Onks mun pakko?

Luettuani Maarit Kallion blogitekstin Näin pysyt (pakkomielteisesti) elämäsi kunnossa Helsingin sanomien sivuilta 19.1.2015 aloin ajattelemaan myös omaa elämääni, sen tavoitteita ja tulevaisuutta.

Olen suorittaja. Minun on pakko suoriutua koulutehtävistä ajallaan, minun täytyy saada kaikista koulukursseista arvosanoiksi vain nelosia tai vitosia, minun on pakko käydä neljä kertaa viikossa treeneissä, minun pitää onnistua treeneissä ja peleissä, minun täytyy jaksaa olla positiivinen ja energinen joka päivä, minun täytyy opiskella ja valmistua ammattiin, minun täytyy hankkia ja tehdä töitä jotta minulla on rahaa, minun täytyy olla sosiaalinen jotta en jää yksin, minun täytyy huolehtia sekä itsestäni että lähimmistä ihmisistäni, minun täytyy pitää koti siistinä, minun täytyy syödä terveellisesti ja kuusi kertaa päivässä, minun pitää olla syömättä karkkia, minun täytyy maksaa laskuja, minun täytyy lukea tentteihin… Minun täytyy..

Mutta mitä jos minun ei täytyisi? Miten eläisin elämäni jos minun ei täytyisi käydä koulussa tai treeneissä, ei tarvitsisi syödä ruokaympyrän mukaan tai nukkua joka yö vähintään kahdeksaa tuntia? Mitä jos voisin tehdä niitä asioita mitä oikeasti haluan tai mistä oikeasti haaveilen?

Asuisin ihan jossain muualla kuin Jyväskylässä. Ei sillä etten tykkäisi kaupungista ja onhan minulla täällä paljon kavereitakin, mutta jollain tapaa viihdyn täällä vain pakon alla. Tulen varmasti selviämään ihan tyytyväisenä opiskeluni loppuun täällä, mutta mikäli minulla todella olisi mahdollisuus, muuttaisin pois. Todennäköisesti muuttaisin takaisin Nokialle, tai oikeastaan olisin tällä hetkellä täysin varma että muuttaisin Nokialle. Sielä kun elin puolitoista vuotta sitten ehkä elämäni parhaan vuoden. Asuisin yhdessä Shawnin kanssa, pelaisin ehkä koripalloa joko Nokialla tai Tampereella ja tekisin toivottavasti töitä, ehkä sijaisuuksia. Nukkuisin joka yö minulle heti vanhempien jälkeen rakkaimman ihmisen vieressä, saisin joka aamu hyvän huomenen pusun otsalle sen sijaan että katson toivotukset vain kännykän ruudulta ja kun tulisin illalla treeneistä kotiin ja huutelisin ulko-ovelta moikat, joku oikeasti vastaisi minulle. Tekisin ruokaa, huutaisin sohvalla pieruverkkareissa röhnöttävän miehen syömään ja tämän jälkeen mussuttaisimme makaroonimme ja nakkikastikkeemme naamaan sanomatta sanaakaan, mutta silti tietäen että toinen on juuri siinä missä pitääkin, vain toisella puolen pöytää.

Olisin koripallovaimo. Kävisin katsomassa Shawnin kaikki kotipelit ja mahdolliset vieraspelit. Taputtelisin tyytyväisenä katsomossa kun Shawn onnistuu tai heidän joukkueensa voittaa ja kertoisin kyselijöille ylpeästi että juuri tuo, tällä hetkellä kentällä donkkaava Hopkins on poikaystäväni. Tekisin kotona ruokaa, jotta hänellä on energiaa treenata ja tsemppaisin onnistumisten sekä epäonnistumisen hetkillä. Kävisin heidän treeniensä aikaan salilla tai saattaisin jopa katsella treenejä, sillä pidän siitä. Olisin tuttu näky salilla, mutta en pelkkänä bimbona blondityttöystävänä vaan fiksuna, nauravaisena ja lajia tuntevana naisena ja tyttöystävänä joka voi hyvällä omalla tunnolla moikkailla sekä valmentajalle että pelikavereille.

Ottaisin tatuoinnin. En mitään koko selän kokoista tiikeriä tai perhosta lapaluuhun, vaan pienen ja siron kysymysmerkin oikean korvan taakse. En miettisi, että perheessäni eivät tatuoinnit herätä hurraa huutoja tai että en varmasti tule koskaan saamaan töitä jos minulla on tatuointi niinkin näkyvässä paikassa kuin korvan takana. Olisin ammattitaitoinen tuleva opettaja, rakastava tyttöystävä ja toivottavasti tulevaisuudessa huolehtiva äiti, jolla on vain pieni salaisuus korvalehden takana. En mitään sen kauheampaa tai dramaattisempaa.

Opiskelisin venäjää. Tutustuin kieleen telinevoimistelu aikoinani venäläisten valmentajiemme kautta, jotka eivät puhuneet suomea ja englantiakin vain muutaman sanan. Oli siis pakko opetella edes muutamia perus sanoja kommunikoinnin tueksi. Aakkosista tai kirjoittamisesta ei ole vieläkään mitään kieliopillista hajua, mutta puhuttaessa taittuvat jo numerot 1-15, hyvän yön ja huomenen toivotukset, kiitos ja näkemiin, minä rakastan sinua ja muutamat treenitermit kuten uudestaan, itse, huono ja parempi! Minusta venäjä on yksi maailman kauneimmista kielistä, siltikin vaikka lähes joka kerta kun ilmaisen tämän saan vastaani eriäviä mielipiteitä. Спасибо.

Matkustaisin. En välttämättä maailman ympäri enkä kauhean usein, mutta matkustaisin kuitenkin. En survoisi rinkkaa täyteen ja lähtisi reilaamaan, koska se ei olisi minun juttuni vaan pakkaisin pinkin matkalaukkuni ja ottaisin valmismatkan viikoksi jonnekin lämpimään. Kulkisin Finnmatkat kyltin kanssa heiluvan matkaoppaan perässä ja jonottaisin buffetaamiaista kaikkien muiden all in clusive lomailijoiden kanssa. Heittäisin aivoni narikkaan, ottaisin värin pintaan ja nauttisin elämästäni sanoivat muut mitä sanoivat. Toisaalta pitkäaikaisena haaveena on myös ollut suunnata Islannin maankamaralle, joten sekin voisi olla hyvä vaihtoehto lomailulle.

Lähtisin katsomaan Euroviisuja paikan päälle. Olen ollut Euroviisu fani siitä asti kun oikeasti ymmärsin mistä tässä kisassa on kysymys. Jännitän kisoja aina Suomen alkukarsinnoista alkaen siihen asti kun viimeinen maa on finaalissa antanut pisteensä. Joka vuosi olen uhkaillut että ensi vuonna menen paikan päälle katsomaan kisoja, sillä ovathan ne olleet ihan vieressäkin muutamana viime vuonna kun voittoja on ropissut niin Ruotsiin kuin Tanskaankin. Mutta vielä en ole paikan päälle päässyt..

Pelaisin todennäköisesti kyllä koripalloa sillä en osaisi luopua siitä eikä kukaan osaisi kuvitella minua ilman koripalloa, mutta toisaalta voisin myös "harrastaa" fitnesstä. Kävisin salilla, heräisin aikaisin aamu irobisille, muistelisin vanhoja telinevoimistelutaitoja ja punnitsisin parsakaaleja, suolatonta kanaa ja riisiä. Haaveilisin ensi vuoden Kultsan Nordic Fitness -kisoista ja vertailisin vatsalihaksiani viime kuussa ja tänään otetuissa valokuvissa. Tappelisin iskän kanssa oikeista poseerausasennoista ja kävelytyylistä, sekä hyllyttäisin hänet mahdollisesti myös ulos tuomaristosta.. Valittaisin väsymystä, olisin ärsyttävä ja voi olla että jopa luovuttaisin kesken kaiken, mutta sitähän ei voi koskaan tietää ellei ensin kokeile.

Vapaa-aikani käyttäisin käymällä kiipeilemässä, katsomassa teatteriesityksiä ja olisin itsekin osa harrasteteatteriryhmää. Hyödyntäisin pari vuotta sitten suorittamaani kiipeilykorttia ensimmäistä kertaa ja olisin toivottavasti löytänyt jostain kiipeilystä kiinnostuneen ystävänkin, sillä yksin on hiukan vaikea kiipeillä. Kävisin katsomassa Tampereen teatterien mielenkiintoisia esityksiä ja pääsisin itsekin ehkä lavalle harrastenäyttelijänä. Olen yläasteella opiskellut ilmaisutaitoa ja vaikka se ei silloin napannut olen alkanut jälkikäteen haaveilla näyttelemisestä harrastus mielessä. Jännitän esiintymistä, mutta tykkään todella paljon esittää kavereille erilaisia henkilöitä ja tapahtumia ja olen usein kuullutkin heiltä että minusta voisi tulla hyvä näyttelijä. En usko heitä täysin, mutta pidän näyttelemisestä itse joten miksikä ei?

Olemme kuitenkin itse luoneet maailman ja yhteiskunnan, jotka perustuvat siihen että meidän on pakko tehdä asioita joita emme oikeasti halua. Tässä maailmassa pärjää ilman koulutusta, töitä ja rahaa vain hyvän tuurin turvin. En kuitenkaan halua itse uskoa vain tuuriin, joten minun on pakko elää niin kuin yhteiskunta määrään eikä niin kuin minä itse haluan.

Täytyy toki tässä vaiheessa painottaa, että en ole mitenkään pettynyt elämääni, sillä ovathan asiani enemmän kuin hyvin moniin muihin verrattuna. Silti sitä välillä miettii millaista elämä voisi olla, jos voisimme oikeasti elää niin kuin itse haluamme, emmekä niin kuin yhteiskunta haluaa meidän elävän.

Millainen olisi sinun elämäsi?

Winner takes it all

Voittaminen on keskimääräisesti kivempaa kuin häviäminen, vai mitä? Itse olen ainakin aina tykännyt voittaa. Olen kokeillut kymmeniä eri harrastuksia ja kilpaillut varmasti sadoissa eri kisoissa aina yleisurheilun hippokisoista golfin joukkue-SMmiin. Koripallossa kilpailu nimikkeen tilalla taidetaan käyttää peli tai ottelu sanaa, mutta samat fiilikset ja tavoitteet pyörivät niidenkin nimikkeiden ympärillä. Päästään mittaamaan kuka on paras ja kuka ei ihan niin paras.

Tottakai urheilla ja harrastaa voi myös ilman minkäänlaisia tavoitepaineita tai halua kilpailla paremmuudesta. Harrastaa voi myös ihan pelkän harrastuksen ilosta, eikä se ole mielestäni yhtää huonompi syy harrastaa. Itselle tämä vain ei ole koskaan ollut vaihtoehto sillä sen verran kilpailuhenkinen ja tavoitteellinen olen aina ollut, että on ollut tärkeää tietää olenko parempi kuin maija tai liisa tai onko minun joukkueeni parempi kuin jonkun toisen joukkue. Toisinaan olen voittanut maijan ja liisan ja toisinaan taas hävinnyt. Välillä joukkueemme on ollut voittamaton ja välillä taas ollaan rämmitty sarjataulukon pohjaa. Jokaisesta tappiosta on otettu opikseen ja myös jokaisesta voitosta on nautittu.

Näin päästiinkin sitten aasinsillan kautta itse aiheeseen eli tämän hetkiseen koripallokauteen ja meidän joukkueeseemme. Olemme viimeisestä 12 pelistä voittaneet 11 ja tällä hetkellä voittoputki on kasvanut jo viiden pelin mittaiseksi. Marraskuussa päästiin fiilistelemään ainakin minulle ihka ensimmäistä tappiotonta kuukautta kun marraskuun aikana voitimme kaikki pelaamamme 6 ottelua. Tottakai tiedän että voittoputkelle voi tulla loppu jo vaikka ensi viikonloppuna Turussa tai sitten voimme lennellä voittojen tiellä vielä pitkälle kevääseen. Se ei kuitenkaan poista tämän hetkistä fiilistä ja ylpeyttä siitä kuinka paljon työtä olemme tehneet tämän hetken eteen ja kuinka huippua voittaminen on.

Olemme voittaneet reilusti, tiukasti ja vielä vähän tiukemmin. Toisinaan olemme olleet selvässä johdossa jo ensi minuuttien jälkeen, mutta toisinaan olemme joutuneet taistelemaan voitosta aivan viime minuuteille asti ja nousemaan parhaimmillan jopa parinkymmenen pisteen takaa-ajo asemasta voittoon. Silti, joka ikinen kerta, voittaminen on tuntunut ja tulee toivottavasti tuntumaan yhtä hyvältä! Toissa viikonloppuna kaatuivat Pyrintö ja Tapiolan Honka tuplaviikonlopun vieraspeleissä ja viimeksi eilen taistelimme tiemme tuskien kautta voittoon Forssan Alusta ollessamme parhaimmillaan jo viitisentoista pistettä perässä ja kyllä siinä pelin jälkeen tuuletellessa tunnelmat olivat aivan yhtä korkealla kuin voittaessa yleensä.

Tupla viikonlopun yösijana toimineen hotelli Ilveksen 12-kerroksen maisemissa ei ollut valittamista

Kaikki on hauskaa niin kauan kuin sitä kestää, myös voittaminen ja siksipä toivonkin että sitä jatkuu vielä pitkään, mutta nyt tällä hetkellä kun huomisesta ei ole tietoa voin vain iloisena tuijotella basket.fin sarjataulukkoa ja fiilistellä nähdessäni Äänekosken Huiman nimen sielä Catzin, Pekan ja Topon seassa aivan sarjataulukon yläpäässä!:) Hyvä meidän joukkue!

Voittohuumassa voisi toki liidellä vain kaikki päivät, mutta ikävä kyllä koulussakin on käytävä, jotta joku kaunis päivä voi itsekin suunnata sinne kouluun muunakin kuin vain oppilaana. Ensimmäisellä kouluviikolla on ehditty aloittaa jo niin monta uutta kurssia, etten taida enää olla edes itse laskuissa mukana. Yhden kasvatustieteiden tavallisen, tylsän työelämäkurssin rinnalla ollaan päästy tarttumaan siveltimeen kuvaamataidon tunnilla, laskemaan mayojen matikkaa matematiikan tunnilla, kirjoittelemaan blogia äidinkielen tunnilla, soittelemaan pianoa musiikin tunnilla ja työstämään jääkaappirunoja kirjoituskurssin parissa. Ihan kuin olisi itse taas peruskoulun penkissä kun lukujärjestyksessä komeille sopuisassa järjestyksessä matikkaa, äikkää ja kuvista :)

Pisteenä I:n päälle sain vähän jännitystä elämään viime perjantaina kun kipaisin koulutuntien välissä jutustelemassa vajaan kymmenminuuttisen Jyväskylän paikallisen Radio Kompassin poikien kanssa. Minulta kyseltiin omasta koriksesta, koulusta, opiskelijabileistä, pyöräilystä ja monesta muustakin asiasta. Hauskaa oli vaikka jutellessa huomasin jännittäväni niin paljon että hymyilin suupielet korvissa koko juttelun ajan ja lähes jokainen kysymys sai minut naurahtamaan oli kysymys sitten siitä kannattaako darrassa pelata korista tai siitä miten olen ajautunut Jyväskylään ja Äänekosken Huimaan pelaamaan... No, ihan hyvä haastattelusta taisi kuitenkin lopulta tulla ja sen voitte toki itsekin käydä toivottavasti toteamassa Radio Kompassin sivuilta. ;)

Takaisin sorvin ääreen

Enää muutama hassu päivä ja pitäisi taas palata kouluun. Loma tuli pitkän ja raskaan syksyn jälkeen enemmän kuin tarpeeseen. Sai ladattua akkuja, unohdettua koris- ja koulustressin ja tottakai tärkeimpänä vietettyä aikaa perheen ja Shawnin kanssa mihin ei aikaa koriksen ja koulun rinnalla oikein riitä. Minulla ei ollut jäänyt mitään koulutehtäviäkään rästiin, joten saatoin heittää kaikki koulukirjat koko loman ajaksi kotini perimpään nurkkaan ja niiden isasta keskittyä lukemaan ihan oikeita, vapaa-ajan viihteeksi tarkoitettua kirjoja. Sain hitaasta ja tuskaisesta lukemisestani huolimatta ahmittua lomalla kaksikin moni sataista kirjaa. Ensimmäinen oli perinteinen murha jännäri ja toinen kaverin suosittelema Torey Haydenin novelli "Toisten lapset" joka kertoi neljästä erityisoppilaasta. Hotkaisin jälkimmäisen kirjan kahdessa illassa, sillä en vain pystynyt lopettamaan lukemista. Onneksi minulla on alennusmyynnieltä ostettuna vielä  toinenkin tämän kirjialijan kirjoittama kirja odottamassa lukemista. Ehkä jossain vaiheessa kevättä ehtisi lukaisemaan senkin, tai sitten kesällä.. :D

Ihanan loman jälkeen voisi taas vaihteeksi kysyä miksi arkeen paluu on aina yhtä vaikeaa loman jälkeen, oli se sitten ollut minkä pituinen tahansa? Olen totutellut jo tämän viikon kevyesti tulevaan, sillä palasin jo viime lauantaina takaisin Jyväskylään. Päivisin on kieltämättä ollut aika tylsää sillä mitään pakollisia menoja treenien lisäksi ei päiviin ole kuulunut, mutta olenpa saanut taas totutella yksin oloon ja hoidettua muutamia kotihommia. Tiistaina väsäsin itselleni ruuaksi luksusburgereita cheddarjuustolla, itsetehdyillä jauhelihapihveillä ja Pirkan paprikamajoneesille. Ja eilen keittiööni ilmestyi upouusi ruokailuryhmä, jonka sain isiltä joululahjaksi ja tänään pitäisi vielä jaksaa käydä vilkaisemassa josko alennusmyynneistä löytyisi oikeanlainen matto pöydän kaveriksi.

Huomenna suuntaamme joukkueen kanssa vuoden ekalle pelireissulle, joka tällä kertaa sisältääkin kaksi peliä. Huomenna kohtaamme Pyrinnön Tampereella ja siitä matkamme jatkuu sunnuntaina, hotelli yön jälkeen kohti Espoota ja Tapiolan Honkaa. Ennen joulua pelasimme todella todella hyvän jakson, hankkien yhdeksästä viimeisestä pelistä kehdeksan voittoa.
Toivotaan että sama tahti jatkuu ja palaamme viikonlopun jälkeen kotiin kaksi vierasvoittoa taskussa. Tässähän olisikin mahtava menovinkki kaikille Tampereen ja Pääkaupunkiseudun lukijoille. Eli tule kannustamaan meidät voittoon lauantaina klo 17.00 Pyynikille tai vastaavasti sunnuntaina klo 15.00 Tapiolan urheiluhallille! ;)