Bucket list 2016

Ajattelin toteuttaa klassisen uuden vuoden postauksen bucket list -periaatteella, koska perinteistä vuosikatsausta en halua tästä vuodesta tehdä ja itsestäni on ainakin hauska lueskella muiden ihmisten bucket listoja. Vuosi 2015 on ollut mitään kaunistelematta elämäni surkein, rankin ja kamalin vuosi tähän mennessä ja odotankin jo innolla mitä uusi vuosi tuokaan tullessaa, sillä huonommin se ei vain voi mennä.. Näin ainakin haluan uskoa ja toivoa! :)

Vuonna 2016 minä aion…

..valmistua kasvatustieteiden kandiksi

..säästää rahaa

..lähteä vaihto-oppilaaksi

..oppia uuden kielen

..tutustua uuteen kulttuuriin

..tehdä jotain super sponttaania

..tutustua ainakin viiteen uuteen ihmiseen

..järjestää brunssin ystävien kanssa

..hankkia tatuoinnin

..ruskettua kunnolla (toivottavasti ensi kesä on parempi kuin viime)

..käydä jossain uudessa kaupungissa Suomen rajojen sisäpuolella

..uida meressä

..valvoa koko yön

..sisäistää terveellisen ruokavalion ja treenaamisen osaksi jokapäiväistä elämää

..venytellä ainakin kerran viikossa

..pitää parempaa yhteyttä kavereihin <3

..matkustaa Amerikkaan 

..kokea Miami beachin sileä hiekka varpaiden välissä tai New Yorkin korkeat pilvenpiirtäjät

..mennä Antti Tuiskun keikalle

..osallistua triathloniin

..virkistää vanhoja telinevoimistelutaitoja

..kokeilla jotain uutta lajia kuten seinäkiipeilyä tai curlingia

..maistaa jotain uutta ruokaa

..tehdä vaatekaapin suursiivouksen

..hymyillä joka päivä

..lukea ainakin kaksi kirjaa (ei koulukirjaa)

..juhlia ja tanssia kavereiden kanssa aamuun asti

..rakastaa ja tulla rakastetuksi

..oppia elämään hetkessä ja nauttimaan elämän pienistäkin iloista

..ottaa kaiken ilon irti vuodesta 2016

Ihanaa ja turvallista uutta vuotta kaikille! 

Millainen olisi joulu...

...ilman kinkunvalvojaisia?

...ilman riisipuuroa, korvattuna mannapuurolla?

...ilman hautausmaa käyntiä?

...ilman joulusaunaa?

...ilman perinteisiä laatikoita, korvattuna pelkällä makaroonilaatikolla?

 ...ilman kinkkua, korvattuna sisäfileellä?

...ilman kalaa, rosollia tai hyydykkeitä?

...ilman suklaata?

...ilman joulupukkia?

...ilman perinteisiä jouluohjelmia, korvattuna mäkihypyn uusinnoilla ja NFL:llä?

...vain pienessä porukassa, perheen kesken?

Sellainen joulu olisi minun ja perheeni joulu ja hyvä joulu olisikin! <3

I did it

Syksyllä koulun alkaessa pelottelin niin itseäni kuin läheisiänikin toteamalla, että tavoiteeni seuraavalle syksylle on olla elossa vielä jouluna. Nyt 52 opintopistettä, todennäköinen vaihtaripaikka ja syksyn 12 korispeliä myöhemmin voin enemmän kuin ylpeänä todeta, että I DID IT! Selvisin syksystä paremmin kuin hyvin, eikä etukäteispaniikkia ja stressiä olisi edes tarvittu sillä pakko myöntää, ettei syksyn tahti tuntunut edes pahalle ja voisin hyvin kuvitella jatkavani samalla draivilla vielä keväänkin. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse! :) Kevät tuntuukin sitten muutamine hassuine kursseineen varmasti ihan lastenleikiltä...

Fiilistelyn vuoksi, tunnelma kuva viime vuodelta kun jouluna oikeasta näytti joululta!

Todellakin, viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä palautin viimeisen, 50 sivuisen historian oppimistehtävän ja aloitin ansaitun joululoman. Tänä syksynä sain raavitua kokoon 52 opintopistettä, mikä vastaa lähes tulkoon koko vuoden opintopisteitä puolessa ajassa, sillä edellisinä vuosina olen suorittanut noin 60 opintopistettän koko lukuvuotena! Ja mikä parasta arvosanat ovat silti pysyneet huippu hyvinä, eli keskiarvo huitelee edelleen jossain nelosen ja vitosen välissä ;) Keväälle jää nyt kuitenkin vielä 14 opintopistettä, sillä kandi vie yksinään 10 pistettä ja englannin ja ruotsin kurssit loput 4. Täm tarkoittaisi, että helmikuun jälkeen ei tarvitsisi keskittyä kuin kandin kirjoittamiseen sillä mitään muuta ei kalenterissa enää ole. Olen kuitenkin pohtinut saisinko nappailtua kurssikalenterista suoritettavaksi jo joitain maisteritason kursseja, jotta aika ei kävisi keväällä pitkäksi ja saisin ehkä kirittyä hiukan mahdollisen ensi syksyn vaihtariajan kursseja kiinni?

Ovelalla aasin sillalla seuraavaan aiheeseen, eli opiskelijavaihtoon, josta kerroin aiemmin syksyllä. Vaihtarivalinnat siis selvisivät, vihdoin ja viimein viime viikolla ja ilokseni sain ihailla omaa nimeäni hyväksyttyjen listalla. Itseasiassa nimeni oli kahdellakin listalla, sillä olin hakenut vaihtoon kahden eri ohjelman kautta ja minut oli vahingossa hyväksytty molempiin :D Sainkin siis itse valita haluanko ottaa samantien vastaan vaihtopaikan Etelä-Koreasta vai jatkaa hakuprosessia ISEP-vaihto-ohjelman kautta ja päätyä mahdollisesti vieläkin eksoottisempaan vaihtopaikkaan. Valinta oli alkushokin jälkeen yllättävän helppo ja päädyin valitsemaan ISEP-ohjelman, jonne olenkin nyt katsellut vaihtopaikka vaihtoehdoiksi Arabiemiraatteja, Etelä-Afrikkaa, Marokkoa, Thaimaata, Taiwania ja Malesiaa… Tämän lisäksi pari paikkaa tulee varmasti valittua vielä Koreasta ja Canadasta. Paikkojen valitseminen on kuitenkin vielä helpoin osa itse lopullista hakuprosessia, sillä seuraavaksi eteen tulee TOEFL-kielitestin suorittaminen…. Lukihäiriöni takia tarvitsisin kokeen nopeatempoisuudesta johtuen relusti lisäaikaa, mutta koska erityisjärjestelyjen hakeminen tuntuu olevan aivan tajuttoman hankalaa olenkin nyt joutunut pohtimaan olisiko minulla mitään mahdollisuutta selvitä testistä ilman lisäjärjestelyjä ja saada silti kohtuullinen tulos, jotta joku vaihtoehto yliopistoni minut huolisi? Testiaika pitäisi varata mahdollisimman pian, tai sitten pitäisi alkaa setviä englanninkielistä paperisotaa, joten päätöksiä pitäisi siis tehdä melko nopealla aikatululla.

Jos jollain on omakohtaisia kokemuksia TOEFL-testistä niin saa enemmän kuin mielellään tulla kertomaan niitä ja lievittämään tai lisäämään minun omaa paniikkiani!!!

Onneksi nyt on kuitenkin joululoma ja huomenna jouluaatto, joten olen yrittänyt heittää koulustressin nurkkaan ainakin muutamaksi päiväksi ja keskittyä vaihtojuttuihin ja muihin klumeruuleihn vasta aikaisintaan tapaninpäivänä! Se on varmasti pisin aika minkä pystyn olemaan ajattelematta koulua.. :D Nyt olen keskittynyt joulahjojen ostoon ja paketointiin, jouluvalojen ripustamiseen, hyvään ruokaan, kavereiden näkemiseen, treenaamiseen, piparkakkutalon rakentamiseen ja yleiseen sohvalla röhnöttämiseen. Joskus on ehkä ihan hyvä antaa itselleen lupa vain olla ja tehdä juuri niitä juttuja, joita tekee mieli.

Tänä aamuna olen heräillyt rauhassa vasta yhdeksän aikoihin, käynyt Alma-koiran kanssa vajaa tunnin aamulenkillä, katsonut yhden jakson Siltaa, syönyt myöhäisen aamupalan ja kirjoitellut tätä blogitekstiä. Myöhemmin tänään aion vielä käydä treenaamassa, koristella kuusen sekä katsoa ainakin yhden jakson Siltaa! On muuten ihan älyttömän koukuttava sarja, vaikka en todellakaan ole päässyt vielä kärryille kaikista hahmoista ja juonesta, sillä joka jaksossa tuntuu mukaan hyppävän ainakin yksi uusi henkilö joka ei tunnu liittyvän tarinaan mitenkään! No, onpahan ainakin pähkäiltävää näihin muutoin liiankin rauhallisiin joulunpyhiin.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Fitness makupaloja

Kuten viime kirjoituksessa jo kerroin osallistuin viime lauantaina IFBB:n yksipäiväiselle fitnessleirille, joka järjestettiin Vierumäellä. Päivään kuului useampi tunti luentoja treenistä, ravinnosta, dopingista ja fitnessurheilusta yleensä, poseeraus- ja kävelyharjoitus, sekä perinteinen kuntosalitreeni eri lihasryhmille.

Aamupäivän luennot olivat ADT:n luentoa lukuunottamatta todella mielenkiintoisia, sillä oikeanlaisesta treenistä ja ravinnosta on varmasti yhtä monta mielipidettä kuin on puhujaakin ja oli silmiä avaavaa kuulla millä tavalla fitnessammattilaiset ko. asiat mieltävät. Omat ajatukseni ja uskomukseni menivät melko hyvin yksi yhteen myös luennoijien sanomaan, mutta paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa mitä en ole aiemmin kuullut tai tullut ajatelleeksi nousi myös esiin. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla, että tutkimusten mukaan stressi ja aktiivinen juokseminen estää lihasten kasvua. Doping-luentokin oli todella hyvä, mutta koska itse olen urheillut kilpaa jo useamman vuoden ADT:n testauksen alaisena olevissa sarjoissa ovat dopingasiat hyvin tiedossa eikä mitään uutta ja ihmeellistä luennolta juuri irronnut. Onneksi kertaus on opintojen äiti ja nyt tietää ainakin tupla varmuudella, että Duact on dopingaineeksi luokiteltava piriste mikäli sitä ei osaa käyttää oikein.

Proteiinijuomien vihaajan kaapista löytyy nyt, leirin innoittamana myös fitnessherkkuja.. ;)

Näin ne makumieltymykset muuttuu! Tän hetken parhaat herkut, järjestyksessä alhaalta ylös :)

Luentojen jälkeen käytiin haukkaamassa Vierun herkkulounas naamaan. Ja vaikka fitnesleirillä oltiinkin ei ruokana ollut maustamatonta kanaa, riisiä ja riisikakkuja, vaan pasta bolognesea, katkarapu ceasar -salaattia ja muikku/silakka/"pikkukala" patukoita (joihin en kyllä itse koskenut :D) sekä jälkiruuaksi marjakiisseliä. Ihan perinteistä, normaalia ruokaa siis!

Vatsa täynnä olikin sitten mukava aloittaa leirin ns. fyysinen osuus poseeraus- ja kävelytreenien muodossa. Itselle fitnessmaailma on ollut arkipäivää pienestä tytöstä lähtien, mutta näin lähelle lajia en ole itse koskaan päässyt, että olisi pitänyt muutoin kuin olohuoneen peilin edessä harjoitella poseerauksia tai esiintymistä lavalla. Nyt oli kuitenkin pakko raahata itsensä peilin ja muiden leiriläisten eteen pröystäilemään ja levittelemään lihaksia parhaansa mukaan. Onneksi en ollut matkassa ihan untuvikkona, vaan asennot oli hiottu isin opeilla niin hyvää kuntoon kuin tässä vaiheessa on mahdollista, joten saatoin olla ihan tyytyväinen itseeni enkä varmasti erotunut porukasta sen ihmeellisemmin kuin kukaan muukaan. Kävelyt menivät omalla painollaan, sillä onhan noissa fitness-kisoissa tullut käytyä katsojan roolissa useamman kerrankin ja näkemästään osaa onneksi ottaa oppia. Kun poseeraukset ja kävelyt oli saatu kunnialla suoritettua käytiin lopuksi vielä salilla nostamassa vähän rautaa ammattilaisten opeilla.

Päivä oli todella antoisa ja kuten viimeksi vihjasin innostus tätä uutta ja ihmeellistä lajia kohtaan vain jatkoi kasvuaan leirin myötä. En itse perusta negatiivisista väitteistä fitnesstä kohtaan ja uskonkin, että samanlaista kritiikkiä voisi esittää monia muitakin lajeja kohti, mutta koska juuri nyt fitness on niin suuressa media hypetyksessä niin tottakai se saa osakseen myös paljon kuraa. Kuraa se on onneksi monessa muussakin lajissa, joten who cares mitä mieltä naapurin Pirkko on sinun harrastuksestasi, elämäntavastasi, pukeutumisestasi tai ruokavaliostasi.
Minulla itselläni kulkee vielä onneksi tuo koripallo elämäntapana tällä hetkellä ja finess tulee sulavasti omalla painollaan siinä rinnalla, joten uteliaille kyselijöille voin pahan paikan tullen vakuutella harrastavani koripalloa enkä fitnestä, mikä tappaa negatiiviset kommentit aika nopeasti ;)

Fitness-kilpailija Eveliina Tistelgren antoi hyviä vinkkejä tulevaisuutta ajatellen

Fitneksen täyteisen viikonlopun jälkeen olikin mukava kääntää aivot taas koulu moodiin ja muistuttaa itseään kaikista tekemättömistä oppimistehtävistä, ryhmätöistä, tenteistä ja itsereflektoinneista. Tänään alkoi lukujärjestyksellisesti joululoma ja suurin osa hommista onkin saatu pakettiin aikataulun mukaisesti tähän päivään mennessä. Onneksi pari itsenäistä tehtävää olen aikatauluttanut tekeväni vasta ensi viikolla, jonka vietän vielä täällä pohjoisessa treenaillen ja odotellen vuoden viimeistä korispeliä 19.12., joten ihan puhki ei tällä viikolla onneksi tarvinnut itseään vetää. Maanantaina saatiin alta pois harjoittelun loppuseminaari ja viimeiset ryhmätyöt valmistuivat kuin valmistuivatkin eilen. Treenejä on ehditty vetää niin koriksessa kuin salilla, ruokaa tehdä ja nukkuakin jossain välissä. Viime yönä esimerkiksi huiman 2,5 tunnin verran, mutta nukkuminen onkin ihan yliarvostettua… Miten se meni, että stressissä eivät lihakset kasva..? :D

Opettajasta malliksi

Kun sitä vajaa pari viikkoa sitten päästiin kirjoituksen makuun, niin jatketaan nyt sitten samaa rataa. Viimeksi kirjoittelin lyhyen muistelon siitä mitä on blogihiljaisuuden aikana tapahtunut, joten toivotaan että kuulumiset ovat nyt ajantasalla ja voin teksteissäni keskittyä nykyhetkeen ja siihen mitä mielessäni liikkuu juuri nyt.

Joululomaan on aikaa enää pari hassua viikkoa ja viimeinen virallinen koulupäiväkin on itseasiassa jo 11.12… Sitten ollaan jo puolessa välissä tätäkin opiskeluvuotta ja askeleen lähempänä keväällä siintävää kandidaatin tutkintoa. Vaikka lomaan onkin enää noin vähän aikaa on tälle kahdelle viimeiselle viikolle kerääntynyt tehtäviä varmaan saman verran kuin mitä olen väsännyt tähän mennessä koko syksynä. Kuvaamataidon opetuskokeilu, raportti siitä ja itsereflektio, äidinkielen ryhmätyö ja tentti, musiikin ryhmätöitä x3 ja itsereflektio, historian itsenäiset opetuskokonaisuudet keski-aikaisen roolipelin ja yhteiskuntaopin pakollaisuudesta kertovan nettipelin ympärille, harjotteluraportti ja interventio esitys… Viime viikolla saatiin onneksi päätökseen kässän ja teknisen yhteinen kurssi ja eilen kävin pitämässä omalla alakoulullani konkreettisesti 75 minuutin kuvaamataidon opetuskokeilun. Kyllä nämä tehtävät tästä varmaan pikkuhiljaa siis vähenee.

Todellakin kävin eilen vanhassa alakoulussani, vanhan opettajani luokassa, jossa minäkin olen 10 vuotta sitten opiskellut (KAMALAN KAUAN SIITÄKIN ON) pitämässä kuvaamaiton kurssiin liittyvän opetuskokeilun arkkitehtuurikasvatuksesta. 75 minuutissa ehdittiin keskustella oppilaiden kanssa siitä kuinka kauan aikaa sitten minä olen ollut heidän ikäisensä ja opiskellut samassa luokassa kuin he nyt, vertailla mielipiteitä siitä millainen rakennus on kaunis ja millainen ruma, kaataa lattialle kolmea eri väristä pulloväriä ja astua värisotkuun kahdesti, miettiä millainen on Stockmannin logo ja kasata vessapaperirullista, pahvilaatikosta ja kartongista tulevaisuuden urheilukauppa. Aika hurahti kuin siivillä. Paljon opittiin ja paljon jäi vielä opittavaa, mutta se on aivan varma että en malta odottaa milloin pääsen oikeasti töihin, opettamaan!

Entinen opettajani vinkkasi myös, että alakoululuokkamme olisi kuulunut pitää luokkakokous tänä vuonna. On siis ehtinyt kulua tasan 10 vuotta siitä kun hankimme viidennellä luokalla yhteiset luokkasormukset joihin oli kaiverrettu vuosiluku, muistuttamaan luokkakokouksesta, 10 vuoden päähän eli tähän vuoteen.. Herran jestas kun tällaisissa tilanteissa tajuaa miten nopeasti aika menee ja kuinka vanhaksi sitä onkaan jo kasvanut :D

Eilen, maanantaina kävin tutustumassa myös itselleni täysin uuteen maailmaan nimittäin pääsin valokuvattavaksi maaliskuun Fit-lehteä varten! Viime viikolla monnarin kuntosalilla eräs personal trainer tuli kyselemään olisinko kiinnostunut tulemaan seuraavana maanantaina malliksi erästä treenikuvausta varten ja tottakai minä olin. Kuvausaikataulu sopi kuin sopikin omaan aikatauluuni, joten pääsin kokemaan miltä tuntuu seistä super kirkkaassa valkeilassa, valkoisella alustalla ja heilutella kahvakuulaa ympäri ämpäri ohjaajien ja valokuvaajien heitellessä ilmoille mitä ihmeellisempiä ideoita siitä mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi. Kokemus oli todella hauska vaikka eutkäteen jännitinkin tuleekohan kuvista mitään kun en ole ennen tuon tyyppistä juttua tehnyt. Kuvat olivat valokuvaajan mukaan kuitenkin todella hyviä ja päätyvät jollekin sivulle 3/2016 Fit-lehteen. Jos joku vielä silloin muistaa, niin kannattaa bongailla minun pärstääni ja värikkäitä kukkapoksyjäni jostain lehden sivulta! ;)

Kuavukset järjestettiin tällä kertaa vähän hienommassa paikkaa kun vanhempieni olohuoneessa, mutta koska omien kuvien räpsimiseen ei ollut aikaa saatte maistiaisen aiemmista, ei niin virallisista kuvauksista

Tällä viikolla on edessä vain pari hassua koulutuntia, mutta onpahan aikaa keksittyä niihin muihin koulujuttuihin, joita on kirjoittevana vielä vino pino. Tämän lisäksi pitäisi kipaista pari kertaa Äänekoskella treenamassa sekä käydä salilla ja uimassa jonakin aamuna. Sitten onkin taas aika ottaa ensi viikonlopuksi nokka kohti kotiakotia, jotta pääsen lauantaina kokemaan vaihteeksi jotain ihan uutta.
Viime kirjoituksessa vihjailinkin jo, että olen innostunut uudesta lajista jota olen nyt ensi lauantaina menossa kokeilemaan yhden päivän leirin verran. Tämä laji on nimeltään fitness. Leiri toimii tutustumispakettina ko. lajiin ja olenkin todella innoissani tulevasta päivästä, johon sisältyy muutaman tunnin edestä ravinto- ja treeniluentoja, konkreettista treenaamista, sekä poseeraus ja kävelytreeniä. Vaikka olen kasvanut fitneksen parissa pikkutytöstä asti ja olen aina haaveillut itsestäni kisalavoilla en ole koskaan ennen innostunut lajista niin paljon kuin viime vuosina ja erityisesti tänä syksynä. Olen jotenkin pelännyt ettei minusta kuitenkaan olisi siihen, mutta nyt olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä katsomassa saako lisäinfo minut perääntymään vai innostumaan entistä enemmän. Katsotaan leirin jälkeen mitä mieltä olen, jatkuuko fitness intoilu vai hautaanko innostukseni yhtä nopeasti kuin sen kaivoinkin esiin.. :)

Katoamistemppu on ohi

Puolivuotta on hurahtanut siitä kun edellisen kerran kirjoitin tänne. Siinä ajassa on ehtinyt tapahtua enemmän kuin viitenä edellisenä vuonna yhteensä. Koko elämä on heittänyt kuperkeikkaa ja siinä mylläkässä blogi on ikävä kyllä ollut lähes tulkoon viimeinen asia mielessä. Tuota puolen vuoden pätkää en halua sen enempää täällä blogin puolella avata kuin mainita pahoittelut hiljaiselolleni ja that´s it. Jos tiedät asioista jotain niin hyvä, silloin sinun kuuluukin tietää, mut jos taas et ole tietoinen mistään, ei sinun varmasti tarvitsekkaan tietää :) Yritetään jatkaa positiivisella mielellä eteenpäin !

Tästä se kirjoittaminen nyt taas lähtee! Puolen vuoden katoamistempun aikana on tapahtunut 100 ja 1 asiaa, jotka haluaisin tietysti kaikki kertoa teille, mutta tässä kirjoitellessa tuskin muistan edes puolia.. No, yritetään saada paperille silti edes uusimmat ja isoimmat tapahtumat.

• Kesä kului pääkaupunkiseudulla äitin ja isin huomissa. Töitä paiskittiin toukokuun alusta elokuun loppuun vanhalla tutulla golfkentällä caddiemasterina. Kivaa hommaa ja huiput työkaverit, joten kesä hurahti ohi kuin huomaamatta.

• Käväisin kokeilemassa rahkeitani kaksissa triathlon kisoissa Kuusijärvellä kesäkuun alussa ja uimastadikalla elokuun lopussa. Molemmissa kisoissa selvitin tieni maaliin, en ollut viimeinen, en hukkunut ja olin todella tyytyväinen suoritukseeni. Matkat noissa kisoissa olivat hiukan erilaiset, mutta pääpiirteissään matka oli molemmissa sprinttitriathlonin matka eli 1/8 Ironman-matkasta. Ei kuulosta ehkä niin pahalta kuin mitä todellisuudessa oli minunlaiselleni trithlon untuvikolle. Toisessa kisassa ei pahoinvoinnilta ja oksennukseltakaan vältytty, mutta maaliin sinniteltiin silti ja ensi vuonna aijon osallistua ehdottomasti uudestaan!
  

• Palasin syyskuun alussa Jyväskylään jatkamaan kolmannen vuoden opintoja ja aloittamaan uutta koripallokautta Äänekoskella. Olin valinnut syksyksi tappo määrän kursseja, liki 50 opintopisteen edestä, jotta keväällä olisi aikaa paneutua kunnolla kandin kirjoittamiseen. Voitte siis kuvitella, että tämä syksy on vietetty lähes joka päivä aamusta alkaen nenä kirjassa, välissä käyty vähän heittelemässä koripalloa ja palattu työntämään nenä kirjaan siihen asti kunnes on pakko mennä nukkumaan ja keräämään voimia seuraavaan päivään. Paljon hommaa on ollut, mutta olen suorittanut kaikki tähän astiset kurssit hyvin arvosanoin, ilman pahempaa stressiä ja toisaalta olen pitänyt tällaisesta arkirutiinista myös siksi, että missään vaiheessa ei ole ollut tekemisen puutetta ;)
  

• Haastoin itseni sokerittomaan lokakuuhun. En siis syönyt lokakuun aikana lainkaan sokeria, muutoin kuin hedelmien ja marjojen muodossa. Kuukausi sujui lopulta suhteellisen helposti. En kaivannut sokerillista ruokaa kuin ensimmäisen viikon aikana ja nekin halut hävisivät syömällä palan omenaa tai mandariinia. En toki ole syönyt karkkia 1,5 vuoteen ja muistakin sokerillisista herkuista syön enää lähinnä vain jäätelöä, joten tämä kyllä helpotti lakkoilua huomattavasti. Lokakuun vaihtuessa marraskuuksi ostin itselleni palkinnoksi purkin Ben&Jerry´s jäätelöä ja herkuttelin sillä kokonaisen kolmen lusikallisen verran, minkä jälkeen oli pakko pistää jätski takaisin pakkaseen koska se maistui niin ällömakealle. Ja sielä se jätski odottelee koskemattomana edelleen…

• Hain opiskelijavaihtoon ensi syksyksi. Tämä on ehkä isoin ja yllättävin asia monelle minut tuntevalle ihmiselle, sillä olen aina väittänyt etten ikinä lähde vaihtoon sillä se ei ole yhtään minua kiinnostava asia. Nyt yhdessä silmänräpäyksessä pyörsin kuitenkin monivuotiset päätökseni ja päätin pistää pari hakemusta vetämään. Eikä tässä vielä kaikki, sillä hakukohteeni vaihtomaiksi olivat nimittäin muun muassa perinteiset Arabiemiraatit, Etelä-Afrikka, Marokko, Hong Kong ja Etelä-Korea…. :D Ensimmäisiä vastauksia siitä hyväksytäänkö minua vaihto-ohjelmaan mukaan pitäisi selvitä joulukuun alussa. Peukut pystyyn ja toivomaan parasta!

• Olen myös innostunut ihan uudesta lajista koripallon rinnalla, josta kerron ehkä myöhemmin lisää.. Joulukuun alussa pitäisi suunnata tutustumaan tähän mahdolliseen tulevaan "harrastukseen" vähän tarkemmin lyhyen leirin kautta, joten katsotaan sen jälkeen olenko vielä yhtä innoissani kuin nyt. Joku fiksu ehkä osaakin yhdistää näiden vinkkien kautta mikä laji on kyseessä, mutta itse en paljasta tätä vielä! Hähäää ;)

Käväistiin äidin kanssa I love me -messuilla, joilla Isin ja tyttöjen hiushommat Matti loisti mulle aikas upeen letin!!!

Tänään on ollut jo ohjelmassa Norssi harkkaa, ympäristöopin ja matikan seminaari + oma ryhmäesitys, kahden tunnin puntti, nopea kanatortilla lounas ja nyt tunnin hengähdystauko ennen lähtöä Äänekoskelle koristreeneihin ja puntille. Illalla pitäisi sitten vielä pakata tulevaa Helsinki viikonloppua varten, viimeistellä pari koulujuttua, palauttaa pariessee ja loihtia jostain sapuskaa mahan täytteeksi. Kuulostaa juuri niin minun päivältäni kuin tänä syksynä voisi vain kuulostaa. Kiirettä riittää, mutta minä tykkään! :) 

H-hetki lähestyy

Viimeiset viikot ovat lukeutuneet raskaimpiin viikkoihin elämäni aikana syystä tai toisesta, mutta onneksi vihdoin aurinko pilkahtelee pilvien takaa ja pitkään odottamani h-hetki eli ensimmäinen triathlon startti on huomenna. Huomenna! Eilen alkoi ensimmäisen kerran oikeasti jännittämään selaillessa lähtölistaa ja viimeisiä ohjeita kisaa varten. Tänään olisi vielä tarkoitus käydä illalla noutamassa kilpailunumero ja muut tarvikkeet kisakansliasta, jottei huomenna tarvitse mennä yhtään aikaisemmin kuin 8.00 jonottelemaan.

Pyörä on huolletu ja muutama pidempi lenkkikin on sillä poljettu. Muun muassa viime maanantainen 25km työmatka, joka lopulta venähti reilusti pidemmäksi kun suuntavaistoni sanoi itsensä irti ja eksyin matkalla jopa kolme kertaa.. Perille kuitenkin päästiin ja voin ainakin nyt luottaa siihen, että kisan parinkymmenen kilometrin pyöräily ei tunnu tuon rinnalla enää miltään. Eilen isi ja pikkuveli rasvasivat vielä ketjut ja kiristivät jarrut ja tänään asennettiin pulloteline kiinni, joten eiköhän sillä pyörällä nyt 20km poljeta vaikka väkisin. Uuden karhea, tottakai pinkki, kypäräkin saa neitsytkasteensa huomenna kisassa. Turvallisuus ennen kaikkea :)

Uinnissa pääsen käyttämään pari viikkoa sitten hankittua märkäpukua, joka on jo aiemmin sisäänajettukin Kuusijärven maisemissa. Vaikka vesi ei ole kovin lämmintä vielä ollutkaan on märkäpuvun kanssa pulahtaminen ollut mukavaa sillä veden kylmyyttä ei ole tuntenut juurikaan muualla kuin varpaissa. Hassua kuinka tuollainen puku voi pitää kylmyyden niin hyvin poissa. Viimeksikin viihdyin järvessä yhtä mittaa varmaan melkein tunnin ajan välillä uiden ja välillä kelluen :D eikä minulle tullut yhtään kylmä. Pinnallakin pysyn jo suhteellisen hyvin.. Välillä meinaa iskeä paniikki tumman veden ja kaukaisen rannan takia, mutta onneksi tällöin voi vaikka uida selkää hetken aikaa puvun kelluttaessa ja jatkaa polskuttelua hetken päästä. Siksi uskonkin, että selviän maaliin väenpaljoudesta ja minulle pitkästä uintimatkasta huolimatta. Peukut pystyyn, pinkki uimalakki päähän ja lasit silmille!

Juoksua en ole sen enempää stressannut, sillä muissa osuuksissa on jo ihan tarpeeksi jännättävää. Onhan juokseminen minulle luonnollisin ja omin osuus noista kolmesta, joten uskon että rämmin sen läpi vaikka kontaten jos tarvitsee.

Yleensä olen hyvin kilpailuhenkinen ja haluan olla paras kaikessa, mutta tällä kertaa olen yrittänyt olla realistinen ja saada itseni uskomaan ettei minulla ole kisoihin mitään muuta tavoitetta kuin voittaa itseni ja päästä maaliin. Katselin viime vuoden tuloksia ja voivottelin äidille kuinka viime vuoden viimeinenkin on mielestäni ollut niin nopea ja etten ikinä tule pystymään edes siihen aikaa. Äiti totesi tähän, ettei usko minun jäävän viimeiseksi mutta pitäähän jonkun aina olla se viimeinenkin. Ja tottahan se on :) Jos en huku tai panikoi uintiosuudella, saa edellä uivan kantapäästä nenääni, kaadu pyörällä pöpelikköön, puhkaise rengasta tai muljauta nilkkaani juoksussa olen jo tyytyväinen sillä uskon sen tarkoittavan että pääsin maaliin. Aiempaa kokemusta tästä hommasta ei ole, joten kamalia aikatavoitteita ei ole oikein voinut asettaa. Itse mietin, että alle kahden tunnin pitäisi tällä matkalla (uinti 500m-pyöräily 20km-juoksu 5km) päästä, mutta tänään työkaveri sanoi että 1h 45min olisi parempi tavoite, joten jos alku näyttää huomenna hyvältä voisin yrittää tavoitella tuota nopeampaakin aikaa…. Toisaalta jos koko homma tuntuu kamalalta ja saavun maaliin ajassa 3h 13min niin mitä sitten, olen silti tullut maaliin! ;)

Apua, nyt alkoi ihan oikeasti jännittämään kun kirjoitin tavoitteita ja ajtuksia "paperille"! Joku varmasti ajattelee, ettei tälläinen sunnuntai pyöräily tai muutaman kilometrin hölkkä nyt ole mitään, mutta voin myöntää että jo 500m uinti on minulle kuin maraton, joten jännityksellä onkin syytä odotella huomista… ;)

Kisa alkaa jo 9.35, joten tänään pitää koittaa päästä aikaisin nukkumaan jotta jaksaa raahautua kahdeksan aikaan kisapaikalle laittamaan kamat kuntoon, lämmittelemään ja kuuntelemaan viimehetken kisainfot. Tsemppiä minä ja muut kilpakumppanit, huomenna on aika ylittää itsensä! JEE :)

Jottei koko postaus menisi ihan triathloniksi niin pakko mainita viimeviikojen muitakin kivoja juttuja, kuten joukkueen kanssa tehty kauden päättäjäismatka Tukholmaan. Hyvää seuraa, maukasta ruokaa ja ihanan paljon shoppailtavaa. Laivalle lähdettiin kassit tyhjänä ja kotiin palattiin kaksien uusien kenkien, parin paidan, bikinien ja tulias-suklaiden kanssa. Reissun lisäksi ehdittiin viime viikonloppuna juhlia yhden ylppäritkin, kun Ada lakitettiin ylioppilaaksi! Oli ihana päästä onnittelemaan juhlakalua ja näkemään monia vanhoja joukkuekavereita joiden kanssa juttu luisti nopeasti kuin vanhoina hyvinä aikoina <3

You Are An Ironman

Aurinko paistaa ja linnut laulaa, taitaa tulla kesä! Ihanaa, makaan terassilla, auringon paisteessa vain shortseissa ja topissa, eikä minulla ole yhtään kylmä. Voisi oikeastaan sanoa, että satunnaisesti ohi puhaltava tuuli tekee oikein hyvää, sillä ilman sitä voisi olo näin talvipakkasten jälkeen käydä liiankin tukalaksi. Tänään on mielestäni ehkä ensimmäinen, aikuisten oikeasti kesäinen päivä tämän vuoden puolella ja toivottavasti sama tahti jatkuisi ja täällä pohjolassakin päästäisiin nauttimaan kesän lämmöstä.

Sääsätä puheen ollen, olen ehtinyt aloittamaan jo kesötyötkin. Paikka on sama kuin viime keväänäkin, Keimolan Golf kenttä, joten homma on lähtenyt rullaamaan hyvin joutuisasti viime vuoden salasanojen ja niksien muistuessa mieleen. Sää ei golffin pelaamista viime viikolla täälläpäin pahemmin suosinut, joten asiakkaita ei ole paljo näkynyt ja hirveää alku paniikkia ei oe koettu. Aika leppoisa aloitus kesän uurastukselle.

Käväistiin myös verestämässä lapsuusmuistoja Korkeasaaressa. Suosittelen!

Ennen töiden aloittamista, äitienpäivä viikonloppuna kerittiin kipaista Nokian ja Tampereen suunnalla juhlimassa sekä minun, että Shawnin synttäreitä ja valmentamassa meidän innokkaat minityttömme hopealle Tampereen namikan koristurnauksessa. Tämä oli ensimmäinen turnaus, johon pääsin/ehdin mukaan valmenataamn ja oli ihana nähdä miten treeneissä ja peleissä kauden aikana harjoitellut layupin askeleet ja heittoasennot muistuivat mieleen myös tiiviissä turnaustahdissa. Tajusin myös että joskun on oikeasti ihan kivaa ja opettavaista pistää omat koriskengät kaapin perukoille ja siirtyä "katsomon" puolelle seuraamaan miten tulevat pikkukoripalloilijat kirmailevat kentällä. Nähdä millaista peli on kun tärkeintä eivät olekkaan tilastot vaan iloinen mieli. Kun hyvään suoritukseen ei tarvita koko katsomoa räjäyttävää kädenvaihtoa, blokkia, donkkia tai sukkana sisään uppoavaa kolmosta vaan kehuja satelee jo pelkästä koria kohti oikea-aikaisesti heitetystä koirpalloheitosta, joka ei vielä ihan yllä rautaan asti, mutta ehkä jo ensi syksynä. Olla osa sitä fiilistä kun ensimmäistä koripallopeliään pelaava tyttö heittää korin alta pallon pussiin ja väläyttää katsomossa istuville vanhemmille maailman isoimman hymyn ja koko katsomo repeää suosionosoituksiin. Tällaista se koris oikeasti on. Ei hamaat irvessä painamista, tuskastuneita itkuja hävityn pelin jälkeen, itsensä mollaamista helan heitettyään tai joukkuetovereiden sättimistä. Olipa peli päättynyt sitten 100 pisteen voittoon tai kirvelevään yhden pisteen tappioon keräännytään keskikentälle hymyissä suin ja kiljaistaan ilmoille mitä persoonallisempia kannustulauluja aina "hyvä minä, hyvä me" loruista jopa minuutteja pitkiin itse keksittyihin lauluihin. Näistä pienistä kymmen vuotiaista koripalloilijoiden aluista tulisi meidän jokaisen vähän vanhemman palloilijan ottaa mielestäni esimerkkiä! :)

Kun nyt päästin urheilu aiheeseen on varmaan oikea hetki paljastaa, että minä olen iloittautunut 6.6. järjestettävään Vantaan triathloniin. Kyllä, minä ehkä maailman huonoin uimari päätin revitellä ja kokeilla jotain uutta ja päädyin sitten tähän. Olen puhunut triathlonille osallistumisesta jo pitkään. Kun olemme keskustelleet maratoneista ja niihin tähtäävistä urheilijoista, olen aina sanonut etten ikinä voisi kuvitella itseäni maratonilla sillä asia ei kiinnosta minua itseäni yhtään, mutta vastapainoksi maratonille voisin kyllä kuvitella itseni uimassa, pyöräilemässä ja juoksemassa triathlonissa. Nyt se on sitten edessä. 

Vaikka otsikossa vähän huijaankin niin en ole siis osallistumassa mihinkään Ironman kisaa :D vaan ihan vain Naisten kuntosarjaan, jossa uidaan 500m, pyöräillään 20km ja juostaan vielä loppuun 5km. Matkat eivät kuulosta paperilla mielestäni kamalan pahoilta, mutta kun ymmärtää että nuo kaikki suoritetaan putkeen alkavat kädet jo hiukan tärisemään. Mitenhän tuosta selvitään?

Juoksemista on treenattu jo ihan muutenkin lenkkien muodossa, mutta uinti ja pyöräily ovat itselleni ns. uusia tuttavuuksia jos nyt niin voi sanoa. Onneksi tässä on vielä ruhtinaaliset 2,5 viikkoa aikaa saada nuokin osaset sen verran hyvään kuntoon etten huku ihan uinnin alkumetreillä tai vedä pöpelikköön pyöräni kanssa ennen kuin pääsen edes juoksemaan. ;) Jos joku kokenut osaa antaa hyviä vinkkejä ensikertalaiselle niin eikun viestiä tulemaan! 

Oman hasteensa kisaan tuo se, että uinti osuus uidaan Kuusijärvessä eli avovedessä, jossa uimisesta minulla ei todellakaan ole kokemusta juuri ollenkaan… Veden lämpötilakin tuskin tässä parissa viikossa ehtii kohota aivan huippu lukemiin, joten olen päättänyt investoida märkäpukuun jonka olen lukenut niin lämmittävän kylmässä vedessä kuin auttavan myös itse uinnissa. Nyt metsästyksessä olisikin siis kohtuu hintainen märkäpuku triathlon tarkoitukseen. Jos joltain siis hyväkuntoinen ja minulle sopiva sellainen löytyy kaapeista pölyttymästä niin saa huikata. Vinkkejä hyvistä märkäpukuja myyvistä nettikaupoista tai ihan konkreettisista liikkeistä täällä pääkaupunkiseudulla päin otetaan myös enemmän kuin mielellään vastaan! :)

Tässä kirjoitellessa ovat jo tyylikkäät sukka- ja shortsirajat pääseet hyvin hyvin hentoina yllätäämään. Toisaalta ei kovin tyylikästä, mutta toisaalta todella jees! :) Eiköhän me Alman kanssa jatketa löhöilyä vielä hetki ennen kuin aloitetaan valmistautumaan miesten viidenteen ja ratkaisevaan korisfinaaliin ja illalla siintävään, euroviisufanin vuoden kohokohtaan, kisojen ensimmäiseen semifinaaliin!

Every love story is beautiful but ours is my favorite

"Kun joku rakastaa sinua, hän sanoo nimesi eri tavalla. Sinä vain tiedät, että nimesi on turvassa hänen suussaan." -Billy 4 vuotta

"Rakkaus saa sinut hymyilemään vaikka olisit todella väsynyt." -Terri 4 vuotta.

"Se on rakkautta, että äiti antaa isälle parhaan kanapalan." -Elaine 5 vuotta

"Rakkautta on se, kun äiti näkee isän vessassa eikä se ole hänestä yhtään ällöä." -Mark 6 vuotta

"Rakkautta on vanha mies ja vanha nainen, jotka ovat edelleen ystäviä, vaikka tietävät toisistaan kaiken." -Tommy 6 vuotta

"Kun sydän lyö nopeammin ja kasvot tulevat punaisiksi, niin on rakastunut." -Marta 6 vuotta

"Tytöille on parempaa olla sinkku, mutta ei pojille. Pojat tarvitsevat jonkun siivoamaan heidän jälkiään!" -Lynette 9 vuotta

"Rakkaus tuntuu jaloissa. Ne kävelee sinne päin johon on rakastunut." -Matias 6 vuotta

"Rakastuminen on ihan kuin tavaamaan opettelemista. En haluaisi sitä, se vie niin hirveän kauan."

-Leo 7 vuotta

"Kun ihmiset sanovat minä rakastan sinua he ajattelevat: Joo, minä todella rakastan häntä, mutta toivon, että hän käy suihkussa vähintään kerran päivässä." -Michelle 9 vuotta

"Ole hyvä suutelija. Sillon vaimo voi unohtaa, ettet koskaan vie roskia ulos."  -Risto 8 vuotta

"Silloin, kun rakastutaan, luvataan, ettei riidellä koskaan. Mutta tytöt rikkovat lupauksen aina. He suuttuvat heti, kun mies vetää kännit." - Dan 7 vuotta

"Rakkaus löytää sinut vaikka yrität piiloutua siltä. Olen yrittänyt piiloutua siltä viisi vuotiaasta lähtien, mutta tytöt löytävät 

minut." -Bobby 8 vuotta

"Rakkautta on silloin kun näkee jonkun, mutta se tuntuukin mahassa." -Sofia 5 vuotta 

N <3 S

4 v

Kesäloma

Nyt on muutama viikko sulateltu kaikkea: koriskauden päättymistä, viimeisiä kouluhommia, kesälomaa ja kesätyöiden alkamista, ja vihdoin ja viimein sain itseni koneen ääreen purkamaan näitä ajatuksia ihan paperille asti.

Koripallokausi päättyi siis vajaa pari viikkoa takaperin siihen, että kaulaamme pujotettiin hopeiset mitalit. Catz oli kuin olikin kentällä meitä kokoajan askeleen edellä ja kultamitalit jäivät jälleen Lappeenrantaan... Ensimmäisessä pelissä pistimme kampoihin vielä ihan tosissamme, mutta kahdessa viimeisessä pelissä meiltä yksinkertaisesti loppui virta ja Catz viiletteli mestaruuteen. Emme käyttäneet omia vahvuuksiamme hyödyksi, luotimme liikaa yksilösuorituksiin, emmekä saaneet puolustuspäätä tukittua. Emme kuitenkaan kaatuneet ilman taistelua ja saapaat riisuttiin jalasta vasta mitalien jaon jälkeen. Ehkä ensi vuonna on meidän vuoromme leikata korisukkaa? ;)

Jokatapauksessa voin näin pari viikkoa finaalien jälkeen sanoa, että nuo pelit olivat henkilökohtaisella tasolla parasta aikaa lajin parissa. Paljon on koettu ja nähty: on voitettu juniorisarjojen mitaleja, kärsitty kirveleviä tappioita, puettu maajoukkuepaitaa ylle ja huudettu pääpunaisena katsomossa muiden kuin oman joukkueen peleissä. Silti, mikään näistä ei vedä vertoja sille tunteelle kun Naisten koriliiga finaalissa astelet kentälle aloitusviisikossa, kättelet tuomarit ja olet valmiina aloitushyppyyn. Muistan tuon hetken viimeisestä, kolmannesta finaalista edelleen. Katselin silmät ymmyrkäisinä täysiä katsomoja, isoja valotauluja kentän ympärillä, Ylen tv-kameroita, pitkää toimitsijapöytää, rummuttavaa Catzfania, kolmea harmaapaitaista tuomaria ja yhdeksää muuta pelaajaa jotka kentälle kanssani astelevat. Muistan miettineeni, ettei tällaista tilannetta tule vastaan ihan joka päivä, ei edes joka toinen. Minun lisäkseni tässä samassa tilanteessa voi sanoa olleensa vain yhdeksän muuta pelaajaa ja vielä jos halutaan olla tarkempia niin kaksi muuta suomalaista pelaajaa. Edelleenkin tuon tilanteen muistelu saa aikaan kylmiä väreitä.. Vau :) Tottakai peleihin mahtui monen monta lähes yhtä hienoa hetkeä, mutta tämä kyseinen hetki painui ehdottomasti kirkkaimpana mieliin!

Kyllä Nokialta tulee hyviä koripalloilijoita ;)

Pelillisesti finaalit eivät olleet ainakaan omalta osaltani muisteluiden arvoisia. En saanut itsestäni parasta irti oikeastaan muussa kuin ensimmäisessä finaalissa, jossa siinäkin vain ensimmäinen puoliaika jätti positiivisen mielen. Toisessa pelissä oli tahmeaa ja kolmannessa vielä tahmeampaa.. No, ainakin Ylen tv-kamerat taltioivat kaikki säälittävät blokkiin päätyneet ajoni ihan kaiken maailman tietoisuuteen, joten ensi kerralla kameran eteen päässessä ei voi mennä kuin paremmin :D Ja kun ruutuaikaa ei näillä "huippusuorituksilla" juurikaan herunut niin olihan se pakko käydä kolhimassa nenä poskelle levypallotilanteessa, jotta sain varastettua koko shown, eikä kellekkään varmasti jäänyt epäselväksi minun läsnäoloni… Hah :) Nyt nenä on kuitenkin jo paranemaan päin, eikä kaunis kuontaloni onneksi kärsinyt sen suurempia ulkonäkökolhuja.

Nenä poskella, kädet veressä, huuli auki ja hopea mitali kaulassa :)

Pelit loppuivat ja niin loppui samalla myös reissaaminen Jyväskylän ja Äänekosken väliä ainakin ennen ensi kautta. Laskujemme mukaan tuota JKL-Äänekoski väliä on kauden aikana painettu keskimäärin viisi kertaa viikossa edestakaisin. Mikä tekee siis viikossa 5x2x49km=490km, kuukaudessa 4x490km=1960km ja koko kaudessa syys-huhti 8x1960km=15680km ! Tottakai tuosta pitäisi vähentää kaikki vapaaviikonloput, joululomat sun muut, mutta idea kuitenkin varmasti hahmottui kaikille, eli ajokilometrejä on kertynyt kauden aikana aivan tajuttomasti… Ja tähän kaikkeen yhdistettynä väsymys, pitkät koulupäivät, pimeät illat, räntäsateet, ajoittainen motivaation puute, ärsytys, tenttistressi, koti-ikävä, parisuhderiidat ja kouluhommien kasaantuminen niin voitte varmasti arvata, että tähän määrään kilometrejä on mahtunut niin niitä kivoja kuin ei niin kivoja treenimatkoja. Mutta kertaakaan ei ole jätetty menemättä! On keskusteltu läpi niin sateenkaariperheet, politiikka, parhaat iltapalat, lempi lasten nimet, tulevaisuuden suunnitelmat kuin yhteisen kirjan kirjoittaminenkin. Tämän lisäksi on terapisoitu toisiamme enemmän kuin lääkäri määrää, jaettu mielipiteitä ärsyttävistä poikaystävistä, tyhmistä koulutehtävistä ja huonoista peleistä. Kaikki tämä on ollut enemmän kuin iso osa viime kautta ja ilman tätä kaikkea en usko, että kautta olisi viety yhtä tyylikkäästi päätökseen!

Nyt tämä kaikki on kuitenkin ohi. Hopeajuhlat on juhlittu, mitalikahvit juotu ja päättäjäiset päätelty. Enää on vuorossa vain seuran kustantama palkintoristeily Tukholmaan toukokuun lopussa. Kaiken juhlahumun keskellä on myös kouluhommat saatu tämän vuoden osalta päätökseen ja kesäloman vietto on aloitettu. Viime viikolla olin super ahkera ja sain viikon aikana aherrettua kaikki rästissä olleet koulutehtävät valmiiksi ja käväistä tekemässä myös kevään viimeisen tentin. Tämä siis tarkoitti sitä, että saatoin hyvillä mielin lähteä viime torstaina kesän viettoon pääkaupunkiseudulle.

Nyt on jo muutama päivä ehditty fiilistellä tätä ihanan autuasta vapauden tunnetta kun mikään tenttiaineisto tai oppimistehtävä ei kolkuttele takaraivossa, vaan on oikeasti aikaa tehdä ihan mitä muuta haluaa. Tässä onkin ehditty jo muutamassa päivässä käväistä ajelemassa ympäri Helsingin keskustaa aamuauringossa, syödä kesän ensimmäiset mehujäät pienessä auringon paisteessa, kannustaa Suomea jääkiekon MM-kisoissa, nauttia äidin tekemästä ruuasta, peuhata Alma koiran kanssa ja reissata yhdessä päivässä Onnibussilla HKI-TRE, jotta voi hypätä autokyytiin TRE-Loimaa, maistella miesten pleijaritunnelmaa ja ajella autokyydillä Loimaa-HKI takaisin kotiin :) Mitähän kaikkea tämäkin kesä tuokaan vielä tullessaan?