Luuserit luovuttaa

Kaikki ei aina mene niinkuin olisi suunniteltu, mutta toisaalta onko kukaan sanonut että elämä olisi helppoa?
Aivan putkeen ei mennyt myöskään joukkueemme viikonloppu koripallon saralla. Tavoitteenahan siis oli lähteä vihdoin viimein metsästämään kauden avauspisteitä viikonlopun tupla kierrokselta. Mahdollisuus oli jopa neljään sarjapisteeseen, mutta näin pelien jälkeen, maanantaina sarjataulukkoa katsellessa, komeilee joukkueemme pistesarakkeessa edelleen pyöreä nolla. Kaikkein karuinta on katselle voitettujen ja hävittyjen pelien suhdetta, joka ei jätä mitään kaunistelun varaan, saldo 0/7 kertoo kaiken..
Lauantaina kohtasimme Keravalla myös sarjan häntäpäässä majailevan kotijoukkueen Keravan energia teamin. Meille oli kaikki avaimet jopa voittoon, mutta lopulta viimeisen erän ja alkupelin hiukan haluton ja energiaton puolustus ja matalat heittoprosentit koituivat joukkueemme kohtaloksi. Näin ollen täytyi todeta vastustaja tälläkin kertaa paremmaksi pistein 73-53.
Sunnuntaina, jo viikon kolmannessa pelissä, saimmekin Nokialle vieraaksemme Turun Riennon, jolle ottelu oli vasta viikon ensimmäinen. Palloiluhallin hyytävässä n. 15 asteen sisälämpötilassa pelattu ottelu ei silti jättänyt varmasti yhtään katsojaa kylmäksi. Parhaimmillaan johdimme hiukan ennen puoliaikaa jo 22 pistettä, mutta lopulta toisen puoliajan kämmäilyjen ja vieraiden hurjan kirin jälkeen jouduimme jälleen toteamaan olevamme se joukkue joka oli saanut 40 minuutissa taottua vähemmän pisteitä taululle. Tällä kertaa eroa vastustajaan oli vain yksi vaivainen piste, mutta totuus on, koripallossa sekin riittää! No, onneksi vielä on hurjasti pelejä jäljellä ja mahdollisuus pistetilin avaamiseen on jälleen ensi viikonloppuna kotiottelussa Kotkan ylpeyttä, viime vuoden pronssi joukkuetta, Pelikarhuja vastaan.

"Se mikä ei tapa, vahvistaa"

"Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!"

 

"Aina on liian aikaista antaa periksi"

 

"Kun elämä antaa sinulle tuhat syytä itkeä, osoita, että sinulla on tuhat ja yksi syytä hymyillä."

 

"Älä ota elämää liian vakavasti, kukaan ei ole vielä selvinnyt siitä hengissä."

 

"Aina on mahdollista yrittää uudelleen; lujemmin tai toista kautta!"
 

Itse koin hyvin ristiriitaisia tuntemuskia viikonlopun aikana, sillä joukkueemme häviöistä ja huonosta pelistä huolimatta, omalta osaltani viikonloppu oli yksi parhaista viikonlopuista koripallourallani. Sain lauantain vierasottelussa parhaan pelaajan palkinnon, tein 10 pistettä ja sain pelata 18minuuttia! Sunnuntaina taas koin erään koripallourani mieleenpainuvimman ja ainutlaatuisimman hetken, kun ensimmäistä kertaa elämässäni sain kunnian kuulua nasiten sm-sarjaa pelaavan joukkueeni aloitusviisikkoon. Niihin viiteen pelaajaan jotka aloittavat pelin, juoksevat pelaajaesittelyssä viimeisenä kentälle, kättelevät tuomarit pelin alussa ja ovat valmiina pelaamaan heti aloitusheitosta. Monelle minua nuoremmallekkin lahjakkaalle pelaajalle tämä on arkipäivää, mutta minulle ei. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta naisten sm-sarjan aloitusviisikossa ja siksi päätinkin olla aloitusviisikko paikkani arvoinen ja tehdä parhaani niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin. Tuloksena 8 pistettä, 26 minuuttia peliaikaa ja kotijoukkueen "nälkäisimmän" pelaajan palkinto! :) Nyt joku varmasti miettii miten en ole yhtään pettynyt joukkueemme tappioihin, vaan hehkutan vain omia hyviä suorituksiani. Tottakai olen harmissani jokaisesta hävitystä ottelusta, tottakai minua harmittaa kun joukkuellamme ei ole vielä yhtään pistettä, tottakai minua harmittaa kun koko joukkueella on mieli maassa jokaisen ottelun jälkeen, tottakai minua harmittaa! Mutta toisaalta, koko tämä syksy, jokaikinen peli ja jokaikinen harjoitus on ollut minulle kuin yhtä, pitkään jatkunutta unta. Olen onneni kukkuloilla joka kerta kun puen keltaisen tai mustan peliasun päälleni, joka kerta kun solmin koriskenkieni nauhoja, joka kerta kun saan juosta pelaajaesittelyssä kentälle katsomon taputtaessa, joka kerta kun valmentaja sanoo minun nimeni ja käskee minut kentälle, jopa joka kerta kun en edes pääse kentälle vaan istun vaihtopenkillä kannustamassa joukkuetovereitani hyviin suorituksiin. Kaikki tämä on minulle jo niin paljon enemmän kuin olisin vuosi sitten voinut edes toivoa! Elvis Presleyn sanoin "When things go wrong, don't go with them.”

 

Lauantai päivä menikin itse eestään, lähes koko päivän kestäneen Keravan pelireissun takia. Pakko todeta nyt sama, mitä olen todennut joukkueelle bussissa viime lauantainakin reissatessa: kyllä pelimatkat on raskaita! Olen tämän syksyn aikana reissanut jo lähes yhtä paljon kuin koko viimekaudella yhteensä! Sitä se teettää kun asuu pääkaupunki seudulla ja lähes kaikki joukkueet joita vastaan on pelannut ovat myös olleet lähiseuduilta. Tottuu liian hyvään! Muistan kun b-tyttö ikäisenä joukkueen kanssa mietimme pitäisikö mennä ABC:lle syömään kotiin tultaessa, kun matkaa pelipaikalle Espoonlahteen kertyi kuitenkin reilusti yli puolituntia! :D Viime kaudenkin ainoat matkapelit suuntautuivat Vimpeliin, Tampereelle, Nokialle ja Turkuun, kun tällä kaudella olemme jo ehtineet reissata kertaalleen Helsingissä, Keravalla ja Jyväskylässä, sekä Forssassa kahteen kertaan. Kaiken huipuksi reilun viikonpäästä olisikin sitten vuorossa varsinainen matkapelien kuningatar, kun Suomen Cupin viikkopelin johdosta joukkueemme matka suuntautuu Lappeenrantaan. Matkaa Nokialta Lappenrantaan kertyy vajaa 300 km eli noin 4 tuntia, joten mikä olisikaan parempi tapa viettää keskiviikko päivää (ja yötä) kuin pikku bussissa, peppu puuduksissa istuskellen? ;)

Sunnuntaina olin päättänyt suunnata palloiluhallille jo klo 12 katsomaan b-tyttöjen sm-peliä Bc Nokia vs. Wartti Basket. Jälleen kerran istuin katsomossa ristiriitaisissa tunnelmissa, miettien kumpaa joukkuetta minun tulisi kannustaa. Bc Nokia on paikallinen joukkue ja nykyisin myös oma seurani, mutta toisaalta Wartti on kasvattaja seurani ja b-tyttöjen penkin päässä istui vielä vanha juniori aikainen valmentajani.. Päätös oli liian vaikea, joten tyydyin kannustamaan molempia joukkueita tasapuolisesti (paitsi tietysti hiukan enemmän warttia, sillä olenhan kuitenkin sisäisesti vielä helsinkiläinen). Omaksi ilokseni tai toisaalta pettymyksekseni Bc Nokia kuitenkin voitti pelin tiukkojen ja jännittävien vaiheiden jälkeen muutamalla pisteellä! Pelin jälkeen ehdin vaihtaa vielä muutaman sanasen vanhan valmentajani kanssa ja toivottelemaan molemmin puolisesti tsemppiä loppu kauteen, ennekuin oli aika alkaa valmistautumaan omaan peliin!

Kauhean paljon muuta kuin koripalloa ei viikonloppuun sitten mahtunutkaan! Toisaalta välillä on ihan mukava kun ei oikeasti ehdi edes tekemään muuta kuin keskittymään koripalloon. Mielestäni ehkä paras tapa karkottaa arjen stressi on buukata koko viikonloppu täyteen koripalloa! Toiseksi paras tapa on kutsua äiti katsomaan pelejä ja saada yökylä seuraa. Hyödynsin siis tänä viikonloppuna molempia tapoja, kun äitikin saapui toivomusteni mukaisesti lauantai iltana Nokialle yhden yön pikavisiitille. Äidin kanssa sai juteltua pään tyhjäksi kaikista mieltä askarruttaneista asioista ja viettää ihanaa äiti-tytär laatuaikaa yhdessä! Sain äidiltä myös apua äänestämiseen, sillä enhän minä tiennyt Nokian politiikasta tai ehdokkaista yhtään mitään, mutta koska äänestää olin päättänyt oli joku ehdokas löydettävä, ja pienten pohdintojen jälkeen sopiva ehdokas löytyikin aika helposti. Olen kotoa oppinut että kun äänestää, voi myös sen jälkeen valittaa asioista, mutta jos ei käytä äänioikeuttaan ei ole mitään oikeutta myöskään marista sen jälkeen asioista. Näin ollen olen nyt siis nyt lunastanut oman "marisemis" oikeuteni! ;) Toivotaan kuitenkin että Nokian uusi kunnanvaltuusto (jonne myös oma ehdokkaani hienosti pääsi!) tekee fiksuja päätöksiä, eikä minun tarvitse olla asioista erimieltä.

Vaalien ja koripallon täyteisen viikonlopun jälkeen olikin tänään taas aika palata arjen pariin. Koulua, koripalloa ja kotiaskareita tulee myös tämä viikko pitämään sisällään, mutta juuri nyt en jaksa välittää kaikesta tulevasta, vaan nautin vapaaillasta lempi-iltapalaani vadelmia ja hunajaa nautiskellen ja 007-Kun maailam ei riitä, elokuvaa katsellen.