Kesäloma

Nyt on muutama viikko sulateltu kaikkea: koriskauden päättymistä, viimeisiä kouluhommia, kesälomaa ja kesätyöiden alkamista, ja vihdoin ja viimein sain itseni koneen ääreen purkamaan näitä ajatuksia ihan paperille asti.

Koripallokausi päättyi siis vajaa pari viikkoa takaperin siihen, että kaulaamme pujotettiin hopeiset mitalit. Catz oli kuin olikin kentällä meitä kokoajan askeleen edellä ja kultamitalit jäivät jälleen Lappeenrantaan... Ensimmäisessä pelissä pistimme kampoihin vielä ihan tosissamme, mutta kahdessa viimeisessä pelissä meiltä yksinkertaisesti loppui virta ja Catz viiletteli mestaruuteen. Emme käyttäneet omia vahvuuksiamme hyödyksi, luotimme liikaa yksilösuorituksiin, emmekä saaneet puolustuspäätä tukittua. Emme kuitenkaan kaatuneet ilman taistelua ja saapaat riisuttiin jalasta vasta mitalien jaon jälkeen. Ehkä ensi vuonna on meidän vuoromme leikata korisukkaa? ;)

Jokatapauksessa voin näin pari viikkoa finaalien jälkeen sanoa, että nuo pelit olivat henkilökohtaisella tasolla parasta aikaa lajin parissa. Paljon on koettu ja nähty: on voitettu juniorisarjojen mitaleja, kärsitty kirveleviä tappioita, puettu maajoukkuepaitaa ylle ja huudettu pääpunaisena katsomossa muiden kuin oman joukkueen peleissä. Silti, mikään näistä ei vedä vertoja sille tunteelle kun Naisten koriliiga finaalissa astelet kentälle aloitusviisikossa, kättelet tuomarit ja olet valmiina aloitushyppyyn. Muistan tuon hetken viimeisestä, kolmannesta finaalista edelleen. Katselin silmät ymmyrkäisinä täysiä katsomoja, isoja valotauluja kentän ympärillä, Ylen tv-kameroita, pitkää toimitsijapöytää, rummuttavaa Catzfania, kolmea harmaapaitaista tuomaria ja yhdeksää muuta pelaajaa jotka kentälle kanssani astelevat. Muistan miettineeni, ettei tällaista tilannetta tule vastaan ihan joka päivä, ei edes joka toinen. Minun lisäkseni tässä samassa tilanteessa voi sanoa olleensa vain yhdeksän muuta pelaajaa ja vielä jos halutaan olla tarkempia niin kaksi muuta suomalaista pelaajaa. Edelleenkin tuon tilanteen muistelu saa aikaan kylmiä väreitä.. Vau :) Tottakai peleihin mahtui monen monta lähes yhtä hienoa hetkeä, mutta tämä kyseinen hetki painui ehdottomasti kirkkaimpana mieliin!

Kyllä Nokialta tulee hyviä koripalloilijoita ;)

Pelillisesti finaalit eivät olleet ainakaan omalta osaltani muisteluiden arvoisia. En saanut itsestäni parasta irti oikeastaan muussa kuin ensimmäisessä finaalissa, jossa siinäkin vain ensimmäinen puoliaika jätti positiivisen mielen. Toisessa pelissä oli tahmeaa ja kolmannessa vielä tahmeampaa.. No, ainakin Ylen tv-kamerat taltioivat kaikki säälittävät blokkiin päätyneet ajoni ihan kaiken maailman tietoisuuteen, joten ensi kerralla kameran eteen päässessä ei voi mennä kuin paremmin :D Ja kun ruutuaikaa ei näillä "huippusuorituksilla" juurikaan herunut niin olihan se pakko käydä kolhimassa nenä poskelle levypallotilanteessa, jotta sain varastettua koko shown, eikä kellekkään varmasti jäänyt epäselväksi minun läsnäoloni… Hah :) Nyt nenä on kuitenkin jo paranemaan päin, eikä kaunis kuontaloni onneksi kärsinyt sen suurempia ulkonäkökolhuja.

Nenä poskella, kädet veressä, huuli auki ja hopea mitali kaulassa :)

Pelit loppuivat ja niin loppui samalla myös reissaaminen Jyväskylän ja Äänekosken väliä ainakin ennen ensi kautta. Laskujemme mukaan tuota JKL-Äänekoski väliä on kauden aikana painettu keskimäärin viisi kertaa viikossa edestakaisin. Mikä tekee siis viikossa 5x2x49km=490km, kuukaudessa 4x490km=1960km ja koko kaudessa syys-huhti 8x1960km=15680km ! Tottakai tuosta pitäisi vähentää kaikki vapaaviikonloput, joululomat sun muut, mutta idea kuitenkin varmasti hahmottui kaikille, eli ajokilometrejä on kertynyt kauden aikana aivan tajuttomasti… Ja tähän kaikkeen yhdistettynä väsymys, pitkät koulupäivät, pimeät illat, räntäsateet, ajoittainen motivaation puute, ärsytys, tenttistressi, koti-ikävä, parisuhderiidat ja kouluhommien kasaantuminen niin voitte varmasti arvata, että tähän määrään kilometrejä on mahtunut niin niitä kivoja kuin ei niin kivoja treenimatkoja. Mutta kertaakaan ei ole jätetty menemättä! On keskusteltu läpi niin sateenkaariperheet, politiikka, parhaat iltapalat, lempi lasten nimet, tulevaisuuden suunnitelmat kuin yhteisen kirjan kirjoittaminenkin. Tämän lisäksi on terapisoitu toisiamme enemmän kuin lääkäri määrää, jaettu mielipiteitä ärsyttävistä poikaystävistä, tyhmistä koulutehtävistä ja huonoista peleistä. Kaikki tämä on ollut enemmän kuin iso osa viime kautta ja ilman tätä kaikkea en usko, että kautta olisi viety yhtä tyylikkäästi päätökseen!

Nyt tämä kaikki on kuitenkin ohi. Hopeajuhlat on juhlittu, mitalikahvit juotu ja päättäjäiset päätelty. Enää on vuorossa vain seuran kustantama palkintoristeily Tukholmaan toukokuun lopussa. Kaiken juhlahumun keskellä on myös kouluhommat saatu tämän vuoden osalta päätökseen ja kesäloman vietto on aloitettu. Viime viikolla olin super ahkera ja sain viikon aikana aherrettua kaikki rästissä olleet koulutehtävät valmiiksi ja käväistä tekemässä myös kevään viimeisen tentin. Tämä siis tarkoitti sitä, että saatoin hyvillä mielin lähteä viime torstaina kesän viettoon pääkaupunkiseudulle.

Nyt on jo muutama päivä ehditty fiilistellä tätä ihanan autuasta vapauden tunnetta kun mikään tenttiaineisto tai oppimistehtävä ei kolkuttele takaraivossa, vaan on oikeasti aikaa tehdä ihan mitä muuta haluaa. Tässä onkin ehditty jo muutamassa päivässä käväistä ajelemassa ympäri Helsingin keskustaa aamuauringossa, syödä kesän ensimmäiset mehujäät pienessä auringon paisteessa, kannustaa Suomea jääkiekon MM-kisoissa, nauttia äidin tekemästä ruuasta, peuhata Alma koiran kanssa ja reissata yhdessä päivässä Onnibussilla HKI-TRE, jotta voi hypätä autokyytiin TRE-Loimaa, maistella miesten pleijaritunnelmaa ja ajella autokyydillä Loimaa-HKI takaisin kotiin :) Mitähän kaikkea tämäkin kesä tuokaan vielä tullessaan?