Kun tarina herää eloon

Koska vaihtarijutuista ei täällä blogissa olekkaan vielä jauhettu liikaa, pitää minun ihan ensimmäiseksi hehkuttaa jo viime viikonloppuna saamiani TOEFL-tuloksia. Nimittäin tämä tyttö selviytyi kokeesta pistein 82/120! :) Tiedän, eihän tuo tulos mikään huipputulos ole ja monet ovat varmasti saaneet paaaaljon parempiakin tuloksia, mutta minulle lukivaikeutiselle panikoijalle tuo tulos on huippu! Korkein TOEFL tulos mitä hakemiini yliopistoihin vaadittiin oli 79 pistettä, joten suoriuduin siis vaatimuksiin nähden jopa liiankin hyvin. Nyt voi huokaista helpotuksesta sillä ainakaan kielitaidosta ja testiluoksista ei vaihtopaikka jää kiinni vaan nyt kisataan muiden hakijoiden kanssa tasavertaisesti ja parhaat valitaan. Kevään aikana se sitten joskus selviää!

Paras kaverini oli vieraanani viime viikonlopun ja tuossa neljässä päivässä ehdittiin katsoa liian monta jaksoa Pretty little liarsia, kaksi Nälkäpeli elokuvaa sekä todella huonoksi leffaksi paljastunut Fifty shades of grey, jolta me molemmat olimme aiemmin onnistuneet välttymään. Tämän lisäksi pelattiin pari peliä korista, käväistiin Kotkassa, leivottiin porkkanakakkua naapurin mummolta lainaaman talvisodan aikaisen sähkövatkaimen avustuksella, syötiin litra jäätelöä ja pulled pork hamppareita, laulettiin Antti Tuiskua, saunottiin, letitettiin hiuksia, potkittiin toisiamme pois sängystä keskellä yötä ja sairastuttiin tietysti molemmat lopuksi flunssaan. Erittäin ihana, onnistunut ja tapahtumarikas viikonloppu siis takana, enkä malttaisi odottaa milloin otetaan uusiksi :)

Tällä viikolla onkin nyt sitten yritetty kovasti parantua tuosta Maikilta saamasta flunssasta, mutta vielä ei ihan olla voiton puolella.. Senpä takia päätinkin lähteä jo tänään pitkäksi viikonlopuksi kotiinkotiin parantelemaan itseäni sillä huomisiin treeneihin en olisi huitenkaan päässyt eikä minulla olisi ollut Jyväskylässä loppuviikosta enää mitään muuta, sillä tänään selätin peräkanaa sekä ruotsin että englannin kurssin suulliset 15 minuutin ja 45 minuutin esitykset. Hyvä minä! Nyt pääsenkin siis reilun tunnin päästä rapsuttelemaan Almaa ja ärsyttämään isiä. Äiti on naisten korismaajoukkueen kanssa valmistautumassa lauantain EM-karsintapeliin, joten saamme viettää isin kanssa kaksinkeskeistä isä-tytär laatuaikaa tässä pari päivää.

Pääsääntöisesti tässä sekasikiö kirjoituksessa haluaisin kuitenkin avautua asiasta, jonka ymmärsin tässä junassa istuessani aivan hetki sitten. Otin kotoa mukaan Torey Haydenin kirjan, jota olen säilyttänyt yöpöydälläni kohta vuoden verran, tarkoituksenani lukea se kunhan minulla on aikaa.. Olen lukenut aiemmin kaksi muuta saman kirjailijan kirjaa ja niistä onkin tullu yksiä lempikirjojani mielenkiintoisen ja läheisien erityisopettajan näkökulmasta kirjoitetun juonen ansiosta. Jokaisessa kirjassa päähenkilönä on siis sama erityisopettaja, joka kertoo muistelmien/päiväkirjan kaltaisesti omasta työstään ja oppilaistaan.

Tässä junassa aloittaessani tuota uutta kirjaa ja lukiessani ensimmäistä lukua tajusin yhtäkkiä, että samalla kun minä luen kirjaa elän tarinaa "livenä" pääni sisällä. En ole aiemmin edes tiedostanut koko asiaa! Olen valinnut tarinan tapahtumille jonkin paikan tai paikat omasta elämästäni, jonne juoni sijoittuu. Tämän lisäksi olen päätellyt miltä kirjan henkilöt näyttävät, miten he puhuvat ja liikkuvat. Kaiken tuon olen tehnyt kuin itsestään sitä sen enempää miettimättä, mikä tuntuu nyt sitä pohtiessa todella oudolta. Muistellessani aiemmin lukemiani saman kirjailijan kirjoja ovat yhden tarinan tapahtumat sijoittuneet yläasteeni matikan luokkaan, joka sijaitsi koulurakennuksen kellarissa ja joka oli L-kirjiamen muotoinen niin ettei opettaja voinut taululle kirjoittessaan nähdä luokan ovea ja toisen tarinan opetusharjoittelukouluni parakin laaja-alaisen erityisopettajan pienryhmäluokkaan missä vierailin vain kerran parin minuutin verran, mutta jossa oli isot ikkunat ja monta pientä, värikästä pulpettia erillään toisistaan. Nämä kaikki samat yksityiskohdat oli kuvailtu kirjassa, mutta en silti voi olla varma kuvittelisisko toinen lukija tilat ja hahmot samanlaisiksi. Tuskin. Tästä huolimatta olen henkilökohtaisesti 100% varma, että tarinoiden miljöö ja henkilöt ovat juuri, tasan tarkkaan tuollaisia kuin miksi olen ne kuvitellut, eivät minkään muunlaisia.

Nykyään lähes jokaisesta best seller -kirjasta on tehty elokuva, jossa kirjan tapahtumille ja henkilöille on asetettu tietynlaiset raamit. Kaikki annetaan valmiina katsojalle, enkä ainakaan itse enää jälkikäteen eds muista millaiseksi olen saattanut kirjan tapahtumat päässäni kuvitella ennen liikkuvan kuvan näkemistä. Hyvä esimerkki tästä ovat Harry Potter -elokuvat, jotka kaikki olen lukenut, tai äiti on lukenut minulle, ennen kuin olen nähnyt elokuvaversiot. Silti minulla ei ole minkäänlaista muuta käsitystä tarinoiden hahmojen tai tapahtumien ulkonäöstä kuin mitä elokuvat minulle ovat kertoneet. Sääli, olisi ollut todella mielenkiintoista muistella millaiseksi olen joskus esimerkiksi huispauksen tai ankeuttajat kuvitellut…

Tiivitstettynä, ymmärsin siis juuri tajunneeni kuinka paljon lukeminen aktivoi ihmisen ajattelua, tarinan kerrontaa, luovuutta ja mielikuvitusta ja kuinka elokuvat ja valmiit videot tappavat nämä kaikki hienoudet kuin huomaamatta. Järkyttävää, että olen kohta kolme vuotta opiskellut kasvatustieteitä ja lasten kehitystä, mutta silti tajusin tämänkin asian junassa, torstai iltana, flunssahuuruissa, peppu puuduksissa, aivan tyhjästä. Voinkin tässä ja nyt siis luvata, että omat, tulevat lapseni tulevat lukemaan kirjoja kyllästymiseen asti, ainakin niin kauan kun voin itse asiasta päättää. Aion siis istua heidän sänkynsä reunalla iltaisin, aivan kuten oma äitini joskun kauan aikaa sitten ja tihrustaa yölampun valossa millainen tarina lohikäärmiestä ja prinsessoista on tällä kertaa musteella paperille painettu <3

Mariaanien hauta ja tonnikalojen viljelyä

Se on ohi! Vaihtariprosessi on viimeistä pistettä vaille valmis! Nyt ei enää voi muuta kuin odotella ensin parin viikon päästä saapuvia TOEFL tuloksia ja siten joskus kevään aikana tulevaa ilmoitusta minne päin maailmaa minut on saatu toivottavasti sijoitettua.

Viime lauantainen TOEFL-testi oli juuri niin kuumottava kuin olin ajatellutkin ja huolellinen etukäteisvalmistautuminen ja ohjeiden lukeminen todellakin kannatti sillä testi oli juuri niin sekava ja nopea tempoinen kuin olin uumoillutkin. Kokeen alussa hauskan kuuloista, mutta epäselvää englantia puhuva mies kuljetti meitä paikasta toiseen selittäen kokoajan mitä ihmeellisempiä ohjeita ja sääntöjä kokeeseen liittyen. Sitten meidän piti kirjoittaa kaunolla, siis oikeasti kaunolla, jota olen kirjoittanut viimeksi ala-asteella, monirivinen hyväksymisteksti englanniksi, jossa hyväksyin kaikki kokeen säännöt ja määräykset. Tämän jälkeen me kokelaat istuimme hiiren hiljaa pienen, pyöreän pöydän ääressä valehtelematta 15 minuuttia kunnes hauskan kuuloinen mies kävi yksi kerrallaan hakemassa meidät kokeesee. Ennen koetta meidät tarkastettiin useampaan kertaan metallinpaljastimella, taskumme koluttiin läpi, jouduimme nostamaan lahkeet ja hihat ylös ja paidan korviin todestaaksemme, ettemme ole onnistuneet piilottamaan lunttilappuja mihinkään päin kehoamme. Minun kohdallani ongelmaksi meinasi muodostua musta hartiahuivi, jonka hauskan kuuloinen miekkonen syynäsi läpi viiteen kertaan kun en suostunut hänen ehdotuksistaan huolimatta huivista luopumaan kokeen ajaksi. Itse koe meni ohitse alta aikayksikön sillä tehtävien tahti oli käsittämätön… En ole ikinä pitänyt missään kokeessaan noi kamalaa kiirettä kuin tässä. Luetunymmärtämisessä ei ollut aikaa pysähtyä lukemaan toiseen kertaan kappaleita, vaan selvää piti saada ensimmäisellä kerralla ja oikeaa vastausta ei voinut jäädä miettimään vaan jos A tuntui edes jollain tavalla sopivalta niin vastaus on sitten A ja sitten äkkiä seuraavaan tehtävään.

Kokeen jälkeen oli hyvin ristiriitaiset tunnelmat. Osa testin osuuksista meni hyvin ja toisista en ole edes varma mitä kysymyksissä tai teksteissä puhuttiin. Oli esimerkiksi hyvin mielenkiintoista aloittaa testi luetunymmärtämisen tekstillä, jossa kerrottiin Mariaanien haudan pohjakerrosten mineraaleista, niiden kemiaalisista merkeistä ja erilaisista reaktioista mitä nämä mineraalit ovat tehneet ja mitä ne kertovat haudan historiasta. Myös esseen kirjoitus aiheesta tonnikalojen viljely oli sellainen johon en ehkä odottanut törmääväni, mutta joka varmasti antaa nyt sitten parhaan mahdollisen kuvan akateemisen englantini tasosta :D Niin tai näin, niin tunnelmat ovat hyvät ja helpottuneet sillä ainakin koe on nyt hoidettu ja enää olen vain riippuvainen ISEP-toimistosta ja heidän päätöksistään.

Kokeen jälkeen sain viettää pitkän viikonlopun kotonakotona sivistyksen parissa. Käytiin kavereiden kanssa Vapianossa syömässä ja juoruamassa lähes viiden tunnin verran ja juhlistettiin iltaa vielä yksien mansikka margaritojen kanssa. Piipahdettiin äidin kanssa täyttämässä oman vapaaviikonlopun koripallo tyhjiötä naisten 1.divari peleissä ja hankittiin univelkaa Super Bowlia katselemalla. Ensimmäistä kertaa katsoin Super Bowlin livenä keskellä yötä, sillä minulla ei ollut maanantaina mitään ohjelmaa enkä parempaakaan tekemistä keskellä yötä keksinyt! Ikävä kyllä peli itsessään ei ollut jenkkifutiksen juhlaa sillä mitään touchdown iloittelua peli ei tarjonnut, mutta ainakin Lady Gagan kansallislaulu ja puoliaika show olivat upeita ja jo pelkästään niiden takia kannatti valvoa.

Vaikka kouluhommia olisi jonkin verran rästissä TOEFL stressaamisen takia pitäisi nyt silti siivota ja pistää asunto edustuskuntoon sillä saan tänään parhaan kaverini tänne viikonloppuvieraaksi. Ensi torstaiana esitettävät enkun ja ruotsin esitelmät saa onneksi kasaan vielä ensi viikon alussakin sillä nyt viikonloppuna taidetaan keksiä kaikennäköstä muuta tekemistä kuin ruotsin tai englannin pänttäystä. Lauantain ja sunnuntaina pelataan tuplaviikonloppu korista ja sunnuntaina juhlitaan ystävänpäivää parhaassa seurassa, joten en aio antaa ajatustakaan kouluhommille koko viikonlopun aikana kuhan huomiset ruotsintunnit on saatu pois alta.

 Ihanaa viikonloppua kaikille ja muistakaa muistaa ystäviä sunnuntaina! <3

Stressiä pukkaa

Viimeistä stressaavaa ja ahdistavaa viikkoa viedään ennen TOEFL-kielitestiä, joka siintää edessä ensi lauantaina. En ole ehtinyt keskittyä juuri ollenkaan oikeisiin kouluhommiin, kun ajatukset pyörivät lähes kokoajan reading ja speaking sectioneissa, personal statementissa ja school transcriptissä.. Englanti on tullut jopa uniin, sillä olen nähnyt jo useammankin unen, jossa olen joutunut selittämään asioita englanniksi sillä kukaan muu kuin minä ei ymmärrä suomea. Tämän lisäksi olen kertaalleen alkanut kirjoittamaan ihan muihin aiheisiin liittyvää sähköpostia tyytyväisesti englanniksi kunnes olen tajunnut, ettei Jyväskylän voimistelijoiden toimistoon tarvitse lähettää englanninkielistä sähköpostia mikäli haluaa vaihta harjoitusaikaansa :D

Eilen sain lopullisen vaihtarihakemuksen valmiiksi ja tänään yliopiston vaihtokoordinaattori lähetti jo hakemuksen eteenpäin ISEP-toimistolle, jossa viralliset valinnat ja sijoitukset tehdään. Lopulliseksi hakujärjestykseksi muotoutui sitten lopulta Arabiemiraatit, Hong Kong, Taiwan, Etelä-Afrikka, Malesia, Etelä-Korea 1, Marokko, Thaimaa, Etelä-Korea 2 ja Kanada. Nyt ei muuta kuin tuo viimeinen kielitesti alta pois ja sitten voikin vain jännätä mihin päin maailmaa ISEP-toimisto saa minut sijoitettua. Oikeastaan kaikki paikat ovat mieluisia ja tällaisen super kylmän ja pimeän suomalaisen syksyn ja talven jälkeen voin sanoa, että tärkeintä olisi vain päästä johonkin! :)

Ensi lauantaina siis kaikkien peukut pystyyn, jotta selviän hengissä tuosta TOEFL-testistä ja pääsen kuin pääsenkin jonnekin päin maailmaa seikkailemaan ensi syksynä!

Stressi ja ahdistus ovat näkyneet viime viikkoina myös koulu ja vaihtojuttujen ulkopuolella yleisenä huono tuulisuuten, ärtyneisyytenä, unohteluna ja minulle tyypillisinä masentelukohtauksina. Milloin en osaa mitään kun en heti ensi silmäyksellä ymmärrä enkun akateemisen artikkelin kaikkia sanoja, milloin päivä on pilalla kun proteiinijauhetta tipahtaa vasta imuroidulle lattialle ja milloin äitin ääni puhelimessa saa ärtymiskynnyksen kohoamaan vaikka keskustelemme tulevan viikonlopun säätilasta.. 

Ylimääräisiä paniikin ja ahdistuksen hetkiä koettiin myös toissa viikolla kun unohdin läppärini yliopistolle ja tajusin asian vasta illalla noin kymmenen aikaan. Siitä seurasikin sitten pitkä paniikki, itku puhelu äitille ja isille sekä hyvin vähä uninen ja odottava yö ennenkuin pääsin seuraavana aamuna katsomaan onko läppäri ja kaikki sen sisältämät kuvat ja tiedostot vielä tallella vai onko joku muu nyt uutta läppäriä rikkaampi. Onneksi kone kuitenkin lopulta löytyi ja kantapään kautta viisastuneena painelin suorinta tietä ulkoisen kovalevyn ostoksille ja asensin koneeseen salasanan, jota siinä ei myöskään ole koskaan ollut.. Hups!  Loppu hyvin kaikki hyvin. Kone löytyi ja nyt on kaikki koneen sisältämä elintärkeä tieto tallessa erillisellä kovalevyllä, jos vaikka joskus tapahtuu uusi unohdus eikä lopputulos ole yhtä mukava.

Tänään olen saanut nauttia ihanasta vapaapäivästä kun vasta huomenna täytyy suunnata taas koulunpenkille. Olen ehtinyt siivota vähän kotia, joka oli kuin räjähdyksen jäljiltä, pestä koneellisen pyykkiä, kun vaatekaapista ei löytynyt enää yhtään paria puhtaita sukkia tai treenikamoja, käydä tahtojen taistelun jälkeen puntilla rääkkäämässä olkapäitä ja selkää sekä harjoitella TOEFL-testin puhe ja essee osuutta. Illalla olisi vielä odotettu viikon kohokohta eli telinevoimistelu treenit ja pari jakso Pretty little liarsia, johon olen niin koukussa ettei mitään rajaa. 

Pikkuvelikin täytti viime viikolla jo hurjat 19 vuotta!!! Kyllä sitä alkaa tuntemaan itsensä vanhaksi kun pikkuveikkakin lähestyy jo parinkympin rajapyykkiä...