen aikana. Lauantaina sain kyllä jonkin ihmeellisen siivousbuustin ja imuroin koko kämpän, pyyhin pölyt, pesin koneellisen pyykkiä ja laitoin astianpesukoneen hurraamaan. Tämä saattaa tarkoittaa sitä että alan pikkuhiljaa selvitä voittajan puolelle myös tämän kaamosmasennusta vastaan käytävän taistelun kanssa.

Vaikka ulkona on tähän vuodenaikaan jo pimeää, tuntuu että nukkuminen on itselleni silti kokoajan vaikeampaa. Uni ei meinaa tulla illalla, yöllä heräilen ainakin kahdesti juomaan ja kerran muuten vain pyörimään, ja silti olen aamulla automaattisesti pystyssä jo kukonlaulun aikaan. Toisaalta en ole mistään järkyttävästä väsymyksestä silti kärsinyt, mutta varsinkin iltaisin sängyssä pyöriminen on todella ärsyttävää. Lampaat on laskettu niin pitkälle kuin laskutaitoni riittää, pimennysverhot rullattu alas ja huone viilennetty sopivaksi, mutta nukkumatti on silti kiertänyt makuuhuoneeni kaukaa. Jos joku bongaa hänet niin voitte vinkata että tännekin päin saa hipsiä!

Pisteenä I:n päälle Shawnkin makaa tällä hetkellä TAYS:issa ja itse haluaisin olla kaikialla muualla kuin toimettomana täällä Jyväskylässä, 200km päässä potilaasta. Sunnuntain pelissä saatu kolhu osoittautuikin astetta pahemmaksi ja nyt herra on munuaisen repeämän takia lääkäreiden valvovan silmän alla. Voitte vain kuvitella kuinka sydän syrjällään täällä kaukana ja avuttomana on oltu. Tänään olin yhdessä kohtaa jo melkein paniikkikohtauksen partaalla kun pelko purkautui ja kyyneleet virtasivat hallitsemattomana virtana pitkin poskia ja henki ei meinannun kulkea itkemisen lomassa. Ehdin soittaa läpi äitin, isin ja Shawninkin äidin ennen kuin nämä saivat minut rauhoittumaan ja iskän sanojen mukaan "keräämään itseni"! Kukaan ei kuitenkaan ole tällä hetkellä hengenvaarassa, joten yritän pitää mielikuvitukseni kurissa ja suhtautua tilanteeseen yhtä rauhallisesti ja positiivisesti kuin potilas itse :) Pikaisia paranemisia!

Olipas negatiivinen kirjoitus, mutta toisaalta jos elämä ei juuri nyt ole ruusuilla tanssimista niin ainakin omasta mielestäni sen voi myös kertoa. Niin hyvät kuin huonotkin ajat kuuluvat elämään,  mutta niistä on aina selvitty ja tullaan selviämään jatkossakin. Tämäkin katsaus oli vain pieni osa kaikkea sitä mitä päiviini kuuluu. Herään aamulla iloisena ja yleisesti olotilani on suhteellisen pirteä, nämä pienet negatiiviset jutut vain heittävät toisinaan varjonsa tämän positiivisuuden ylle.

Älkääkä siis pelätkö, en ole kokoajan surullinen vaan elämässäni on myös paljon positiivisia asioita, jotka saavat minut aina hymyilemään ja unohtamaan surulliset ja ahdistavat asiat. Esimerkiksi, vaikka itse koripallo onkin viime aikoina ollut henkisesti todella raskasta saavat ihanat koriskaverit minut joka päivä raahautumaan treeneihin. Kyyneleiltä ei toki ole koristreeneissäkään säästytty, mutta 90% harjoituksista olen ollut oma iloinen itseni sivurajojen ulkopuolla, hauskojen kavereiden innostamana. Koriksen lisäksi minulla on koulussa mahtavia ystäviä, joiden kanssa pystyy puhumaan lähes kaikesta. Joskus ruokailut venyvät pari tuntisiksi kun vuodatettavaa on niin paljon, mutta koskaan kukaan ei ole kesken pois lähtenyt. :)

EIköhän tämäkin tästä pikkuhiljaa iloksi muutu kun kouluhommat saadaan pois alta, Shawn terveeksi ja koris taas rullaamaan vanhalla painollaan. Ensi viikonlopuksi on kuin pyynnöstä siunautunut vapaa viikonloppu, jolloin minun on aivan pakko lähteä Nokian suuntaan rutistamaan munuaispotilasta niin kovaa kuin vain suinkin mahdollista. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, vai miten se nyt meni ;)

Remix, Ässä Mix, Marianne, Matador Mix, Vanhat autot..

Makeanhimo iskee. Pakko kipaista lähikaupassa ostamassa yksi missä äks -pussi, tai oikeastaan kaksi.. Pussi aukeaa heti kun pankkikorttin on sullottu kukkaroon. Kirpeää, makeaa, ihanaa! Pakko ottaa vielä toinen ja kolmas ja seitsemäs ja kolmastoista ja kahdeskymmennes... Toisaalta voisihan sen toisenkin pussin avata jo nyt, ei sitä ole mitään järkeä jättää kaappiin pölyttymään. Jossain kohti vatsa alkaa ilmoitella kylläisyydestän, mutta silmät syövät lisää ja lisää. Noin 15 minuuttia ja kaksi karkkipussia myöhemmin makaan sokeriähkyssä sohvalla ja vannon etten enää ikinä syö karkkia, tai ainakaan en syö yhdellä kerralla näin paljon karkkia, tai no en ainakaan näin nopeasti..

Seuraavana päivänä olen ruokakaupassa ostamassa välttämättömät maidot ja jauhelihat. Kävelen itsevarmasti karkkihyllyn ohi, en edes katso irtokarkkien tai tikkareiden suuntaan sillä olinhan juuri edellisenä päivänä syönyt itseni kipeäksi samasta tavarasta. Kassalla puran ostokseni hihnalle. Katseeni osuu vaistomaisesti kassan vieressä komeileviin suklaapatukoihin ja fazerin karkkipusseihin. Ennen kuin huomaankaan seison kassan toisessa päässä, ostokset pakattuna kotoa mukaan otettuun kangaskassiin, tuttifrutti karkkipussi oikeassa kädessäni. Pussi aukeaa jo autossa ja kotiovelle päästessä on pussin pohjalla enää pari hassua sitruuna-lime karkkia, sillä pitäähän parhaat jättää viimeiseksi! ;)

Tämä olisi voinut olla ote päiväkirjastani noin puoli vuotta sitten. Vaikka suklaa tai salmiakki eivät minuun ole koskaan uponneetkaan, olen tankannut suuhuni senkin edestä erinäisiä hedelmäkarammelleja ja tikkareita. Haribon viinukumi -karkit ovat ehdoton suosikkini, niitä voisi syödä vaikka joka päivä, monta kertaa päivässä. Hyvänä kakkosena tulevat kaikki kirpeät karkit, etunenässä missä äksät ja remixin sitruunapalat. Myös vaahtokarkit uppoavat vatsaani vaivattomasti ja paremman puutteessa myös äidin ostamia "mummokarkkeja" voi hotkaista ainakin pussillisen.
Näitä makeita herkkuja olikin sitten saatava lähes joka päivä; koulun jälkeen, treenien jälkeen, kokeisiin lukiessa, läksyjä tehdessä, pelin jälkeen, kavereiden kanssa, telkkaria katsellessa, yksin ollessa, kipeänä, terveenä, palkinnoksi, surullisten hetkien piristykseksi ja oikeastaan ihan joka tilanteessa. Karkit ja Noora olivat erottamaton kaksikko <3

Nyt takana on kuitenkin jo kuusi karkitonta kuukautta. Äidin syntymäpäiviin kestävä herkkulakko venähtikin 30 päivästä hiukan pidemmäksi. Toki osa herkuista, kuten jäätelö on tullut takaisin ruokavalioon, mutta karkkeihin en ole koskenut.

Alku oli vaikeaa. Himoitsin karkkia lähes joka päivä ja esimerkiksi kaupassa käydessä vesi kohosi kielelle joka kerta kun haistoin tai näin jotakin karamelleihin liittyvää. En edes pystynyt olemaan ihmisten seurassa, jotka söivät karkkia sillä tiesin etten olisi pystynyt hillitsemään itseäni. Pikkuhiljaa tuska alkoi kuitenkin helpottaa. Minun ei enää tehnyt päivittäin mieli makeaa. Söin appelsiineja, nektariineja ja pähkinöitä, join paljon enemmän vettä kuin aiemmin ja olin töissä, joten en ehtinyt edes ajatteleman herkkuja. Reilun parin kuukauden herkkulakon jälkeen söin ensimmäisen jäätelöni, mutta karkkien perään en kaivannut. Päätin että karkkilakko pitää niin pitkään kuin itsestäni siltä tuntuu. Minulla ei ole mitään tavoitetta "lakkoilulleni". Jos joku päivä karkkihimo iskee ylitsepääsemättömästi suon itselleni karkin, jos taas pärjään hyvin ilmankin voi lakko jatkua varmaan vaikka lopun elämäni (mikä on kuitenkin hyyyvin epätodennäköistä) :D En ole asettanut itselleni paineita tämän lakon kanssa ja oikeastaan en enää edes ajattele karkkien syömättömyyttä karkkilakkona vaan ainostaan päätöksenä ettei karkkia ole pakko syödä, jos ei tee mieli.
Muiden herkkujen kanssa olen ottanut joustavamman linjan. Niitä saa syödä vapasti, mutta oikeastaan ainoa säännöllisempi herkku elämässäni on enää jäätelö (vanilja puffet), jonka saatan syödä kerran viikossa. Muuten herkkuja tulee syötyä vain jos joku niitä minulle tarjoaa esimerkiksi juhlissa tai muissa tapahtumissa. Kotiin en keksejä tai pullia osta.

Jos minulle olisi vuosi sitten sanottu, että samaan aikaan ensi vuonna olet ollut puoli vuotta karkkilakossa olisin nauranut silmät päästäni, sillä eihän se nyt vain voinut olla mahdollista. Karkkihiiri Noora, joka ei olisi aiemmin voinut elää lähes päivääkään ilman sokeria ei vain voisi olla kokonaista puoltavuotta ilman karkkia! Mutta totta se on, ihminen näköjään pystyy uskomattomiinkin asioihin, joihin ei olisi ikinä ikinä uskonut pystyvänsä. Jos minä pystyin tähän, pystyy tähän varmasti kuka vain!

Noin viikko sitten olin cittarissa joillain hintahulinoilla, jossa irtokarkit olivat huimassa alennuksessa. Kaupassa katselin irtokarkkihyllyjen ympärillä hyörivää ihmisjoukkoa ja kävelin vain hymyillen ohi. Ennen olisin rynninyt muiden karkin ottajien ylitse parhaille karkkilokeroille, mutta nyt minun ei edes tehnyt mieli colapulloja tai toffeepalloja vaan ohitin tyynesti karkkiosaston kaaoksen ja suuntasin valitsemaan parhaita satsumia puolet tyhjemmälle hedelmäosastolle ;) !