Nyt olen kahden blogin loukussa. Vaikka viimeksi ajattelinkin tämän blogin muuttuvan syksyllä vaihtoblogiksi niin pitkien pohdintojen jälkeen päätin kuitenkin lopulta perustaa vaihtoa varten täysin uuden blogin, jonne kirjoitella vain vaihtoon liittyviä juttuja. Olisi varmasti ollut helpompi ylläpitää vain yhtä blogia, mutta koska vaihtoblogin linkki julkaistaan yliopiston yleisillä sivuilla katsoin parhaaksi olla jakamatta kaikkia viiden viime vuoden kirjoitelmiani vaihtojuttujen ohella kaikille. Toki tämäkään sivu ei ole millään tavalla piilotettu uusilta lukijoilta, mutta silti erillinen vaihtoblogi tuo tiettyä yksityisyyden suojaa tänne kirjoittamiseen.
Vaihtoblogia pääsette lueskelemaan suoraan tuolta sivupalkista löytyvän linkin kautta, mikäli näiden postausten lisäksi kiinnostaa lueskella syksyn ja talven aikana konkreettisia kuulumisia Taiwanista.
Koska viimeisestä postauksesta on kulunut taas aivan järjettömän kauan ja aivan liikaa on ehtinyt tapahtua tässä välissä, katsoin parhaaksi tekstin sijaan antaa tällä kertaa enemmän tilaa kuville. Kuvia selatessa kun sitä aina huomaa, että vaikka kesä on sujahtanut ohi aivan liian nopeasti, on siihen silti ehtinyt sisältyä vaikka kuinka monta ihanaa hetkeä.
 |
Kävin liian pitkästä aikaa kylässä vanhan ystävän luona. Syötiin kiinalaista, vaihdettiin kuulumiset vuoden ajalta, hoidettiin heppoja, ratsastettiin Wilman turvallisessa selässä, juotiin teetä ja naureskeltiin vedet silmissä. |
 |
Menetettiin Hernesaarenranta -neitsyys kauniina kesäiltana, liian kalliin drinkin ja hyvän seuran kanssa. Tällaisina hetkinä sitä osaa arvostaa super kaunista Suomen kesää, mutta harmi vain että näitä iltoja on tähänkin kesään sisältynyt ihan liian vähän. |
 |
Korkattiin myös magnumin jätskipaikka vanhalla ylioppilastalossa. Olin positiivisesti yllättynyt vain 5e hinnasta, sillä olin varautunut paljon suurempaan köyhtymiseen ja mikä parasta, myös suklaanvihaaja nautti valkosuklaapäällysteisestä jätskistä yllättävän paljon :) |
 |
Juhlittiin mummin 25v synttäreitä ja ikuistettiin kolmen sukupolven ikinuoret Lindholmin ladyt kerrankin kaikki samaan kuvaan! <3 |
 |
Järkättiin yllärisynttärit Heidille yhdessä Capitals aikojen tyttöjen kanssa. Yllätys onnistui täydellisesti ja naureskeltiin itsellemme, että kuinka saadaan koko porukka kerran vuodessa samaan aikaan, samaan paikkaan ainoastaan sen ehdolla, että tarjolla on paljon ruokaa :D |
 |
Huviteltiin extempore lintsillä miljoonan muun ihmisen kanssa. Ei ollut rannekkeen ostoon lopulta mitään asiaa kun jonot jokaiseen laitteeseen olivat aivan liian pitkät, mutta reissun avulla selvisi kuitenkin se, että jo yhdellä laitelipulla ja parilla pelikupongilla saa vietettyä ihan huippu hauskan illan lintsillä. |
 |
Seikkailtiin läpi Helsingin eri elokuvateattereiden kun parin viikon aikana ehdittiin käydä leffassa neljään otteeseen ja tottakai ottaa kuvia erilaisilla kivoilla paikoilla, kuten esimerkiksi Narinkkatorilla, leffan alkua odotellessa. |
 |
Kesän huipennus alle 20-vuotiaiden poikien EM-kisat pelataan juuri tällä viikolla Helsingissä ja tottakai koripallohullun on täytynyt olla paikalla aina kun mahdollista. Courtside paikat eivät ainakaan ole laskeneet katselukokemuksen arvoa ja fiilistä! :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti