Itkua, naurua, ärsytystä, stressiä, onnea..

Viimeiset pari viikkoa onkin sitten mennyt vähän eri tavalla kuin olin alunperin suunnitellut. Kuten viimekertaisessa kirjoituksessani kerroin matkasimme 26.1 joukkueen kanssa Lappeenrantaan pelailemaan vieraspeliä Catzia vastaan. Ottelu alkoi meidän osaltamme hiukan tahmeasti, mutta kamalasti enempää muistikuvia ei minulla pelistä sitten löydykkään.. Pääsin kentälle ensimmäisen erän lopussa ja jopa 27 sekunntia eli yhden puolustuksen ehdin kentällä viettää ennen kuin levypallotilanteessa tulimme vastustajan pelaajan kanssa huonosti, oikein ryminällä lattian pintaan ja tietysti minun vasen jalkani jäi alinmaiseksi. En kuullut rusahdusta, en naksahdusta, en mitään, mutta kipu ja pelästyminen oli kyllä kovin pitkästä aikaa ja loppu tuloksena visiitti lappeenrannan terveyskeskuksen ensiapuun. Murtumia ei onneksi löytynyt, mutta mukaan lähti paljon särkylääkettä ja kepit ja onneksi myös ehdin vielä muun joukkueen mukana kotimatkalle kohti Jyväskylää!
Kotipuolessa käväisin vielä uudestaan ihan kunnon lääkärissä, joka määräsi minut nilkan ja polven magneettikuviin, joiden vastausten pitäisi selvitä vihdoin huomenna… Peukut pystyyn!

Pari viikkoa ollaan siis jo köpötelty polvi ja nilkka paketissa, koska onnistuin tuossa yhdessä ja samassa tilanteessa vääntämään siis sekä nilkan että polven ja kaupanpäällisiksi myös sääriluu kärsi pieniä ruhjeita. Onneksi Shawn riensi muutamiksi ensimmäisiksi päiväksi avuttoman tyttöystävän hoitajaksi ja kun tällä hetkellä kävely sujuu jo suhteellisen normaalisti, helpottaa se yksinään elelevän opiskelijan arkea huomattavasti.

Koripallon suhteen ollaan siis nyt viime viikot otettu melko rauhallisesti Tietysti olen ollut jokaisissa treenneissä laskemassa pisteitä ja tekemässä vatsalihaksia, mutta itse pallon pomputtelu on nyt pannassa (toivottavasti mahdollisimman) vähän aikaa. Ja ehdimmehän me toissa viikonloppuna myös ottaa pleijareiden kannalta tärkeän voiton paikallisvastustajasta Huimasta! Itse en pelissä tietenkään pelannut, mutta kannustus hommat hoidin mielestäni sitäkin paremmin ;)

Koulussa ei ole tapahtunut sitten yhtään mitään mielenkiintoista, sitten viime kirjoituksen. Kirjoja on lueskeltu ja muutamilla hassuilla luennoillakin on käyty. Itsenäisestä opiskelusta on koostunut 80% koulunkäynnistä tämän vuoden puolella. Sinällään on ihan mukava kun ei sielä koulussa tarvitse pahemmin käydä, mutta toisaalta olisi niin paljom helpompaa järjestää päivärytmi ja opiskelumotivaatio kuntoon jos joka päivä olisi pakko käydä koulussa ja oikeasti tarttua niihin kirjoihinkin. Toki aiheetkaan eivät ehkä ole sieltä kaikkein mielenkiintoisemmasta päästä, vai mitä mieltä olette teemoista neuroliginen näkökulma oppimisvaikeuksiin ja sosiologinen näkökulma kasvatustieteisiin? Olen kuitenkin saanut itseäni suhteellisen hyvin niskasta kiinni ja kaikki kouluhommat ovat ainakin vielä ihan aikataulussa, vaikka innokkaasti etukäteen en mitään olekaan tehnyt :D

Tässä keväällä olisi meillä vuorossa myös ensimmäinen lyhyt harjoittelujakso, joka sisältää kyllä suurimmaksi osin vain observointia, mutta on silti ehdoton herkkupala näistä kevään opinnoista. Ikäväkseni olen kuitenkin joutunut huomaamaan kuinka hemputin vaikeaa voikaan olla löytää itselleen harjoittelu paikkaa täältä niinkin isosta yliopistokaupungista kuin Jyväskylästä. Olen lähettänäyt parin viikon aikana toista kymmentä sähköpostia eri kouluihin ja kysellyt josko voisin tulla suorittamaan harjoitteluani koulujen johonkin erityisopetusympäristöön. Olen kuitenkin saanut takaisin vain huikeat kaksi vastausta, joissa molemmissa pahoiteltiin ettei koululla ole resursseja ottaa harjoittelijoita, minkä kyllä toisaalta ymmärränkin, mutta jos olen kuitenkin lähettänyt viestiä pariin kymmeneen kouluun joista vain kaksi vaivautuu edes vastaamaan, miten on mahdollista kouluttaa uusia erityisopettajia jos kaupungin koulut eivät suostu ottamaan opiskelijoita opintoihin kuuluviin harjoitteluihin? Argh.. No ehkä minunkin onneni vielä kääntyy ja vaikka tällä viikolla saan positiivista sähköpostia jostain koulusta.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä juttuna minun on pakko hehkuttaa että minä sain kuin sainkin sen kesätyöpaikan, jonka haastattelussa sepitin tarinaa kivoista työkavereista! Ehkä minun omaperäiset vastaukseni oikeasti toimivat, tai sitten hakijoita ei vain ollut muita, mutta anyway nyt on kesätyöpaikka jo plakkarissa eikä siitä tarvitse enää stressata. Harmillisesti nyt ei voikkaan pyhittää koko kesää lomailuun edellisten vuosien tapaan, mutta kieltämättä onhan ihan mahtava fiilis päästä oikeasti kunnolla töihin ja ansaitsemaan itse omaa rahaa :)