You Are An Ironman

Aurinko paistaa ja linnut laulaa, taitaa tulla kesä! Ihanaa, makaan terassilla, auringon paisteessa vain shortseissa ja topissa, eikä minulla ole yhtään kylmä. Voisi oikeastaan sanoa, että satunnaisesti ohi puhaltava tuuli tekee oikein hyvää, sillä ilman sitä voisi olo näin talvipakkasten jälkeen käydä liiankin tukalaksi. Tänään on mielestäni ehkä ensimmäinen, aikuisten oikeasti kesäinen päivä tämän vuoden puolella ja toivottavasti sama tahti jatkuisi ja täällä pohjolassakin päästäisiin nauttimaan kesän lämmöstä.

Sääsätä puheen ollen, olen ehtinyt aloittamaan jo kesötyötkin. Paikka on sama kuin viime keväänäkin, Keimolan Golf kenttä, joten homma on lähtenyt rullaamaan hyvin joutuisasti viime vuoden salasanojen ja niksien muistuessa mieleen. Sää ei golffin pelaamista viime viikolla täälläpäin pahemmin suosinut, joten asiakkaita ei ole paljo näkynyt ja hirveää alku paniikkia ei oe koettu. Aika leppoisa aloitus kesän uurastukselle.

Käväistiin myös verestämässä lapsuusmuistoja Korkeasaaressa. Suosittelen!

Ennen töiden aloittamista, äitienpäivä viikonloppuna kerittiin kipaista Nokian ja Tampereen suunnalla juhlimassa sekä minun, että Shawnin synttäreitä ja valmentamassa meidän innokkaat minityttömme hopealle Tampereen namikan koristurnauksessa. Tämä oli ensimmäinen turnaus, johon pääsin/ehdin mukaan valmenataamn ja oli ihana nähdä miten treeneissä ja peleissä kauden aikana harjoitellut layupin askeleet ja heittoasennot muistuivat mieleen myös tiiviissä turnaustahdissa. Tajusin myös että joskun on oikeasti ihan kivaa ja opettavaista pistää omat koriskengät kaapin perukoille ja siirtyä "katsomon" puolelle seuraamaan miten tulevat pikkukoripalloilijat kirmailevat kentällä. Nähdä millaista peli on kun tärkeintä eivät olekkaan tilastot vaan iloinen mieli. Kun hyvään suoritukseen ei tarvita koko katsomoa räjäyttävää kädenvaihtoa, blokkia, donkkia tai sukkana sisään uppoavaa kolmosta vaan kehuja satelee jo pelkästä koria kohti oikea-aikaisesti heitetystä koirpalloheitosta, joka ei vielä ihan yllä rautaan asti, mutta ehkä jo ensi syksynä. Olla osa sitä fiilistä kun ensimmäistä koripallopeliään pelaava tyttö heittää korin alta pallon pussiin ja väläyttää katsomossa istuville vanhemmille maailman isoimman hymyn ja koko katsomo repeää suosionosoituksiin. Tällaista se koris oikeasti on. Ei hamaat irvessä painamista, tuskastuneita itkuja hävityn pelin jälkeen, itsensä mollaamista helan heitettyään tai joukkuetovereiden sättimistä. Olipa peli päättynyt sitten 100 pisteen voittoon tai kirvelevään yhden pisteen tappioon keräännytään keskikentälle hymyissä suin ja kiljaistaan ilmoille mitä persoonallisempia kannustulauluja aina "hyvä minä, hyvä me" loruista jopa minuutteja pitkiin itse keksittyihin lauluihin. Näistä pienistä kymmen vuotiaista koripalloilijoiden aluista tulisi meidän jokaisen vähän vanhemman palloilijan ottaa mielestäni esimerkkiä! :)

Kun nyt päästin urheilu aiheeseen on varmaan oikea hetki paljastaa, että minä olen iloittautunut 6.6. järjestettävään Vantaan triathloniin. Kyllä, minä ehkä maailman huonoin uimari päätin revitellä ja kokeilla jotain uutta ja päädyin sitten tähän. Olen puhunut triathlonille osallistumisesta jo pitkään. Kun olemme keskustelleet maratoneista ja niihin tähtäävistä urheilijoista, olen aina sanonut etten ikinä voisi kuvitella itseäni maratonilla sillä asia ei kiinnosta minua itseäni yhtään, mutta vastapainoksi maratonille voisin kyllä kuvitella itseni uimassa, pyöräilemässä ja juoksemassa triathlonissa. Nyt se on sitten edessä. 

Vaikka otsikossa vähän huijaankin niin en ole siis osallistumassa mihinkään Ironman kisaa :D vaan ihan vain Naisten kuntosarjaan, jossa uidaan 500m, pyöräillään 20km ja juostaan vielä loppuun 5km. Matkat eivät kuulosta paperilla mielestäni kamalan pahoilta, mutta kun ymmärtää että nuo kaikki suoritetaan putkeen alkavat kädet jo hiukan tärisemään. Mitenhän tuosta selvitään?

Juoksemista on treenattu jo ihan muutenkin lenkkien muodossa, mutta uinti ja pyöräily ovat itselleni ns. uusia tuttavuuksia jos nyt niin voi sanoa. Onneksi tässä on vielä ruhtinaaliset 2,5 viikkoa aikaa saada nuokin osaset sen verran hyvään kuntoon etten huku ihan uinnin alkumetreillä tai vedä pöpelikköön pyöräni kanssa ennen kuin pääsen edes juoksemaan. ;) Jos joku kokenut osaa antaa hyviä vinkkejä ensikertalaiselle niin eikun viestiä tulemaan! 

Oman hasteensa kisaan tuo se, että uinti osuus uidaan Kuusijärvessä eli avovedessä, jossa uimisesta minulla ei todellakaan ole kokemusta juuri ollenkaan… Veden lämpötilakin tuskin tässä parissa viikossa ehtii kohota aivan huippu lukemiin, joten olen päättänyt investoida märkäpukuun jonka olen lukenut niin lämmittävän kylmässä vedessä kuin auttavan myös itse uinnissa. Nyt metsästyksessä olisikin siis kohtuu hintainen märkäpuku triathlon tarkoitukseen. Jos joltain siis hyväkuntoinen ja minulle sopiva sellainen löytyy kaapeista pölyttymästä niin saa huikata. Vinkkejä hyvistä märkäpukuja myyvistä nettikaupoista tai ihan konkreettisista liikkeistä täällä pääkaupunkiseudulla päin otetaan myös enemmän kuin mielellään vastaan! :)

Tässä kirjoitellessa ovat jo tyylikkäät sukka- ja shortsirajat pääseet hyvin hyvin hentoina yllätäämään. Toisaalta ei kovin tyylikästä, mutta toisaalta todella jees! :) Eiköhän me Alman kanssa jatketa löhöilyä vielä hetki ennen kuin aloitetaan valmistautumaan miesten viidenteen ja ratkaisevaan korisfinaaliin ja illalla siintävään, euroviisufanin vuoden kohokohtaan, kisojen ensimmäiseen semifinaaliin!

Every love story is beautiful but ours is my favorite

"Kun joku rakastaa sinua, hän sanoo nimesi eri tavalla. Sinä vain tiedät, että nimesi on turvassa hänen suussaan." -Billy 4 vuotta

"Rakkaus saa sinut hymyilemään vaikka olisit todella väsynyt." -Terri 4 vuotta.

"Se on rakkautta, että äiti antaa isälle parhaan kanapalan." -Elaine 5 vuotta

"Rakkautta on se, kun äiti näkee isän vessassa eikä se ole hänestä yhtään ällöä." -Mark 6 vuotta

"Rakkautta on vanha mies ja vanha nainen, jotka ovat edelleen ystäviä, vaikka tietävät toisistaan kaiken." -Tommy 6 vuotta

"Kun sydän lyö nopeammin ja kasvot tulevat punaisiksi, niin on rakastunut." -Marta 6 vuotta

"Tytöille on parempaa olla sinkku, mutta ei pojille. Pojat tarvitsevat jonkun siivoamaan heidän jälkiään!" -Lynette 9 vuotta

"Rakkaus tuntuu jaloissa. Ne kävelee sinne päin johon on rakastunut." -Matias 6 vuotta

"Rakastuminen on ihan kuin tavaamaan opettelemista. En haluaisi sitä, se vie niin hirveän kauan."

-Leo 7 vuotta

"Kun ihmiset sanovat minä rakastan sinua he ajattelevat: Joo, minä todella rakastan häntä, mutta toivon, että hän käy suihkussa vähintään kerran päivässä." -Michelle 9 vuotta

"Ole hyvä suutelija. Sillon vaimo voi unohtaa, ettet koskaan vie roskia ulos."  -Risto 8 vuotta

"Silloin, kun rakastutaan, luvataan, ettei riidellä koskaan. Mutta tytöt rikkovat lupauksen aina. He suuttuvat heti, kun mies vetää kännit." - Dan 7 vuotta

"Rakkaus löytää sinut vaikka yrität piiloutua siltä. Olen yrittänyt piiloutua siltä viisi vuotiaasta lähtien, mutta tytöt löytävät 

minut." -Bobby 8 vuotta

"Rakkautta on silloin kun näkee jonkun, mutta se tuntuukin mahassa." -Sofia 5 vuotta 

N <3 S

4 v

Kesäloma

Nyt on muutama viikko sulateltu kaikkea: koriskauden päättymistä, viimeisiä kouluhommia, kesälomaa ja kesätyöiden alkamista, ja vihdoin ja viimein sain itseni koneen ääreen purkamaan näitä ajatuksia ihan paperille asti.

Koripallokausi päättyi siis vajaa pari viikkoa takaperin siihen, että kaulaamme pujotettiin hopeiset mitalit. Catz oli kuin olikin kentällä meitä kokoajan askeleen edellä ja kultamitalit jäivät jälleen Lappeenrantaan... Ensimmäisessä pelissä pistimme kampoihin vielä ihan tosissamme, mutta kahdessa viimeisessä pelissä meiltä yksinkertaisesti loppui virta ja Catz viiletteli mestaruuteen. Emme käyttäneet omia vahvuuksiamme hyödyksi, luotimme liikaa yksilösuorituksiin, emmekä saaneet puolustuspäätä tukittua. Emme kuitenkaan kaatuneet ilman taistelua ja saapaat riisuttiin jalasta vasta mitalien jaon jälkeen. Ehkä ensi vuonna on meidän vuoromme leikata korisukkaa? ;)

Jokatapauksessa voin näin pari viikkoa finaalien jälkeen sanoa, että nuo pelit olivat henkilökohtaisella tasolla parasta aikaa lajin parissa. Paljon on koettu ja nähty: on voitettu juniorisarjojen mitaleja, kärsitty kirveleviä tappioita, puettu maajoukkuepaitaa ylle ja huudettu pääpunaisena katsomossa muiden kuin oman joukkueen peleissä. Silti, mikään näistä ei vedä vertoja sille tunteelle kun Naisten koriliiga finaalissa astelet kentälle aloitusviisikossa, kättelet tuomarit ja olet valmiina aloitushyppyyn. Muistan tuon hetken viimeisestä, kolmannesta finaalista edelleen. Katselin silmät ymmyrkäisinä täysiä katsomoja, isoja valotauluja kentän ympärillä, Ylen tv-kameroita, pitkää toimitsijapöytää, rummuttavaa Catzfania, kolmea harmaapaitaista tuomaria ja yhdeksää muuta pelaajaa jotka kentälle kanssani astelevat. Muistan miettineeni, ettei tällaista tilannetta tule vastaan ihan joka päivä, ei edes joka toinen. Minun lisäkseni tässä samassa tilanteessa voi sanoa olleensa vain yhdeksän muuta pelaajaa ja vielä jos halutaan olla tarkempia niin kaksi muuta suomalaista pelaajaa. Edelleenkin tuon tilanteen muistelu saa aikaan kylmiä väreitä.. Vau :) Tottakai peleihin mahtui monen monta lähes yhtä hienoa hetkeä, mutta tämä kyseinen hetki painui ehdottomasti kirkkaimpana mieliin!

Kyllä Nokialta tulee hyviä koripalloilijoita ;)

Pelillisesti finaalit eivät olleet ainakaan omalta osaltani muisteluiden arvoisia. En saanut itsestäni parasta irti oikeastaan muussa kuin ensimmäisessä finaalissa, jossa siinäkin vain ensimmäinen puoliaika jätti positiivisen mielen. Toisessa pelissä oli tahmeaa ja kolmannessa vielä tahmeampaa.. No, ainakin Ylen tv-kamerat taltioivat kaikki säälittävät blokkiin päätyneet ajoni ihan kaiken maailman tietoisuuteen, joten ensi kerralla kameran eteen päässessä ei voi mennä kuin paremmin :D Ja kun ruutuaikaa ei näillä "huippusuorituksilla" juurikaan herunut niin olihan se pakko käydä kolhimassa nenä poskelle levypallotilanteessa, jotta sain varastettua koko shown, eikä kellekkään varmasti jäänyt epäselväksi minun läsnäoloni… Hah :) Nyt nenä on kuitenkin jo paranemaan päin, eikä kaunis kuontaloni onneksi kärsinyt sen suurempia ulkonäkökolhuja.

Nenä poskella, kädet veressä, huuli auki ja hopea mitali kaulassa :)

Pelit loppuivat ja niin loppui samalla myös reissaaminen Jyväskylän ja Äänekosken väliä ainakin ennen ensi kautta. Laskujemme mukaan tuota JKL-Äänekoski väliä on kauden aikana painettu keskimäärin viisi kertaa viikossa edestakaisin. Mikä tekee siis viikossa 5x2x49km=490km, kuukaudessa 4x490km=1960km ja koko kaudessa syys-huhti 8x1960km=15680km ! Tottakai tuosta pitäisi vähentää kaikki vapaaviikonloput, joululomat sun muut, mutta idea kuitenkin varmasti hahmottui kaikille, eli ajokilometrejä on kertynyt kauden aikana aivan tajuttomasti… Ja tähän kaikkeen yhdistettynä väsymys, pitkät koulupäivät, pimeät illat, räntäsateet, ajoittainen motivaation puute, ärsytys, tenttistressi, koti-ikävä, parisuhderiidat ja kouluhommien kasaantuminen niin voitte varmasti arvata, että tähän määrään kilometrejä on mahtunut niin niitä kivoja kuin ei niin kivoja treenimatkoja. Mutta kertaakaan ei ole jätetty menemättä! On keskusteltu läpi niin sateenkaariperheet, politiikka, parhaat iltapalat, lempi lasten nimet, tulevaisuuden suunnitelmat kuin yhteisen kirjan kirjoittaminenkin. Tämän lisäksi on terapisoitu toisiamme enemmän kuin lääkäri määrää, jaettu mielipiteitä ärsyttävistä poikaystävistä, tyhmistä koulutehtävistä ja huonoista peleistä. Kaikki tämä on ollut enemmän kuin iso osa viime kautta ja ilman tätä kaikkea en usko, että kautta olisi viety yhtä tyylikkäästi päätökseen!

Nyt tämä kaikki on kuitenkin ohi. Hopeajuhlat on juhlittu, mitalikahvit juotu ja päättäjäiset päätelty. Enää on vuorossa vain seuran kustantama palkintoristeily Tukholmaan toukokuun lopussa. Kaiken juhlahumun keskellä on myös kouluhommat saatu tämän vuoden osalta päätökseen ja kesäloman vietto on aloitettu. Viime viikolla olin super ahkera ja sain viikon aikana aherrettua kaikki rästissä olleet koulutehtävät valmiiksi ja käväistä tekemässä myös kevään viimeisen tentin. Tämä siis tarkoitti sitä, että saatoin hyvillä mielin lähteä viime torstaina kesän viettoon pääkaupunkiseudulle.

Nyt on jo muutama päivä ehditty fiilistellä tätä ihanan autuasta vapauden tunnetta kun mikään tenttiaineisto tai oppimistehtävä ei kolkuttele takaraivossa, vaan on oikeasti aikaa tehdä ihan mitä muuta haluaa. Tässä onkin ehditty jo muutamassa päivässä käväistä ajelemassa ympäri Helsingin keskustaa aamuauringossa, syödä kesän ensimmäiset mehujäät pienessä auringon paisteessa, kannustaa Suomea jääkiekon MM-kisoissa, nauttia äidin tekemästä ruuasta, peuhata Alma koiran kanssa ja reissata yhdessä päivässä Onnibussilla HKI-TRE, jotta voi hypätä autokyytiin TRE-Loimaa, maistella miesten pleijaritunnelmaa ja ajella autokyydillä Loimaa-HKI takaisin kotiin :) Mitähän kaikkea tämäkin kesä tuokaan vielä tullessaan?