Noora Pauliina 23 v.

Vuosi sitten luulin eläväni lähes täydellistä elämää. Kaikki oli juuri niinkuin halusin, luulin tietäväni mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja olin onnellinen.
Nyt tiedän, etten elä täydellistä elämää. Haluan paljon asioita, joita en ole saanut tai tule ehkä koskaan saamaankaan. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta olen edelleen onnellinen.

Vuosi sitten ajattelin, että elämässä ei kannata ottaa riskejä. Kaikki kannatti suunnitella hyvin etukäteen ja suunnitelmista ei joustettu. Rakastin rutiineja ja vihasin yllättäviä muutoksia ihan missä tahansa asiassa. En tehnyt oikein mitään sponttaania ja yllättäen eteen tulleet asiat aiheuttivat lähes poikkeuksetta kamalaa stressiä ja ahdistusta.
Nykyäänkää en ole maailma spontaanein ihminen, mutta vuoden aikana olen uskaltautunut ottamaan riskejä. Olen oppinut ettei elämää voi käsikirjoittaa etukäteen. Joskus eteen tule asioita joihin ei voi itse vaikuttaa vaikka kuinka haluaisi. Asioihin joutuu sopeutumaan. Joskus joutuu pettymään ja joskus taas yllättyy iloisesti.
Vuosi sitten en voinut kuvitellakkaan lähteväni ilman etukäteis suunnittelua edes terassille, mutta nyt haaveilen sponttaneista roadtripeistä ja yllätysvieraista.

Vuosi sitten en ollut yksinäinen, en tuntenut tarvetta olla yksin, en viihtynyt yksin. Minulla oli aina joku johon tukeutua, jonka luokse mennä tai jolle puhua. En oikeastaan edes osannut olla yksin. En osannut, enkä halunnut tehdä asioita ilman jotakuta toista rinnalla. Vihasin yksin olemista, joten yritin keksiä mahdollisimman paljon ohjelmaa, jottei tarvinnut olla yksin.
Nykyään viihdyn sopivissa määrin itsekseni. Saan päättää mitä televisiokanavaa katson, mitä ruokaa syön tai mihin aikaan menen nukkumaan. Olen oppinut hyväksymään hiljaisuutta ja tylsyyttä, sekä sitä, että aina ei ole kauppa- tai päiväunikaveria.
Toisinaan olen kuitenkin myös yksinäisempi kuin ennen. Kaipaan ihmistä, jolle kertoa ensimmäisenä niin hyvät kuin huonotkin uutiset, ihmistä jonka kanssa käydä bongaamassa lentokoneita tai ihmistä jonka kanssa katsoa Disney -maratonia aamuun asti. Toisaalta, oppiakseen jotain täytyy yleensä myös luopua jostain. Ilman tätä vuotta en varmasti olisi koskaan oppinut olemaan yksin tai arvostamaan toisen ihmisen antamaa aikaa ja läsnäoloa.

Vuosi sitten halusin uskoa kaikista ihmisistä hyvää. Uskoin, että jokainen ihminen on pohjimmiltaan hyvä, mutta joskus hyvätkin ihmiset tekevät virheitä. Kaikki tekevät virheitä. Hyvä ihminen ei ole täydellinen, vaan hyvä ihminen on ihminen joka on oppinut virheistään.
Nykyäänkin ajattelen täysin samalla tavalla. Vaikka olen kärsinyt ja samalla myös oppinut vuoden aikana niin omista kuin muidenkin ihmisten virheistä enemmän kuin toivon kenenkään koskaan oppivan, en ole muuttanut ajattelutapaani. Uskon edelleen, että myös hyvät ihmiset tekevät virheitä ja oppivat niistä. En ole katkera tai vihainen. Tiedän, että hyvät ihmiset pysyvät näiden opetusten myötä hyvinä jatkossakin.
 
Vuosi sitten olin nauravainen, utelias, uusien ihmisten seurassa ujo, välillä lapsellinen,
fiksu, laiska, luotettava, avulias, rakastava, kiltti ja hölmö. En tykännyt soitella vieraille ihmisille tai koskea raakaan lihaan paljain käsin. Rakastin epävireisesti laulamista, kesäsadetta ja pusuja otsalle.
Nykyään olen kaikkea tuota samaa, mutta näiden lisäksi olen myös sopeutuvaisempi, viisaampi, rennompi, iloisempi, vapaampi, sponttaanimpi, avoimempi kaikelle uudelle ja ehkä jopa hiukan aikuisempikin.

Hyvää synttäriä minä! :)