Believe you can

Vielä vuosi sitten kuvittelin syksyni ja abivuoteni alkavan hyvin erilailla, kuin se ensi maanataina tulee alkamaan.

• En odottanut jännittäväni montaa viikkoa etukäteen samoja asioita kuin reilu kymmen vuotta sitten mennessäni ensimmäiselle luokalla. Tulenko saamaan yhtään kaveria? Osaanko mennä oikeaan luokkaan? Uskallanko viitata tunnilla? Mitä jos vastaan väärin ja kaikki nauravat? Mitä jos opettajat eivät pidä minusta? Uskallanko mennä juttelemaan kenellekkään? Huomaavatkohan kaikki että olen uusi?  En uskonut että voisin käyttää näiden kysymysten pohdiskeluun niin monet yöunet, kuin olen tähän mennessä jo käyttänyt.

• En odottanut saapuvani väsyneenä myöhään illalla treeneistä kotiin, vain huomatakseni ettei jääkaapissa ole mitään valmista syötävää. Äiti ei odota keittiössä uunilämpimän makaroonilaatikon kanssa, eikä isä ole tilannut koko perheelle pizzaa perjantain kunniaksi. Ei, isä ja äiti ovat 200 kilometrin päässä ja ainoa joka voi pistää nuudelit kiehumaan tai makaroonilaatikon uuniin olen minä. Oli kello sitten vaikka puoliyö..

• En odottanut toivottavani joka ilta samat hyvän yön toivotukset, vaikka tiedän ettei kukaan tule tänäkään iltana vastaamaan minulle mitään.

• En odottanut kaipaavani puhetta niin paljon kuin olen jo näiden parin viikon aikana alkanut kaipaamaan. En uskonnut juttelevani pitkiä aikoja itsekseni, vain siksi että kaipaan kuulla puhetta. Mihin on hävinnyt se osa minussa, joka kotona vielä asuessa kaipasi kipeästi omaa rauhaa ja hiljaisuutta?

• En odottanut joutuvani yleiseti opettelemaan näin paljon uusia asioita, näin lyhyessä ajassa. En olettanut että joutuisin aloittamaan asioiden opettelun täysin alusta. Vanhat jo ala-aste ikäisenä opitut tutut ja turvalliset tavat eivät toimineetkaan enään ja niiden tilalle oli pakko etsiä uusia.

Kaikesta tästä huolimatta minä itse olen tehnyt päätöksen lähteä tutusta ja turvallisesta lapsuuden kodista, seuratakseni unelmiani harrastuksessani koripallossa ja kasvaakseni ihmisenä.
19-vuotiaana abivuotta aloittavana lukiolaisena päätin koripallon vuoksi jättää kaiken vanhan taakse, aloittaa elämäni puhtaalta pöydältä ja lähteä kokeilemaan siipiäni Nokialle 200 kilometrin päähän kotoa, pois tutulta ja turvalliselta pääkaupunkiseudulta. Jättää vanhan turvallisen pienen koulun ja aloittaa viimeisen jo 4 lukiovuoteni Suomen toiseksi suurimmassa lukiossa, tuntematta sieltä ketään. Täysin puhtaalta pöydältä. :)

Kuten varmaan nyt jo huomasittekin blogini liittyy elämän yhteen suureen muutokseen, lapsuudenkodista pois muutton ja siihen liittyviin iloihin ja suruihin, sekä tietysti yleisesti nuoren naisen elämään ja abivuoteen.
Olen halunnut perustaa blogin oikeestaan jo melko kauan, mutta mitään järkevää teemaa tai aihetta kirjoittamiselle ei ole aikaisemmin löytynyt. Nyt blogin kautta on myös helpompi kertoa kuulumisia ja pitää nykyään kauempana asuvat ystävät elämässäni mukana! :)