Kolme päivää Taiwanissa, Taichungissa takana ja pakko heti alkuun kertoa että viimeiset kolme päivää ovat olleet koko elämäni mielenkiintoisimmat. Ensimmäisenä päivänä meinasin hypätä suoraan koneeseen ja paeta takaisin Suomeen. Eilinen oli jo paljon helpompi. Sain paljon uusia kavereita, matkustin bussilla ympäri Taichungia ja join ensimmäisen kuplateen. Tänään olen suunnitellut lukujärjestykseni, valinnut maailman parhaita kursseja koko syksyksi ja saannut kutsun pelaamaan koripalloa Taiwanilaisten oppilaiden kanssa. Kohta suuntaamme vaihtareiden kanssa isolle Night Marketille ja huomenna suuntana on jonkinnäköinen huvipuisto.
En edes tiedä mistä pitäisi aloittaa sillä haluaisin kertoa teille kaiken viimeisestä kolmesta päivästä.
- Bussissa kentältä koululle puhuttiin pelkkää kiinaa. Olin ainoa länsimaalainen koko bussissa.
- Kahden hengen huone oli vaihtunut neljän hengen huoneeseen.
- Asuntola on minun suomalaisella mittapuullani kammottava, mutta kaikkeen tottuu eikö vain.
- Sain italialaisen ja hong kongilaisen kämppiksen (yksi vielä puuttuu).
- Hong kongilainen kämppikseni puhuu vain pari sanaa englantia, mutta on tähän mennessä ostanut omilla rahoillaan meille ilmastoinnin ja wifin! ;)
- Kampuksella ei lupauksista huolimatta ollutkaan wifiä.
- Taiwanilainen preapaid liittymäni ei meinannut toimia millään, mutta onneksi eräs paikallinen oppilas puhui omaan laskuunsa tunnin operaattorin asiakaspalvelun kanssa ja sai homman lopulta toimimaan.
- Lounastin kolmen kiinalaisen pikkupojan kanssa jotka ystävällisesti tilasivat minulle ensimmäisenä päivänä ruokaa, sillä kaikki kampuksen ruokalistat on kirjoitettu vain kiinaksi.
- Tutustuin ihan uudenlaisiin vessoihin sillä kampukselta ei löydy kuin "reikä lattiassa" vessoja.
- Join ensimmäisen kuplateeni, söin jonkinnäköisiä aivoilta näyttäviä nyyttejä ja vierailin Taiwanilaisella Night marketilla.
- Vietin piknikkiä vaihtarikavereiden kanssa erään opiskelijan asuntolan katolla ihaillen pimeässä illassa Taichungin keskustan valoja.
- Valitsin täsyin kiinaksi kirjoitetulla ohjelmalla maailman parhaat kurssit puoleksi vuodeksi. On Kiinalaisen ja Taiwanilaisen kulttuurin kursseja, englannin puhekurssia, kiinaa, maailman kielet kurssi sekä Taiwanin uskontoa käsittelevä kurssi.
- Sain paikalliselta opsikelijalta kutsun pelaamaan koripalloa heidän kanssaan. Eivät kuulemma ole hyviä, mutta lupasivat silti ottaa minut mukaan!
- Olen tutustunut hirveään määrään vaihtareita niin Italiasta, Espanjasta, Jenkeistä, Saksasta, Hong kongista, Japanista kuin Suomestakin!!
- Ja tottakai tein tuttavuutta myös jättimäisen torakan kanssa, joka vaelteli pitkin vaatekaappiani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti