Each day is a new life. Seize it Live it!

Siitä on jo vajaa viisi kuukautta ku vietin monia unettomia ja itkun sekaisia öitä pohtien oma tulevaisuuttani. Mikä on minulle paras vaihtoehto?
Siitä on jo yli neljä kuukautta kun päätin pitkien pohdintojen jälkeen virallisesti siirtyä elämässäni eteenpäin ja lähteä Nokialle tavoittelemaan unelmiani.
Siitä on jo kohta neljä kuukautta kun allekirjoitin ensimmäisen, oman asuntoni vuokrasopimuksen.
Siitä on jo reilu kolme kuukautta kun osallistuin ensimmäistä kertaa nykyisen uuden joukkueeni treeneihin.
Siitä on jo vajaa kolme kuukautta kun pesin elämäni ensimmäisen kerran ommistuneesti, täysin itsenäisesti koneellisen pyykkiä.
Siitä on jo reilu kaksi kuukautta kun hoidin ensi kertaa yksin super monimutkaisia kela asioita.
Siitä on jo melkein kaksi kuukautta kun stressasin kuollakseni ensimmäistä koulupäivää uudessa koulussa.
Siitä on jo kuukausi kun ensimmäisen kerran puin päälle uuden peliasuni, jonka rinnassa komeili Bc Nokian näätä logo.
Siitä on jo vajaa kuukausi kun tutustuin täysin oma-aloitteisesti täysin uuteen ihmiseen, nykyiseen ystävään.
Siitä on jo lähes viikkoa kun viimeisen kerran podin koti-ikävää, enkä saanut nukuttua.

Aika kuluu niin nopeasti. Vastahan sain asuntoni avaimet käteen ja purin ensimmäiset tavarat muuttolaatikoista. Vastahan astuin ensi kertaa sisään kouluni ovista ja suunnistin joka välitunti vähintään kymmeniä minuutteja uuteen luokkaan.

Uutta elämääni on takana vasta tuo vajaa kolme kuukautta, mutta silti tunnen kuinka paljon olen siinä ajassa kasvanut henkisesti. Toiset päivät ovat helpompia kuin toiset. Yhtenä viikkona olen pelkkää hymyä jokaikinen päivä, kun taas seuraavalla viikolla on työn ja tuskan takana saada edes yhtenä päivänä väännettyä vakuuttava tekohymy naamalle. Tästä kaikesta huolimatta en vaihtaisi hetkeäkään pois.

Millainen elämä olisikaan nyt jos olisin toukokuussa päättänyt toisin ja kieltäytynyt tarjouksesta pelata naisten SM-sarjaa Nokialla? Olisinko onnellisempi? Olisinko ikinä oppinut hoitamaan asioita itse, ilman äidin ja isän seisomista vieressä? Missä pelaisin tällä hetkellä, jos en Nokialla? Olisinko ikinä tutustunut näihin ihaniin ihmisiin joihin olen nyt tutustunut? Ja mikä parasta, olisinko koskaan oppinut puhumaan ihastuttavaa Nokian/Tampereen murretta huomaamattani?

Näihin kysymyksiin tuskin saan koskaan vastausta, mutta tiedättekö mitä? Se ei haittaa minua yhtään! Nautin olostani Nokialla. Siitä vapaudesta ja vastuusta, jotka uusi itsenäinen elämä on tuonut tullessaan. Tottakai toisinaan tekisi mieli vain soittaa äitille ja itkeä puhelimessa monta tuntia putkeen kuinka väsynyt olen kaikeen tähän. Joudun heräämään aamulla aikaisin ehtiäkseni bussiin ja kouluun. Koulusta tullessani alan ahertaa läksyjä, mutta samalla pitäisi kuitenkin tehdä myös jotain ruokaa jotta jaksan kahden tunnin koristreenitkin illalla. Treenien jälkeen raahaudun puolikuolleena kotiin ja ensi töikseni alan jälleen omin pikku kätösin väsäämään iltapalaa, jota kukaan ei ole taaskaan tehnyt valmiiksi. Lopulta kaikien ilta-askareiden jälkeen pääsen rättiväsyneenä kömpimään yksin sänkyyn hiukan yhdentoista jälkeen vain herätäkseni seuraavana aamuna taas 6.25 aamutreeneihin. Mutta kaikkeen tottuu! Ja niin olen minäkin tottunut :)

Paljon olen siis jo kokenut, mutta vielä paljon paljon enemmän on edessä päin. Toisinaan päivät rullaavat eteenpäin kuin rasvattu, toisinaan ammuisin haluaisin vain jäädä sänkyyn enkä nousta ollenkaan. Toisinaan jokainen kolmen pisteen heitto uppoaa sukkana sisään, saan jopa ekstra vaikeat syötöt perille, eikä yksikään hyökkääjä pääse minusta ohi. Toisinaan taas en saa edes yksinkertaisimpia syöttäjä perille, jokainen heittoni blokataan ja hyökkääjät juoksevat molemmin puolin ohitseni. Mutta niin se vain on, vanhan valmentajani sanoin "Jos et koskaan poistu mukavuus alueeltasi, et opi yhtään mitään!" :)