Etelä-Korea ja Vietnam

Niille jotka eivät ole niin kiinnostuneita viime viikkojen seikkailuistani ympäri Aasiaa voin tiivistää kokemukseni Etelä-Koreasta ja Vietnamista yhteen lauseeseen. Etelä-Korea ei ollut minun paikkani, ihan kiva kokemus, mutta tuntuu että se maa on nyt nähty, mutta Vietnam taas vei sydämen ja haluan sinne ehdottomasti uudestaan. Noin, nyt voit hypätä suoraan kuviin! Ne joita reissailuni kiinnostaa enemmänkin voivat jatkaa tästä eteenpäin :) Varoituksen sana, tekstiä on paljon, mutta toivottavasti se on lukemisen arvoista!

Pari viikkoa sitten siis hypättiin amerikkalaisen vaihtarikaverini kanssa lentokoneeseen ja liidettiin ensin pitkäksi viikonlopuksi Seouliin, Etelä-Koreaan ja sieltä matkaa jatkettiin vielä reiluksi viikoksi Hanoihin, Vietnamiin. 

Eniten minua koko reissussa jännittivät lentomatkat, sillä pelkään vielä edelleenkin lentämistä niin paljon että jos en rakastaisi matkustelua näin paljon pysyisin varmasti kiltisti Suomen kamaralla koko ikäni. Onneksi kaikki kolme lentoa sujuivat todella hyvin vain yhdellä tunnin viivytyksellä ja viimeisen lennon pomppuisella laskeutumisella. Silti olin enemmän kuin iloinen kun koneen pyörät osuivat Taipein lentokentän kiitorataan ja tiesin ettei minun tarvitse lennellä minnekkään pariin viikkoon. Sitten lennetäänkin viikonlopuksi Hongkongiin…

Seoulissa vietimme siis lomamme neljä ensimmäistä päivää ja siinä ajassa ehdittiin tehdä päiväreissu Pohjois-Korean rajalle DMZ-alueelle, kiertää lähes kaikki Seoulin nähtävyydet ja käydä myös hiukan vaeltelemassa Itä-rannikon Seoraksan kansallispuistossa. Itse olin eniten innostunut Pohjois-Korean rajalle suuntautuneesta reissusta, eikä innostukseni onneksi osoittautunut turhaksi. Pääsimme päivän aikana vierailemaan demilitarisoidulla vyöhykkeellä neljässä eri kohteessa.

Ensimmäisenä vuorossa oli Koreoiden virallisella raja-asema jossa maiden päämiehet pitävät keskinäiset "palaverinsa" rakennuksissa, jotka ovat puoliksi Pohjois-Korean ja puoliksi Etelä-Korean puolella. Pääsimme jopa sisälle näistä rakennuksista tärkeimpää ja näin ollen voin myös virallisesti sanoa käyneeni Pohjois-Koreassa sillä rakennuksen sisällä saattoi täysin vapaasti kävellä rakennuksen toiseen päähän, eli rajan Pohjois-Korean puolelle. Rakennuksen sisällä päivysti kokoajan kaksi sotilasta ja raknnusten ulkopuolella useampikin sotilas piti tarkasti silmällä Pohjois-Korean puolta. Sotilaat seisoivat kokoajan jonkin näköisessä taisteluasennossa näyttääkseen pelottavimmilta ja osa sotilaista oli suojautunut puoliksi rakennusten kulmien taakse, jotta mikäli Pohjois-Korea päättäisi hyökätä, olisi näihin vaikeampi osua. Jännite maiden välillä oli selvästi aistittavissa ja pakko myöntää, että vaikka vierailu oli minuutilleen aikataulutettu, kuvia sai ottaa vain tietystä kohtaa, tiettyyn suuntaan ja niin edelleen oli tämä kokemus ehkä siistein kokemus pitkään aikaan. 

Toinen kohde jossa vierailimme oli Dorasan juna-asema, joka on siis Etelä-Korean pohjoisin juna-asema ja vaikutti ainakin omaan silmääni ja korvaani olevan rakennettu lähestulkoon täysin siinä toivossa, että vielä joku päivä Koreat yhdistyvät ja junat alkavat kulkemaan maiden välillä tämän juna-aseman kautta. Aseman seinällä oli myös hyvin surrealistinen karttakuva havainnollistamassa tulevaisuutta, jolloin tältä asemalta pääsee junalla Pohjois-Korean halki aina Englantiin asti. Ostettiinhan me myös junaliput Pjongjangiin kun siihen oli mahdollisuus. Harmi vain junaa ei tullut, mutta saatinpahan pitää liput muistona reissusta!

Näiden kanhden paikan jälkeen vuorossa oli vielä vierailu Dora observatoriossa ja yhdessä Pohjois-Korean kaivamassa tunnelissa. Etelä-Korea on tähän mennessä löytänyt neljä Pohjois-Korean rakentamaa maanalaista tunnelia Pohjois-Korean alueelta Seouliin, mutta edelleen Etelä-Korean puolella uskotaan tunneleita olevan vielä lisää.. Me pääsimme käymään kolmannessa tunnelissa. Itse tunneliin päästäkseen piti laskeutua lähes 400m jyrkkää alamäkeä, jonka jälkeen pääsi kyyristelemään tunneliin noin 200m matkalle ja tämän jälkeen piti jälleen kivuta 400m jyrkkää ylämäkeä takaisin. Itse tunneli ei näyttänyt sisältäpäin mitenkään erikoiselta, mutta tarina sen ympärillä teki vierailusta todella kiinnostavan.

Viimeisessä paikassa Doran observatoriossa oli mahdollisuus katsella kiikareilla Pohjois-Korean puolelle ja kysellä Etelä-Korean sotilailta kysymyksiä liittyen DMZ-alueeseen. Päivä oli hiukan pilvinen ja sumuinen, joten ilman kiikareita ei rajan toiselle puolelle nähnyt, mutta onneksi uskaltaiduin pistämään vähän rahaa kiikaureihin siillä niillä bongasin ainakin rajan pohjoispuolella sijaitsevan Propaganda kylä ja 160m korkean Pohjois-Korean lipun jonka valtio rakennutti vastineeksi rajan eteläpuolella sijaitsevalle 100m Etelä-Korean lipulle.

DMZ päiväretki oli ehdottomasti oma kohokohtani Etelä-Koreassa. Vaikka kaksi muutakin päivää vierähtivät aivan liian nopeasti kierrellen Gyeongbokgung palatseja, Seoul towereita ja Sotamuseoita, sekä vaellellessa Seoraksan kansallispuistossa, nostaisin Pohjois-Korean rajalla vierailun silti ykköseksi. Muutoin kun sotateemaisesti Etelä-Korea ei itseäni jostain syystä vakuuttanut. Seoul tuntui kaupunkina kylmältä ja sieluttomalta, ihmisillä vaikutti olevan kokoajan kiire jonnekin, kukaan ei hymyillyt tai edes vaikuttanut nauttivat olostaan kaupungissa. Lapsia emme kaduilla juurikaan nähneet ja kaikki vaikutti olevan ns. esitystä ja ehkäpä tästä syystä itselleni jäi kaupungista hiukan keinotekoinen kuva. Voi myös olla että kylmä ilma ja korealainen ruoka (josta en pitänyt oikeastaan yhtään) olivat myös vahvoja syitä siihen miksi en kaupunkiin rakastunut. Nyt voi kuitenkin sanoa käyneensä myös Etelä-Koreassa ja ainakin tiedän etten marras-joulukuulle tule varanneeksi matkaa Suomesta Koreaan, ehkä pitäisi yrittää joskus kesäaikaan uudestaan! :)

Korean jälkeen otettiin taas lentokone alle ja liidettiin Hanoihin, Vietnamiin. Aikataulumme Vietnamissa oli melko tiukka sillä jo matkustelua seuraavana aamuna lähdettiin yhden yön risteilylle Unescon maailmanperintökohteeseen Halong Bay:hin. Onneksemme valitsimme risteilylle juuri kyseiset päivät, sillä aurinko porotti pilvettömältä taivaalta lähes koko reissumme ajan ja saimme kuulla että vain päivää aikaisemmin risteilyt oli jouduttu keskeyttämään huonon sään vuoksi. Risteily"aluksemme" White Dolphin oli pieni, mutta pippurinen paatti neljällä hytillä, ravintolla ja aurinkokannella. Matkustajia veneellä ei ollut kuin kahdeksan, joten koko reissun ajan saatiin nauttia lähes tulkoon private risteilyn tunnelmasta. Oma lempparihetkeni oli ehdottomasti veneestä mereen hyppiminen pilkkopimeässä Vietnamin yössä, yhden valonheittimen valaistessa juuri uintikohtaa. Uinnin lisäksi pääsimme vierailemaan tippukiviluolassa, melomaan kanooteilla, kalastamaan mustekaloja ja näkemään kelluvista taloista koostuvan kalastajakylän.

Halong Bayn jälkeen keräsimme voimia yhden päivän ajan ihan vain Hanoissa, kierrellen kaupunkia ja maistellen vietnamilaisia ruokia, jonka jälkeen hyppäsimme uhkarohkeasti vietnamilaisen yöjunan kyytiin ja kolistelimme Pohjois-Vietnamiin Sa Pa:n kylään. Sa Passa olimme varanneet kolmen päivän vaelluksen paikallisen oppaan johdattamana pitkin paikallisten viljelemiä riisipeltoja. Oikeastaan koko kaupunki koostui (turstirysäksi muuttunutta keskustaa lukuunottamatta) vuorten keskelle poimuilevista riisipelloista ja pienistä kylistä. Oppaamme oli täysin paikallinen, pienessä kylässä asuva vanha rouva joka urhoollisesti johdatti meitä kolmen päivän ajan ylös ja alas vuorenrinteitä sellaisella vauhdilla ja tarmolla, etteivät nämä nuoret naiset meinanneet pysyä perässä. Rouva kipusi kepeästi varvastossuissaan ylös super jyrkkää ja mutaista riisipellon reunaa ja laskeutui ketterästi alas lantion korkeuisia pudotuksia, jotka tuottivat välillä hiukan vaikeuksia jopa meille nuoremmille. Vaellukseen kuuluneet kaksi yötä vietimme homestay-periaatteella paikallisten kodeissa. Ensimmäisen yön vietimme hiukan isommassa talossa tutustuen uusiin tuttavuuksiin muun muassa Uudesta-Seelannista, Yhdysvalloista ja Tsekeistä. Toisena yönä saimme kunnian yöpyä oppaamme kotona heidän kokatessa meille uskomattomia vietnamilaisia herkkuja iltapalaksi.

Kolmen päivän vaelluksen jälkeen hypättiin jälleen yöjunan kyytiin ja kolisteltiin vielä yhdeksi päiväksi ennen kotimatkaa takaisin Hanoihin. Yöjuna itsessään ei ollut edes niin paha kuin saattoi odottaa. Hytit olivat suhteellisen siistejä ja tarjolla oli jokaiselle matkaajalla ilmainen tölkki olutta, kokista ja vettä, sekä muutama patukka suklaata. Juna heilui, keikkui ja kolisi siihen malliin, että korvatulpat olivat kova juttu, jotta unenpäästä sai kiinni ja herätys oli molempiin suuntiin minulle liian aikaisin sillä SaPaan saavuttiin 6.15 ja takaisin Hanoihin jo 5.22… Muutoin jäätiin reilusti plussan puolelle: säästettiin yksi yö majoituskustannuksia sekä aikaa reissaamiselta kun samalla sai hoidettua nukkumisenkin ja olihan tuo nyt kokemuksena sellainen, että pitää kerran elämässään päästä tuokin kokemaan.

Viimeinen päivä Hanoissa sujui omalta osaltani lähes kokonaan harhaillessa pitkin kaupungin pieniä katuja ja shoppailen turistikrääsää kun omaa silmää miellyttäviä juttuja sattui matkanvarrelle. Reissukaverilta olivat voimat tähän mennessä jo sen verran loppu, että hän katsoi paremmaksi nukkua koko päivän hotellilla, mutta sehän sopi minulle kun sain ensimmäistä kertaa koko reissulla päättää täysin itse minne suuntaan käännyn mistäkin risteyksestä, milloin pysähdyn shoppailemaan ja mikä ravintola näyttää hyvältä paikalta haukata välipalaa. Vaikka mitään valitettavaa reissukaverista ei todellakaan ole ja koko kaksi viikkoa saatiin nauttia toistemme seurasta, niin pakko kyllä kehua viimeisen päivän vapauden tunnetta parin viikon yhdessä reissaamisen jälkeen!!

Hanoi ja Vietnam saivat minussa aikaan aivan erilaisen vastaanoton kuin Seoul ja Etelä-Korea. Siinä missä Seoul tuntui kylmältä ja hengettömältä paikalta antoi Hanoi sitten itsestään irti niin paljon melua, melskettä ja persoonaa että heikompaa matkailijaa olisi varmasti hirvittänyt. Joka kadunkulma oli täynnä  mitä erinäisempiä pipoja, sukkia, magneetteja tai pähkinöitä myyviä naisia, katu ylitettiin silmät kiinni ja sormet ristiin periaatteella ja skoottereita vilisti kadulla viiteentoista erisuuntaan. Kuitenkin samaan aikaan vietnamilainen ruoka oli taivaallistia, ihmiset ystävällisiä, sää lämmin, kaupunki täynnä tekemistä ja maa täynnä toinen toistaan kauniimpia vierailukohteita kuten meidän tsekkaamamme Halong Bay ja SaPa. Jos kukaan koskaan miettii reissua Vietnamiin niin minulta maa saa ainakin täyden suosituksen! Kannattaa mennä itse kurkkaamaan.

Tiistaina sitten otettiin viimeinen lento kohti Taiwania ja iltahämärässä laskeuduttiin Taipein lentokentälle. Fiilis parin viikon reissaamisen jälkeen oli onnellinen, mutta väsynyt. Oli ihana palata takaisin paikkaan, jossa tietää tasan tarkkaan miten asioita hoidetaan, minne pitää mennä ja lähes tulkoon mitä pitää missäkin tilanteessa sanoa. Kiinalaiset merkit olivat enemmän kuin ilo silmälle ja se tunne kun kuulit bussissa vieressäsi istuvan henkilön puhuvan tuttua kieltä, vaikka et sitä täysin ymmärrääkkään, oli aivan mahtava. En tiennyt, että muutamassa hassussa kuukaudessa jokin täysin uusi paikka voisi alkaa tuntua näin tutulta ja turvalliselta. Ensimmäinen lauseeni astuessamme ulos lentokoneestakin oli "I am more than happy to be home again! I love Taiwan!" <3