Koska vaihtarijutuista ei täällä blogissa olekkaan vielä jauhettu liikaa, pitää minun ihan ensimmäiseksi hehkuttaa jo viime viikonloppuna saamiani TOEFL-tuloksia. Nimittäin tämä tyttö selviytyi kokeesta pistein 82/120! :) Tiedän, eihän tuo tulos mikään huipputulos ole ja monet ovat varmasti saaneet paaaaljon parempiakin tuloksia, mutta minulle lukivaikeutiselle panikoijalle tuo tulos on huippu! Korkein TOEFL tulos mitä hakemiini yliopistoihin vaadittiin oli 79 pistettä, joten suoriuduin siis vaatimuksiin nähden jopa liiankin hyvin. Nyt voi huokaista helpotuksesta sillä ainakaan kielitaidosta ja testiluoksista ei vaihtopaikka jää kiinni vaan nyt kisataan muiden hakijoiden kanssa tasavertaisesti ja parhaat valitaan. Kevään aikana se sitten joskus selviää!
Paras kaverini oli vieraanani viime viikonlopun ja tuossa neljässä päivässä ehdittiin katsoa liian monta jaksoa Pretty little liarsia, kaksi Nälkäpeli elokuvaa sekä
todella huonoksi leffaksi paljastunut Fifty shades of grey, jolta me molemmat olimme aiemmin onnistuneet välttymään. Tämän lisäksi pelattiin pari peliä korista, käväistiin Kotkassa, leivottiin porkkanakakkua naapurin mummolta lainaaman talvisodan aikaisen sähkövatkaimen avustuksella, syötiin litra jäätelöä ja pulled pork hamppareita, laulettiin Antti Tuiskua, saunottiin, letitettiin hiuksia, potkittiin toisiamme pois sängystä keskellä yötä ja sairastuttiin tietysti molemmat lopuksi flunssaan. Erittäin ihana, onnistunut ja tapahtumarikas viikonloppu siis takana, enkä malttaisi odottaa milloin otetaan uusiksi :)
Tällä viikolla onkin nyt sitten yritetty kovasti parantua tuosta Maikilta saamasta flunssasta, mutta vielä ei ihan olla voiton puolella.. Senpä takia päätinkin lähteä jo tänään pitkäksi viikonlopuksi kotiinkotiin parantelemaan itseäni sillä huomisiin treeneihin en olisi huitenkaan päässyt eikä minulla olisi ollut Jyväskylässä loppuviikosta enää mitään muuta, sillä tänään selätin peräkanaa sekä ruotsin että englannin kurssin suulliset 15 minuutin ja 45 minuutin esitykset. Hyvä minä! Nyt pääsenkin siis reilun tunnin päästä rapsuttelemaan Almaa ja ärsyttämään isiä. Äiti on naisten korismaajoukkueen kanssa valmistautumassa lauantain EM-karsintapeliin, joten saamme viettää isin kanssa kaksinkeskeistä isä-tytär laatuaikaa tässä pari päivää.
Pääsääntöisesti tässä sekasikiö kirjoituksessa haluaisin kuitenkin avautua asiasta, jonka ymmärsin tässä junassa istuessani aivan hetki sitten. Otin kotoa mukaan Torey Haydenin kirjan, jota olen säilyttänyt yöpöydälläni kohta vuoden verran, tarkoituksenani lukea se kunhan minulla on aikaa.. Olen lukenut aiemmin kaksi muuta saman kirjailijan kirjaa ja niistä onkin tullu yksiä lempikirjojani mielenkiintoisen ja läheisien erityisopettajan näkökulmasta kirjoitetun juonen ansiosta. Jokaisessa kirjassa päähenkilönä on siis sama erityisopettaja, joka kertoo muistelmien/päiväkirjan kaltaisesti omasta työstään ja oppilaistaan.
Tässä junassa aloittaessani tuota uutta kirjaa ja lukiessani ensimmäistä lukua tajusin yhtäkkiä, että samalla kun minä luen kirjaa elän tarinaa "livenä" pääni sisällä. En ole aiemmin edes tiedostanut koko asiaa! Olen valinnut tarinan tapahtumille jonkin paikan tai paikat omasta elämästäni, jonne juoni sijoittuu. Tämän lisäksi olen päätellyt miltä kirjan henkilöt näyttävät, miten he puhuvat ja liikkuvat. Kaiken tuon olen tehnyt kuin itsestään sitä sen enempää miettimättä, mikä tuntuu nyt sitä pohtiessa todella oudolta. Muistellessani aiemmin lukemiani saman kirjailijan kirjoja ovat yhden tarinan tapahtumat sijoittuneet yläasteeni matikan luokkaan, joka sijaitsi koulurakennuksen kellarissa ja joka oli L-kirjiamen muotoinen niin ettei opettaja voinut taululle kirjoittessaan nähdä luokan ovea ja toisen tarinan opetusharjoittelukouluni parakin laaja-alaisen erityisopettajan pienryhmäluokkaan missä vierailin vain kerran parin minuutin verran, mutta jossa oli isot ikkunat ja monta pientä, värikästä pulpettia erillään toisistaan. Nämä kaikki samat yksityiskohdat oli kuvailtu kirjassa, mutta en silti voi olla varma kuvittelisisko toinen lukija tilat ja hahmot samanlaisiksi. Tuskin. Tästä huolimatta olen henkilökohtaisesti 100% varma, että tarinoiden miljöö ja henkilöt ovat juuri, tasan tarkkaan tuollaisia kuin miksi olen ne kuvitellut, eivät minkään muunlaisia.
Nykyään lähes jokaisesta best seller -kirjasta on tehty elokuva, jossa kirjan tapahtumille ja henkilöille on asetettu tietynlaiset raamit. Kaikki annetaan valmiina katsojalle, enkä ainakaan itse enää jälkikäteen eds muista millaiseksi olen saattanut kirjan tapahtumat päässäni kuvitella ennen liikkuvan kuvan näkemistä. Hyvä esimerkki tästä ovat Harry Potter -elokuvat, jotka kaikki olen lukenut, tai äiti on lukenut minulle, ennen kuin olen nähnyt elokuvaversiot. Silti minulla ei ole minkäänlaista muuta käsitystä tarinoiden hahmojen tai tapahtumien ulkonäöstä kuin mitä elokuvat minulle ovat kertoneet. Sääli, olisi ollut todella mielenkiintoista muistella millaiseksi olen joskus esimerkiksi huispauksen tai ankeuttajat kuvitellut…
Tiivitstettynä, ymmärsin siis juuri tajunneeni kuinka paljon lukeminen aktivoi ihmisen ajattelua, tarinan kerrontaa, luovuutta ja mielikuvitusta ja kuinka elokuvat ja valmiit videot tappavat nämä kaikki hienoudet kuin huomaamatta. Järkyttävää, että olen kohta kolme vuotta opiskellut kasvatustieteitä ja lasten kehitystä, mutta silti tajusin tämänkin asian junassa, torstai iltana, flunssahuuruissa, peppu puuduksissa, aivan tyhjästä. Voinkin tässä ja nyt siis luvata, että omat, tulevat lapseni tulevat lukemaan kirjoja kyllästymiseen asti, ainakin niin kauan kun voin itse asiasta päättää. Aion siis istua heidän sänkynsä reunalla iltaisin, aivan kuten oma äitini joskun kauan aikaa sitten ja tihrustaa yölampun valossa millainen tarina lohikäärmiestä ja prinsessoista on tällä kertaa musteella paperille painettu <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti