Countdown

Viimeisiä viedään. Minulla on jäljellä tasan 21 päivää Suomessa tänä vuonna. 21 pitkää, mutta kuitenkin yllättävän lyhyttä päivää aikaa tehdä kaikki se mitä viime päivinä on pompannut mieleen ajatuksella "tää on pakko tehä ennen lähtöä!". Kamalan paljon olen ehtinyt jo tehdä viime postauksen jälkeen, mutta silti tuntuu että mitä vähemmiksi päivät käyvät, sitä enemmän tekemistä mieleeni ilmaantuu.

Heinäkuun lopussa koitti kesän huipennus, kauan odotettu Delfin Basket viikonloppu Tampereella. Vieteimme tyttöporukassa aivan huimat kaksi päivää ja kaksi yötä. Naurettiin, itkettiin, laulettiin, tanssittiin ja katsottiin jopa huimat kaksi peliä koripalloakin! Olen kaksi viimeistä vuotta, joutunut jättämään nämä karkelot välistä töiden takia, mutta kyllä sitä vain taas muisti miksi kyseinen viikonloppu on aina ollu yhtä mahtava kesälopetus. Koko Suomen korisihmiset kerääntyvät samaan paikkaan: näkee paljon kavereita, kuulee uusimmat korisjuorut ja pääsee tanssimaan jalat rakkuloille parhaiden kavereiden kanssa.

Delfiinin jälkeen paluu normaaliin arkeen tuntui puuduttavalta, mutta onneksi nyt elokuun alussakin on keksitty paljon kaikkea kivaa tekemistä niin yksin kuin kavereiden kanssa niin arki ei ole tuntunut niin raskaalta. Olen kokkaillut uusilla resepteillä, metsästänyt liikaa pokemoneja, katsonut elokuvia ja Olympialaisia, fiilistellyt hyvää musiikkia, nukkunut liian vähän ja valvonut liian pitkään, kannustanut naisten ja miesten korismaajoukkueiden otteluissa, yökyläillyt vanhempien luona, kruisallut vasta kortin saaneen pikkuveljen kyydissä ja hoitanut liikaa vaihtoasioita.

Ainiin ja käytiinhän sitä viime viikolla työkavereiden kanssa testaamassa vähän wakeboardausta eli vesilautailua. Työkaverit olivat lähes ammattilaisia, mutta itse en ollut koskaan koskenutkaan mihinkään vesiurheilu välineeseen, joten pieni paniikki meinasi iskeä kun märkäpukua ja lautaa pujotettiin päälle. Ensimmäinen lähtö päättyi vatsalleen. Nenä oli täynnä vettä. Geelikynnet katkesivat. Ei siis ihan niin onnistunut startti, mutta yllättävää kyllä yhden kaatumisen jälkeen homma lähti kulkemaan. Käännökset pysyivät kahdeksan kertaa kymmenestä pystyssä ja parin tunnin surffailun jälkeen uskaltauduin lopulta jopa hyppyreille. Ensimmäinen hyppy päätyi melkein kokonaisen voltin kautta naamalleen, mutta kerran pysyttiin jopa pystyssä eli enköhän tuotakin tule kokeilemaan vielä joku päivä uudestaan.

Nyt kun lähtö alkaa näiden kaikkien kivojen juttujen jälkeen häämöttää kokoajan lähempänä olen alkanut jopa hiukan jännittämään lähtöä. Tätä ennen en ole ajatellut lähtöä juuri millään tavalla, mutta viime päivinä on alkanut tuntua haikeutta ajatellessa perhettä, kavereita, koiraa, kotia ja Suomea ylipäätään. Olen alkanut tekemään asioita ajatuksella "jos tää onki vika kerta kun teen tätä" ja näkemään kaikkea ihanaa ihan tavallisissa asioissa. Olen rakastunut suomalaiseen musiikkiin ja elokuviin. Nautin suunnattomasti yökyläilystä äidin ja isin takkahuoneessa. Ihailen iltaisin kaunista auringonlaskua olohuoneeni ikkunasta. Fiilistelen iltalenkkejä äidin ja Alman kanssa.

Halusin tai en niin lähtö häämöttää jo ihan nurkan takana ja paljon kaikkea olisi vielä halu tehdä ennen lähtöä. Listalla olisivat ainakin: Lakaniemi Open golf kisa perheen kanssa, läksiäiset ystävien kanssa, perheillallinen jossain kivassa ravintolassa, miesten maajoukkueen viimeinen peli, pakkaamis rumba ja kampaajalla käynti. Ja todennäköisesti lista vain pitenee mitä lähemmäksi lähtöä mennään, mutta niin se taitaa mennä aina.