Kuten viime kerralla kerroin, olen saanut nauttia ihanasta joulunalus flunssasta tässä viime viikkojen aikana. Tämän viikon alussa kuvittelin oloni jo olevan paranemaan päin, mutta kroppa olikin lopulta toista mieltä. Tiistaina ja keskiviikkona ehdin kevyesti treenata, mutta keskiviikon ja torstain välisenä yönä heräsinkin sitten pahimpaan kurkku- ja korvakipuun mitä olen ikinä kokenut. Yö menikin sitten vessassa istuskellessa ja sylkeä lavuaariin sylkiessä, koska sillä kurkulla ei pystynyt nielaisemaan mitään, ei mitään. Aamulla olo oli edelleen aivan yhtä kaamea ja mitään muuta ei ollut tahtävissä kuin suunnata lääkäriin. Verikokeita ja nielunäytteitä otettiin ja lopulta lääkärisetä totesi, että olen ollut erityisen "onnekas" napatessani samalla kertaa sekä mononukluoosi viruksen että angiina bakteerin riesakseni. Angiinaan sain antibiootteja, mutta viruksiin kun ei lääkkeitä ole niin mononukleoosin kanssa täytyy vain pärjätä buranan voimin ja odotella että se päättää parantaa itsensä. Voiko ärsyttävämpää olla?
Viikonlopun korispeli jäi minulta sairastelun takia jo toista viikkoa väliin, mutta onneksi joukkuekaverit hoitivat puolestani voiton kotiin Kotkan Pelikarhuista. Peka majailee tällä hetkellä sarjataulukossa toisena, joten voi sanoa että tämä oli todella iso voitto meidän joukkueellemme! :) Viime viikollakaan en siis päässyt pelaamaan ja tällöin olisi vastassa ollut sarjakärki Lappeenrannan Catz. Tästä pelistä emme ihan onnistuneet voittoa nappaamaan, mutta kun Pekakin on nyt kaadettu tulee Catzinkin olla keväällä varuillaa! Tulipahan nyt muuten mieleen, että olemme tällä kaudella onnistuneet nyt voittamaan kaikki muut korisliigajoukkueet paitsi Catzin. Toposta tuli voitto preseasonilla ja kaikista muista itse sarjapeleissä. Nyt puuttuu siis enää Catzin päänahka, jonka saalistamme sitten kevään kohtaamisessa. Ainiin ja onhan ensi viikonloppuna vielä mahdollisuus kaataa Topokin ihan sarjakaudella, kun vuoden viimeisessä sarjapelissä saamme kotiin vieraaksemma juuri Topon. ;) Jospa minäkin saisin itseni siihen mennessä sellaiseen kuntoon että voisin pukea pitkästä aikaa peliasun ylleni!
Joulukin lähestyy niin nopeasti että oikein hirvittää. Viikon päästä tähän aikaan olen jo puolessa välissä matkalla etelään, kotiin viettämään joulua. Ensiksi kuitenkin pysähdyn puolimatkaan Nokialle kannustamaan Shawnin joukkuetta vuoden viimeisessä pelissä ja vasta sitten käännän katseet kokonaan pois koripallon parista muutamaksi viikoksi ja keskityn vain lomailuun. Kouluakin on enää vain ensi tiistaina parin tunnin loppuseminaarin muodossa, joten jo nyt voisin hyvillä mielin sanoa että selvisin tästäkin syksystä. Välillä käytiin todella reunalla ja olin jo aivan varma että tästä ei kunnialla selvitä. Tenttejä oli triplasti enemmän kuin viime vuonna yhteensä, oppimistehtävät olivat oikeasti yliopistoluokkaa toisin kuin ensimmäisenä vuonna, koripallo vei tuplasti enemmän aikaa kuin aiemmin sillä piteniväthän treenimatkat entisestä 5km nykyiseen 45km.. Tästä kaikesta huolimatta tässä ollaan, elossa ja valmiina viimeisiin koitoksiin ennen joululomaa! Voittaja fiilis :)
![]() |
| Enää reilu viikko niin pääsen näkemään tätkin karvakuonoa pitkästä aikaa! <3 |
Viime perjantaina väsättiin vuoden viimeinen liikunnantentti pois alta. Tämä tentti oltiin järjestetty ensimmäistä kertaa hiukan erilaisena, e-tentin muodossa, jonka sai tehtä kotona ja kirjatkin saivat olla mukana. Tenttiohjeessa luki, että vastaamiseen menisi noin 2-3 tuntia.. Aloitimme tentin teon yhdessä muutaman koulukaverin kanssa heti 12.00 kun tenttikysymykset aukesivat ja lopulta palautin vastaukseni vastauskansioon 17.40 "vain" viisi ja puoli tuntia myöhemmin. Mitenkäs oli se parin tunnin vastausaika? No tentti tuli jokatapauksessa tehtyä ja toivottavasti ihan hyväksytystikin, joten lopputulos oli vaivan arvoinen.
![]() |
| Vuoden viimeiseen liikunnan tenttiin piti panostaa ihan kunnolla, sillä tenttikirjat tuntuivat olevan kiven alla.. |
![]() |
| Ja ylpeä olen myös tästä! Itsetehtyjä valkosipuli lohkoperunoita, fetalihapullia ja hunajaisia uuniporkkanoita ;) |





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti