Enää muutama hassu päivä ja pitäisi taas palata kouluun. Loma tuli pitkän ja raskaan syksyn jälkeen enemmän kuin tarpeeseen. Sai ladattua akkuja, unohdettua koris- ja koulustressin ja tottakai tärkeimpänä vietettyä aikaa perheen ja Shawnin kanssa mihin ei aikaa koriksen ja koulun rinnalla oikein riitä. Minulla ei ollut jäänyt mitään koulutehtäviäkään rästiin, joten saatoin heittää kaikki koulukirjat koko loman ajaksi kotini perimpään nurkkaan ja niiden isasta keskittyä lukemaan ihan oikeita, vapaa-ajan viihteeksi tarkoitettua kirjoja. Sain hitaasta ja tuskaisesta lukemisestani huolimatta ahmittua lomalla kaksikin moni sataista kirjaa. Ensimmäinen oli perinteinen murha jännäri ja toinen kaverin suosittelema Torey Haydenin novelli "Toisten lapset" joka kertoi neljästä erityisoppilaasta. Hotkaisin jälkimmäisen kirjan kahdessa illassa, sillä en vain pystynyt lopettamaan lukemista. Onneksi minulla on alennusmyynnieltä ostettuna vielä toinenkin tämän kirjialijan kirjoittama kirja odottamassa lukemista. Ehkä jossain vaiheessa kevättä ehtisi lukaisemaan senkin, tai sitten kesällä.. :D
Ihanan loman jälkeen voisi taas vaihteeksi kysyä miksi arkeen paluu on aina yhtä vaikeaa loman jälkeen, oli se sitten ollut minkä pituinen tahansa? Olen totutellut jo tämän viikon kevyesti tulevaan, sillä palasin jo viime lauantaina takaisin Jyväskylään. Päivisin on kieltämättä ollut aika tylsää sillä mitään pakollisia menoja treenien lisäksi ei päiviin ole kuulunut, mutta olenpa saanut taas totutella yksin oloon ja hoidettua muutamia kotihommia. Tiistaina väsäsin itselleni ruuaksi luksusburgereita cheddarjuustolla, itsetehdyillä jauhelihapihveillä ja Pirkan paprikamajoneesille. Ja eilen keittiööni ilmestyi upouusi ruokailuryhmä, jonka sain isiltä joululahjaksi ja tänään pitäisi vielä jaksaa käydä vilkaisemassa josko alennusmyynneistä löytyisi oikeanlainen matto pöydän kaveriksi.
Huomenna suuntaamme joukkueen kanssa vuoden ekalle pelireissulle, joka tällä kertaa sisältääkin kaksi peliä. Huomenna kohtaamme Pyrinnön Tampereella ja siitä matkamme jatkuu sunnuntaina, hotelli yön jälkeen kohti Espoota ja Tapiolan Honkaa. Ennen joulua pelasimme todella todella hyvän jakson, hankkien yhdeksästä viimeisestä pelistä kehdeksan voittoa.
Toivotaan että sama tahti jatkuu ja palaamme viikonlopun jälkeen kotiin kaksi vierasvoittoa taskussa. Tässähän olisikin mahtava menovinkki kaikille Tampereen ja Pääkaupunkiseudun lukijoille. Eli tule kannustamaan meidät voittoon lauantaina klo 17.00 Pyynikille tai vastaavasti sunnuntaina klo 15.00 Tapiolan urheiluhallille! ;)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti