Se oli sitten siinä

Nyt sekin on sitten takana, pitkä ja tunnerikas koripallokausi 2012-2013.

Viime lauantaina matkustimme joukkueen kanssa viimeistä kertaa tällä kaudella, ihanassa mini mini bussissamme Keravalle. Jokainen joukkueen jäsen oli lähtenyt mukaan joko pelamaan tai kannustamaan. Bussi starttasi aamu"varhaisella" Nokian palloiluhallin pihasta, yhden eväspysähdyksen kautta kohti Keravaa ja Killan koulua. Hiukan normaalista aikataulusta myöhässä saavuimme pelipaikan pihaan, mutta onneksi olimme super nopeita vaihtamaan pelikamppeet päälle ja lopulta alkulämmittelyn ja palaverien jälkeen nousi aloitusheitto tuomarin kädestä ilmaan. Kauden viimeinen peli oli alkanut.

Peli oli meille sikäli merkityksetön, että olimme varmistaneet jo sarjan toiseksi viimeisen eli 10 paikkamme. Olimme silti lähteneet peliin kiusaajan roolissa, sillä Keravalle peli oli elämän ja kuoleman kamppailu viimeisestä pudotuspelipaikasta. Voitto meistä varmistaisi heidän joukkueelleen historian ensimmäisen pudotuspelipaikan, mutta tappio saattaisi huonoimmassa tapauksessa tiputtaa heidät juuri pois pudotuspeleistä. Onneksi tämä kiusaajan rooli oli meille tuttu ja otimme haasteen mielellämme vastaan.

Pelin alku mentiin Keravan suvereenissa johdossa, tilanteen ollessa ensimmäisen erän jälkeen jo 32-13 kotijoukkueelle. Tästä me emme kuitenkaan hätkähtäneet, vaan toisessa erässä aloimme pikkuhiljaa näyttää omaa osaamistamme ja hivutimme eroa hyvällä hyökkäys- ja puolustuspelaamisella kokoajan pienemmäksi. Itsekkin pääsin kolmeksi minuutiksi kentälle kirmailemaan tuloksena yksi ohi heitetty lay-up ja menetys...:D
Kolmas ja neljäs erä jatkuivat ihan yhtä tiukkoina kuin toinenkin ja pienensimme eroa piste pisteeltä, tullen aivan pelin viimeisillä minuuteilla tasoihin. Kämmenet hikosivat ja tunnelma vaihtopenkillä oli varmasti jännittyneempi kuin yhdessäkään kauden aikaisemmassa pelissä.
Meidän hyökkäys ja alle minuutti peliaikaa. Monien syöttöjen ja harhautusten jälkeen nousi kolmonen ilmaan (itse minun oli pakko sulkea silmät tässä kohtaa, sen verran jännitti) ja upposi kuin upposikin sukan pohjalle. Heti perään vielä upea riisto ja lay-up koriin. Nyt eivät enää edes aikalisä, Keravan viime sekunttien kolmonen kuin meidän pallonmenetyskään kotijoukkuetta johtoon nostanut ja tulostaululla komeili lopputulos 77-79.

Kyllä, meidän joukkueemme päätti kuin päättikin kauden lopulta upeaan voittoon ja pudotti (Turun avustuksella) Keravan pois pudotuspeleistä! Tärkeintä ja ihaninta tässä pelissä oli siis tietenkin vasta kauden viides voitto, mutta kyllä se kiusaajan homman kotiin hoitaminen tuntui lähes yhtä hyvältä ;) Voiton siivittämänä olikin hyvä jatkaa matkaa kohti Nokiaa ja viimeistä yhteistä saunailtaa. Sunnuntaina kävimme vielä yhdessä joukkueen kesken "viimeisellä aterialla" eli brunssilla Hullussa Porossa ja sitten olikin aika sanoa heipat jenkille ja todeta koripallokauden 2012-2013 todella olleen siinä.

Kausi oli täynnä niin iloja kuin pettymyksiäkin. Toisinaan tappioita tappion perään ja toisinaan taas ihanan virkistäviä satunnaisia voittoja. Tällä kaudella on tullut valehtelematta vieritettyä kyyneliä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin enemmän kuin kaikkina edellisvuosina yhteensä. Toisinaan kyyneleet ovat olleet onnen kyyneleitä, mutta hyvin usein syynä on ollut joko epäonnistuminen, osaamattomuuden tunne, kipu, jännitys tai ihan vain suunnaton väsymys. Välillä olen ollut heittämässä jo koriskengätkin naulaan, mutta aina seuraavana päivänä olen pyörtänyt päätökseni tajuttuani kuinka paljon tätä lajia oikeasti rakastan.

Olen kauden aikana heittänyt tuhansia heittoja, suurimman osan ohi mutta myös muutaman sisään. Olen syöttänyt satoja harhasyöttöja, menettänyt pallon jopa kymmeniä kertoja samoissa harjoituksissa ja lyönyt päätä seinään kun mikään ei ole vain tuntunut onnistuvan. Olen istunut vaihtopenkillä suurimman osan peleistä, kuitenkin kokoajan valmiina odottamassa josko valmentaja jossain vaiheessa sanoisi minunkin nimeni. Olen päässyt kentälle vain heitelläkseni palloja seinille ja ottaakseni askeleita. Olen hikoillut kuin pieni sika juostessani kenttää päästä päätyyn lajitreeneissä tai nostellessani liian painavaa kahvakuulaa ylös-alas fysiikka harjoituksissa.

Toisaalta olen myös pelannut fyysisesti kovempia pelejä ja harjoitellut miljoona kertaa kovempaa kuin koskaan ennen. Olen ottanut vastaan satoja mustelmia vain tehdäkseni itsestäni kovempaa ja taitavampaa peluria. Olen jopa päässyt useammin kuin yhden kerran kauden aikana avausviisikkoon ja osoittanut olevani sen paikan arvoinen. Olen tuntenut sen mahtavan tunteen pelatessani huippupelin tai onnistuessani treeneissä. Olen saanut monia uusia ystäviä, joiden kanssa tulen toivottavasti pitämään yhteyttä jatkossakin. Ja kaiken kukkuraksi olen saanut oman pärstäni pariinkin otteeseen paikallisuutisiin :D

Kokonaisuudessaan kauteen sisältyi mielestäni enemmän negatiivisia kuin positiivisia tuntemuksia, mutta silti en vaihtaisi hetkeäkään pois. En olisi tässä ja nyt juuri tällainena vahvana ja itsenäisenä nuorena naisena ilman tätä vuotta ja kaikkia sen mukana tuomia tapahtumia. Tiesin viime kesänä tehneeni elämäni isoimman päätöksen, kun päätin muuttaa Nokialle pelaamaan naisten SM-sarjaa. Tiesin että kausi ei tulisi olemaan lähellekkään sitä mihin olen aiemmin tottunut ja tiesin joutuvani tekemään niskalimassa töitä jokaisen peliminuutin eteen. Mutta olin enemmän kuin valmis ottamaan tämän askeleen.

Voisin kiittää kymmeniä ihania ihmisiä, jotka ovat auttaneet ja rohkaisseet minua tämän kuluneen vuoden aikana. Ilman heitä en varmasti olisi selvinnyt järjissäni loppuun asti. Silti kaikkein suurimmin haluan kiittää ihan omaa ihanaa itseäni. Olen täysin yllättynyt kuinka rohkea, itsevarma, seikkailunhaluinen, vahva, itsenäinen, positiivinen ja aikuinen minä olen ollut tai minusta on tullut. Ja lopuksi minun täytyy enemmän kuin lämpimästi suosittelella tälläistä kokemusta ihan jokaiselle jolla siihen on mahdollisuus.